Suomea suojeleviin ydinpelotteisiin liittyvä epävarmuus ei välttämättä pelkästään pelota Putinia

Suomen liittyminen Ranskan ydinasepelotteeseen oli varmasti perusteellisesti harkittu ja myös hyvä ratkaisu Suomen turvallisuuden kannalta. Ainakin periaatteessa.

Mikään ei konkreettisesti muutu mihinkään suuntaan kovin nopeasti. Sitä presidentti Alexander Stubbin taakse ryhmittyneet päättäjät ja myös asiantuntijat ovat kovasti korostaneet.

Naton pelote, joka perustuu USA:n ydinaseisiin, on ja pysyy. Eikä Ranska-ratkaisu ole uusi turvatakuu Suomelle, kuten Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala korosti MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa.

Ranskan, Suomen ja muiden pelotteeseen liittyneiden Euroopan maiden puolustusyhteistyö tiivistyy. Vielä ei tosin tiedetä, miten. Sen selvittäminen aloitetaan.

Avainsana on epävarmuus. Ydinpelote on pelottava, koska Vladimir Putinin johtama Venäjä, ei voi varmasti tietää, koska ja millaiseen ydiniskuun turvaudutaan, jos ylipäätään turvaudutaan.

Presidentti Stubbin mukaan se, että Emmanuel Macron jättää ensi keväänä Ranskan presidentin tehtävät, ei vaikuta Suomen ja Ranskan väliseen ydinaseyhteistyöhön. Kuva: Matti Porre

Sekä päättäjät että asiantuntijat pyrkivät ymmärrettävästi korostamaan, että tämä epävarmuus vahvistaa Suomen turvallisuutta. Putinin on harkittava entistä tarkemmin, kannattaako Naton ja Ranskan ydinpelotteiden piiriin kuuluviin maihin hyökätä.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että erityisesti lähitulevaisuudessa näihin pelotteisiin liittyy kuitenkin myös epävarmuutta, joka ei pelota Putinia. Pikemminkin päinvastoin.

Toisin kuin annetaan ymmärtää, Ranskan ensin kevään presidentinvaalit muuttavat maan ydinasepelotteen luonnetta, jos kansallisen liittouman Marine Le Pen voittaa.

Le Pen pitää kyllä sinänsä kiinni Ranskan ydinasearsenaalista, mutta Emmanuel Macronin ajaman ”eurooppalaistamisen” hän torjuu. Käytännössä siinä yhteistyön syventämisessä ja tiivistämisessä, josta viime päivinä on puhuttu, tuskin päästään alkua pidemmälle.

Myös se on hyvä pitää mielessä, että Le Pen ei ehkä ole enää yhtä innokas Putinin liehittelijä kuin ennen, mutta hän suhtautuu Ukrainan tukemiseen selvästi Macronia varauksellisemmin ja toivoo sodan päättyvän jonkinlaiseen neuvotteluratkaisuun mahdollisimman pian.

Eikä tilannetta ole omiaan helpottamaan se, että myös toisessa Naton eurooppalaisessa mahtimaassa Saksassa liittokansleri Friedrich Merzin on kuunneltava Venäjä-myötäilijöiden ääntä entistä herkemmällä korvalla, jos hän haluaa säilyttää paikkansa. Rovaniemen arktisessa huippukokouksessa Merz esiintyi kyllä tomerana, mutta kotimaista yleisöä se ei selvästikään vakuuttanut.

Saksan Freidrich Merz halusi Rovaniemen arktisessa huippukokouksessa esiintyä yhteisen eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisenä johtajana. Kuva: Michael Kappeler

Kaikki olisi tietysti kohtuullisen hyvin, jos Yhdysvaltojen tukeen ja ydinpelotteeseen voitaisiin luottaa ja jos siihen liittyvä epävarmuus olisi sellaista, joka pelottaa Putinia. Valitettavasti näin ei ole.

Pikemminkin voidaan sanoa, että niin kauan, kun Valkoisen talon avaimet ovat Donald Trumpin taskussa Kremlissä voidaan suunnitella toinen toistaan röyhkeämpiä Euroopassa pelkoa lietsovia provokaatioita, koska Trump välttää edelleen Putinin tölvimistä.

Vladmir Putinin ei edelleenkään tarvitse pelätä, että Trumpin johtama USA tiukentaisi linjaansa suhteessa Venäjään. Kuva: Timo Filpus

Asetelmaa kuvaa hyvin se, että samaan aikaan, kun Venäjä on vähällä iskeä drooneilla junaan, joka kuljettaa eurooppalaisia johtajia Kiovaan, Trump keskittyy moittimaan Ukrainaa siitä, että sen iskut Venäjän öljynjalostuslaitoksiin nostavat polttoaineiden hintoja USA:ssa.