• Israelin armeija teki ilmaiskun Gazan kaistalle, sanoo estäneensä pommi-iskun

    Vielä ei ole selvää, vaikuttaako isku aseleponeuvotteluihin vai jäikö se yksittäiseksi.
    Hamasin vaatimuksiin aselevon toisessa vaiheessa kuuluisivat muun muassa saarron lopettaminen,  alueen jälleenrakentaminen sekä taloudellinen tuki Gazalle. LEHTIKUVA/AFP.
    Hamasin vaatimuksiin aselevon toisessa vaiheessa kuuluisivat muun muassa saarron lopettaminen, alueen jälleenrakentaminen sekä taloudellinen tuki Gazalle. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    9.3.202513:26
    STT–AFP

    Israelin armeija sanoo tehneensä tänään ilmaiskun Gazan kaistalle. Armeijan lausunnon mukaan iskulla estettiin terroristien yritys tehdä pommi-isku lähelle Israelin joukkoja Gazan kaistan pohjoisosassa.

    Lausunnon mukaan useampi palestiinalaistaistelija olisi ollut asettamassa pommia joukkojen lähistöllä, kun Israelin sotilaskone iski.

    Vielä ei ole selvää, vaikuttaako isku aseleponeuvotteluihin vai jäikö se yksittäiseksi.

    Israel oli aiemmin ilmoittanut lähettävänsä omat edustajansa Qatarin Dohaan lisäkeskusteluja varten.

    Äärijärjestö Hamas on vaatinut jälleen siirtymistä suoraan neuvotteluihin aselevon toisesta vaiheesta. Hamasin edustajat julkaisivat asiasta lausunnon tavattuaan viikonloppuna neuvottelijoita Egyptin Kairossa.

    Aselevon toisessa vaiheessa tähdättäisiin pysyvään rauhanjärjestelyyn. Kolmivaiheisessa sopimuksessa ensimmäinen vaihe on ollut vain väliaikainen aselepo, jonka aikana käydään vankienvaihtoa ja sovitaan tulevien vaiheiden yksityiskohdista.

    Sunnuntaisessa lausunnossaan Hamas vaati myös, että Israelin on alettava päästää avustuskuljetuksia Gazan kaistalle ilman minkäänlaisia rajoituksia.

    Hamasin vaatimuksiin aselevon toisessa vaiheessa kuuluisivat Israelin täydellinen vetäytyminen Gazan kaistalta, saarron lopettaminen, alueen jälleenrakentaminen sekä taloudellinen tuki Gazalle.

    Hamasin tiedottaja Hazem Qassem sanoi Hamasin tehneen selväksi neuvottelijoille, että Hamas torjuu aselevon ensimmäisen vaiheen venyttämisen. Hamas haluaa myös Yhdysvaltojen painostavan Israelia asiassa.

    ”Ymmärrämme, että sillä on valta painostaa Israelia”, Qassem sanoi Haaretzin mukaan.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on vahvistanut edustajiensa tavanneen Hamasin edustajia, mikä on poikkeavaa Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Hamas on luokiteltu terroristijärjestöksi, eikä Yhdysvallat ollut aiemmin suostunut suoriin keskusteluihin sen kanssa.

    Qassemin mukaan Hamas voisi suostua vankienvaihdon jatkumiseen ja vapauttaa Yhdysvaltojen kansalaisuuden omaavat panttivangit, mutta siten, että vapauttaminen tapahtuisi laajemman sopimuksen puitteissa aselevon toisesta vaiheesta.

    Haaretzin mukaan Hamas on myös suostunut siihen, että Gazan kaistaa johtamaan perustettaisiin väliaikainen komitea siihen asti, kun alueella voitaisiin järjestää vaalit.

    Sekä Israel että useat Euroopan maat ovat olleet tiukkoina siitä, ettei Hamasilla tule olla minkäänlaista roolia alueella tulevaisuudessa.

    Siviileille valtavaa kärsimystä aiheuttanut konflikti käynnistyi Hamasin järjestämästä verilöylystä Israelissa lokakuussa 2023, jolloin Hamas myös sieppasi noin 250 ihmistä Gazan kaistalle. Yhä Gazassa olevista 58 panttivangista viidellä on Yhdysvaltojen kansalaisuus. Heistä enää yhden uskotaan olevan elossa.

    Israel puolestaan on ilmoittanut lähettävänsä omat edustajansa Qatarin Dohaan lisäkeskusteluja varten.

    Aselevon ensimmäinen, kuusi viikkoa kestänyt vaihe päättyi maaliskuun 1. päivänä, mutta Israel on toistuvasti sanonut haluavansa jatkaa ensimmäistä vaihetta huhtikuun puoleenväliin saakka.

    Rauhallisesti sujuneen kuuden viikon aikana Hamas luovutti Israelille 25 elossa olevaa panttivankia sekä kahdeksan panttivangin ruumiit. Israel puolestaan vapautti noin 1  800 palestiinalaisvankia Israelissa.

    Aselevon aikana Gazan hädänalaiset siviilit saivat myös kauan kaivattuja avustuksia kuten ruokaa, telttoja ja lääkkeitä ja Gazan pohjoispuolen asukkaat pääsivät takaisin kotiseuduilleen tarkistamaan kotinsa kunnon.

    Sittemmin Israel on pysäyttänyt kaikki kuljetukset Gazan kaistalle, mukaan lukien siviileille tarkoitettujen avustusten ja polttoaineen kuljettamisen. YK:n mukaan Israel käyttää väestön nälkiinnyttämistä sodankäynnin välineenä.

    Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun ja asevoimien johdon viimeaikaisten lausuntojen mukaan Israel ei luovuta, ennen kuin Hamas on "täysin lyöty" ja Israel on "voittanut sodan".

    Lisää aiheesta
    • Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas ja Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi Kairossa 4. maaliskuuta, 2025. LEHTIKUVA / AFP .

      Ulkomaat | Britannia, Ranska, Saksa ja Italia tukevat arabimaiden Gaza-suunnitelmaa

    • Yhdysvallat ja Israel tyrmäsivät Egyptin suunnitelman Gazan jälleenrakentamisesta. Kuvituskuva.

      Politiikka | Yhdysvallat ja Israel tyrmäsivät Egyptin suunnitelman Gazan jälleenrakentamisesta – Valkoinen talo: "Trump seisoo visionsa takana"

    • Äärijärjestö Hamasin edustaja on syyttänyt Israelia toisen vaiheen viivyttämisestä. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Gazan aselevon kohtalo epävarma – Hamas torjuu jatkoajan

    • Donald Trump on kahdenkeskisten diilien mies. Kansainväliset organisaatiot ja sopimukset YK:sta lähtien saavat kyytiä.

      Ulkomaat | Trump kirjoittaa uusia sääntöjä bisnesdiilimiehen otteilla – lopulta kyse on maailman herruudesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Israelin armeija
    Hamas
    Gazan kaista
    aselepo
    konflikti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria