• Yhdysvallat teki uuden iskun Jemenissä – puolusti YK:lle iskujaan välttämättöminä

    Yhdysvallat teki varhain lauantaina iskun huthikapinallisten tutka-asemaan Jemenissä, kertoi Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämaja, joka vastaa Lähi-idän-toiminnoista (USCENTCOM).
    Iskut aiheuttivat mielenosoituksia Jemenissä perjantaina. Lehtikuva/AFP.
    Iskut aiheuttivat mielenosoituksia Jemenissä perjantaina. Lehtikuva/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    13.1.202411:14
    STT

    Lausunnon mukaan sotilaskohteeseen kohdistettu isku oli täsmäisku sekä jatkotoimi edellisyön iskuihin liittyen.

    Kansainväliset mediat raportoivat jo aiemmin, että Yhdysvallat oli jatkanut iskujaan alueella. Iranin tukemien huthien pyörittämä media puolestaan kertoi aiemmin, että al-Dailamin lentotukikohta Jemenin pääkaupungissa Sanaassa oli päätynyt iskun kohteeksi.

    Tuoreiden iskujen tarkasta määrästä on esitetty tänään poikkeavia tietoja, sillä huthien televisiokanava kertoi useista iskuista Sanaassa. Uutistoimisto AP:n Sanaassa olevat toimittajat puolestaan kertoivat kuulleensa yhden kovaäänisen räjähdyksen.

    Uutiskanava CNN taas kertoi aiemmin uusista iskuista, jotka olivat yhdysvaltalaisen virkamieslähteen mukaan mittakaavaltaan edellisyön iskuja pienempiä. Virkamies tähdensi CNN:lle, että tuoreet iskut olivat yksin Yhdysvaltain toteuttamia. Perjantain vastaisena yönä Yhdysvallat teki iskuja Britannian kanssa useiden muiden maiden tukemana.

    Yhdysvallat on vakuuttanut YK:n turvallisuusneuvostossa, ettei se kuitenkaan halua uutta sotaa alueella.

    Yhdysvaltain YK-lähettiläs Linda Thomas-Greenfield sanoi eilen YK:ssa, että iskujen tarkoituksena on ainoastaan "palauttaa vakaus" Punaisellemerelle, jotta laivat voivat kulkea siellä vapaasti ja turvallisesti. Asiasta uutisoi muun muassa uutiskanava CNN.

    Lähettilään mukaan iskut olivat "välttämättömiä ja oikeasuhtaisia" ja aloitettiin vasta, kun muut keinot olivat osoittautuneet riittämättömiksi.

    ”Iskujen tarkoituksena oli häiritä ja heikentää huthien kykyä jatkaa holtittomia hyökkäyksiään aluksia ja kaupallista laivaliikennettä vastaan ​​Punaisellamerellä ja Adeninlahdella”, lähettiläs sanoi lausunnossaan.

    Hän vetosi turvallisuusneuvostoon, jotta jäsenmaat vaatisivat huthikapinallisia lopettamaan hyökkäykset.

    Huthikapinalliset ampuivat perjantaina ainakin yhden ohjuksen merelle Yhdysvaltain ja Britannian yöllä tekemien ilmaiskujen jälkeen. Amerikkalaiskenraali Douglas Simsin mukaan ohjus ei osunut yhteenkään alukseen.

    Brittiläinen meriturvallisuusyhtiö Ambrey kertoi BBC:n mukaan huthien ottaneen perjantaina vahingossa kohteekseen venäläistä öljyä kuljettaneen tankkerin. Vanhentuneen tiedon takia he luulivat aluksen olevan kytköksissä Britanniaan.

    Yhdysvalloissa useat kongressin jäsenet ovat arvostelleet presidentti Joe Bidenia siitä, että tämä ei hakenut edustajainhuoneen hyväksyntää iskuille Jemenissä, kirjoittaa yhdysvaltalaislehti Washington Post.

    Useiden demokraatti- ja republikaanijäsenten mukaan Bidenin olisi ensin pitänyt hakea kongressin hyväksyntä iskuille.

    ”Presidentin on tultava kongressiin, ennen kuin hän aloittaa iskun Jemenin hutheja vastaan ​​ja vie meidät mukaan uuteen konfliktiin Lähi-idässä. Tämä on kirjattu perustuslakiin. Puolustan sitä riippumatta siitä, onko (presidentti) demokraatti vai republikaani”, kirjoitti demokraattijäsen Ro Khanna X-viestipalvelussa.

    Kun lehden mukaan demokraatit perjantaina kysyivät asiasta Bidenilta, tämä oli vastannut arvostelijoiden olevan "väärässä".

    Washington Postin mukaan Yhdysvaltain perustuslaki antaa kongressille valtuudet sodan julistamiseen, mutta antaa myös armeijan ylipäällikkönä presidentin käyttää sotavoimaa puolustustarkoituksiin.

    Hutheja tukeva Iran ja sen liittolainen Venäjä tuomitsivat perjantain vastaisen yön iskut. Venäjä myös pyysi YK:n turvallisuusneuvoston koolle käsittelemään tilannetta. Huthikapinalliset puolestaan uhosivat jatkavansa omia iskujaan ja ilmoittivat nyt myös kaikkien Yhdysvaltain ja Britannian etujen olevan "oikeutettuja kohteita".

    Huthikapinalliset ovat viime aikoina tehneet Punaisellamerellä lukuisia iskuja kansainvälistä meriliikennettä vastaan. Kapinalliset ovat sanoneet tukevansa iskuilla palestiinalaisia Gazassa, jossa Israel käy veristä sotaa äärijärjestö Hamasia vastaan.

    Yhdysvallat ja Britannia liittolaisineen ovat vakuuttaneet, että niiden hävittäjillä ja ohjuksilla tekemät iskut Jemenin alueelle tähtäävät vakauden palauttamiseen Punaisellemerelle. Maat korostivat lausunnossaan, että ne eivät emmi toimia suojellakseen ihmishenkiä ja varmistaakseen laivaliikenteen vapaan kulun yhdellä maailman keskeisistä kauppareiteistä.

    Yhdysvaltain ja Britannian lisäksi lausuntoon yhtyivät Australia, Bahrain, Kanada, Tanska, Saksa, Hollanti, Uusi-Seelanti ja Etelä-Korea.

    YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kehotti perjantaina kaikkia osapuolia olemaan kärjistämättä tulenarkaa tilannetta.

    Lisää aiheesta
    • Raakaöljyn hinta on laskenut maanantaina markkinoiden avauduttua. LEHTIKUVA/AFP.

      Energia | Öljyn hinta ponkaisi nousuun Yhdysvaltojen ja Britannian iskujen jälkeen

    • Britannia ja Yhdysvallat kertovat ampuneensa alas yli 20 Jemenin huthikapinallisten lennokkia ja ohjusta Punaisellamerellä. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Yhdysvallat iski liittolaisineen huthikapinallisia vastaan Jemenissä

    • ”Meillä on uusi turvallisuuspoliittinen suursäätila, joka on valitettavan hankala mutta samalla toiveikas”, sanoo puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.)

      Politiikka | ”Turvallisuuden suursäätila on hankala”, sanoo Suomen puolustusministeri ja arvioi Venäjän pyrkivän pitkään ja voimakkaaseen vastakkainasetteluun Euroopassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle