• Asuntokauppa viriää, mutta hidasteena on edelleen moni asia

    Sp-koti pudotti asuntojen hintaennustettaan, mutta piti kauppamääräennusteen ennallaan.
    Asuntokaupan arvioidaan viriävän tänä vuonna ja nousun alkavan suurista kaupungeista.
    Asuntokaupan arvioidaan viriävän tänä vuonna ja nousun alkavan suurista kaupungeista. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Talous
    29.1.202509:55
    Eija Mansikkamäki

    Määräarvio on entinen, mutta hintakehitystä on pudotettu 3,5 prosentista kolmeen prosenttiin.

    Asuntokaupan vilkastumista on povattu kuukausikaupalla, mutta aina se vain juroo.

    ”Näyttää siltä, että tämä vuosi lähtee liikkeelle hitaasti kuten viime vuosikin”, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

    Ensimmäisellä neljänneksellä kauppamäärät saattavat kivuta hivenen viime vuotta paremmiksi, toisella vilkastua ja loppuvuonna nousta jo selvästi plussalle, hän ennustaa.

    Tällainen kehitys on edellytys Sp-kodin kauppamääräennusteelle, joka ennakoi vanhojen asuntojen kauppamäärän kasvavan tänä vuonna 8–10 prosentissa.

    Määräarvio on entinen, mutta hintakehitystä on pudotettu 3,5 prosentista kolmeen prosenttiin. Syynä ovat vaikea työmarkkinatilanne, kasvanut työttömyys ja lakonuhat, jotka yhdessä nakertavat ja jumittavat kuluttajan luottamusta ja sitä kautta asuntokauppaa.

    ”Asuntomarkkinoiden elpyminen ei lähde kunnolla vauhtiin ennen kuin kuluttajien luottamus on vahvistunut”, Rantanen sanoo.

    Sen sijaan sijoitusasuntolainojen ottaminen on kasvanut ja korkotaso laskenut, mikä vahvistaa markkinakehitystä. Rantanen arvioi markkinan ja pienten asuntojen tarjonnan suosivan erityisesti ensiasunnon ostajia.

    Pellervon taloustutkimus näkee orastavia kasvun merkkejä suurissa kaupungeissa.

    Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa näkee asuntomarkkinoilla hintaheiluntaa, mutta samalla orastavia kasvun merkkejä suurissa kaupungeissa.

    Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,6 prosenttia joulukuussa 2024 verrattuna vuotta aiempaan. Marraskuusta joulukuuhun ne kuitenkin nousivat 1,4 prosenttia.

    Joulukuussa vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppamäärät vähenivät 16 prosenttia edellisvuodesta, mutta joulukuun 2023 tilanteeseen vaikutti varainsiirtoveron muutos. Ensiasunnonostajilta verottomuus poistettiin vuoden 2024 alussa.

    Holappa näkee Espoossa jo varovaista kasvutrendiä, vaikka epävarmuus jatkuukin.

    ”Näyttää siltä, että väestönkasvu ja korkojen lasku alkavat vetää suuria kaupunkeja ylös kuopasta. Työttömyys on kuitenkin yhä korkealla tasolla ja talouden kehitys on epävarmaa, mikä lisää kuluttajien epävarmuutta ja hillitsee asuntojen ostoaikomuksia. Tämän vuoksi liialliseen optimismiin ei pidä langeta”, sanoo Holappa.

    Lisää aiheesta
    • OP-Rahastoyhtiöllä on Vuokratuotto-rahastossaan yhteensä noin 5 400 asuntoa. Asunnnot ovat suhteellisen uusia ja sijaitsevat suurissa kaupungeissa. Aihekuva.

      Talous | OP keskeytti väliaikaisesti nostot ja merkinnät asunto- ja kiinteistörahastoissaan: ”Markkinatilanne on poikkeuksellinen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    asuntokauppa
    asuntomarkkinat
    Sp-Koti
    Pellervon taloustutkimus
    asuntojen hinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena