• Hyppypanos on viivästynyt kylmyyden takia

    Aseen kehityksessä ollaan jo lähes maalissa, mutta siitä huolimatta kehityksen viimeiset metrit näyttävät kestävän ennustettua pidempään.
    Tilaajalle
    Maassa toimivaa miinankorvaajaa ei ole haasteista huolimatta hylätty, vaan se aiotaan saada valmiiksi. Nykyisin järjestelmä kulkee nimellä Insta Steel Lynx.
    Maassa toimivaa miinankorvaajaa ei ole haasteista huolimatta hylätty, vaan se aiotaan saada valmiiksi. Nykyisin järjestelmä kulkee nimellä Insta Steel Lynx.  Kuva: Insta Group Oy
    Uutiset|Politiikka
    10.12.202406:00
    Matti Tuominen

    Jo vuosia odotettu jalkaväkimiinojen korvaaja ei ole vieläkään valmis. Viivästymisen taustalla on monia syitä.

    Vuonna 2018 kerrottiin, että Suomessa kehitetään niin sanottua hyppypanosta. Puolustusministeriö ja Puolustusvoimat kertoivat puolestaan noin vuotta myöhemmin, että sopimus ensimmäisen koe-erän hankinnasta on tehty.

    Vaikka koe-erän toimittamisesta on kulunut vuosia, asejärjestelmä ei ole vieläkään valmis.

    Järjestelmää kehittävän tamperelaisen Instan puolustusliiketoiminnan myynti- ja markkinointijohtaja Tuure Lehtoranta kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että viivästyksen syynä ovat olleet vakautusmekanismiin liittyvät haasteet.

    Haasteet ovat Lehtorannan mukaan tulleet esiin vaativissa ympäristöolosuhteissa. Asejärjestelmien pitää toimia sekä kylmissä että lämpimissä olosuhteissa.

    ”Kovin kylmässä siinä on ollut joitain haasteita”, Lehtoranta kertoo.

    Myynti- ja markkinointijohtaja kuvailee, että hyppypanoksen kehityksessä ollaan jo lähes maalissa, mutta siitä huolimatta kehityksen viimeiset metrit näyttävät kestävän ennustettua pidempään. Lehtoranta sanoo, että tilanne on myös Instan kannalta harmillinen.

    Tamperelaisen Instan puolustusliiketoiminnan myynti- ja markkinointijohtaja <strong id="strong-a343e9baa94cef682b3760b49412afdc">Tuure Lehtoranta</strong> kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että viivästyksen syynä ovat olleet vakautusmekanismiin liittyvät haasteet.
    Tamperelaisen Instan puolustusliiketoiminnan myynti- ja markkinointijohtaja Tuure Lehtoranta kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että viivästyksen syynä ovat olleet vakautusmekanismiin liittyvät haasteet.  Kuva: Insta Group Oy

    Ongelma tai vähintäänkin haaste piilee siinä, että siviili- ja sotilaskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden kehittämisessä on yksi selkeä ero.

    Kuluttajatuotteet eli vaikkapa puhelimet ja autot voivat monesti päätyä markkinoille niin, että niitä ei ole tehty täysin valmiiksi, vaan kuluttaja toimii ikään kuin tuotteiden testaajana, ja ongelmia korjataan sitä mukaan, kun niitä käytössä havaitaan.

    ”Minunkin Volvossani on vähän väliä joku bugi, että ajotietokone käynnistyy uudelleen tai navigaattori ei toimi”, Lehtoranta antaa esimerkin.

    Sotilastarkoituksiin tulevissa tuotteissa ei tällaista mahdollisuutta käytännössä ole, vaan tuotteiden pitää olla valmiita ja turvallisia.

    ”Aseiden tarvitsee toimia olosuhteista riippumatta. Ympäristöolosuhdevaatimukset ja standardivaatimukset ovat kovia”, Lehtoranta sanoo.

    Insta on viime aikoina kehittänyt erityisesti samaa tekniikkaa hyödyntävää lentävää asejärjestelmää.

    Lennokkiin perustuvan järjestelmän tarve on Lehtorannan mukaan noussut esiin Ukrainan sodan myötä, kun droonien merkitys sodankäynnissä on kasvanut aiemmasta. Asiakkaiden keskuudessa tarve lentävälle versiolle on Lehtorannan mukaan maassa toimivaa järjestelmää suurempi.

    Lehtorannan mukaan tuotekehitysinvestoinnit hyppypanokseen liittyen eivät ole suinkaan olleet turhia, vaikka tuote onkin viivästynyt. Tuotekehityksen aikana nimittäin on saatu kuitenkin kehitettyä panososa, jota hyödynnetään myös lentävässä järjestelmässä.

    Maassa toimivaa miinankorvaajaa ei ole kuitenkaan Lehtorannan mukaan hylätty, vaan se aiotaan saada valmiiksi. Nykyisin järjestelmä kulkee nimellä Insta Steel Lynx. Siitä, milloin järjestelmä saadaan valmiiksi, ei ole tietoa. Lehtoranta ei suostu lupaamaan edes karkeaa aikataulua.

    ”Kun asiat valmistuvat, tulemme julkisuuteen”, hän sanoo.

    ”Aseiden tarvitsee toimia olosuhteista riippumatta. Ympäristöolosuhdevaatimukset ja standardivaatimukset ovat kovia.” Tuure Lehtoranta

    Tältä hyppypanos näyttää.
    Tältä hyppypanos näyttää.  Kuva: Insta Group Oy
    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan jalkaväkimiinojen tarpeellisuutta Suomelle selvitetään Ukrainan sodan tuomien oppien valossa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.

      Politiikka | Puolustusministeri Häkkänen: Olen kesällä pyytänyt Puolustusvoimia arvioimaan jalkaväkimiinojen tarpeellisuutta

    • Majuri Jari Malmisen mukaan Puolustusvoimilla on ajantasainen tieto rataverkon kunnosta. Julkisuudessa esillä olleet puutteet esimerkiksi siltavauriosta ovat tiedossa.

      Liikenne | Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa rataverkko on niin harva, että se tietää ongelmia Puolustusvoimille

      Tilaajalle
    • Etälaukaistavan hyppypanoksen näköisversio Puolustusvoimien tiedotustilaisuudessa tänään.

      Hyppypanos luo "miinakauhua" mutta ei riko jalkaväkimiinojen kieltoa

    Artikkelin aiheet
    hyppypanos
    Insta Group Oy
    puolustusteknologia
    asejärjestelmä
    tuotekehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa