
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan puolue etsisi keväällä todennäköisesti tarvittavaan lisäsopeutukseen keinoja säästöistä.
”Haluan korostaa ryhmäni puolesta, että veronkorotukset ylipäänsä ovat meille erittäin epämieluisia ja viimesijaisia keinoja sopeutuksen tekemiseen. Sopeutus pitäisi tehdä ennen kaikkea lisäsäästöillä”, Marttinen sanoo MT:lle.
Kysyttäessä tilanteesta, jossa vastakkain olisivat ruoan verotuksen korottaminen ja työn verotuksen kiristäminen, Marttinen sulkee jälkimmäisen vaihtoehdon pois.
”Työn verotuksen kiristämien olisi hallitusohjelman vastainen toimenpide, eikä sellaisesta voida käydä edes keskusteluja.”
Aiemmin maanantaina julkaistussa haastattelussa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) väläytti Talouselämälle ruoan arvonlisäveron nostoa keinona tarvittavien lisäsopeutusten toteuttamiseksi.
Purra esitti alennetun, eli esimerkiksi ruokaa koskevan 14 prosentin verokannan korottamista nimenomaan vaihtoehtona työn verotuksen nostolle, joka on suljettu hallitusohjelmassa pois.
Purra korosti, että kyseessä olivat hänen omat pohdintansa, eikä hallituksella ole vielä linjausta siitä, mistä sopeutusta haetaan.
Marttinen kommentoi asiaa samalla varauksella:
”En halua ottaa mitään kantaa yksittäisiin ehdotuksiin. Ensin haluan odottaa, että valtiovarainministeriön virkavalmistelu tulee valmiiksi ja nähdään, minkä kaltaisia asioita sieltä tulee esille”, hän sanoo.
Marttinen kuitenkin jakaa Purran kanssa näkemyksen siitä, että lisäsopeutusta todennäköisesti tarvitaan.
”Haluan uskoa siihen, että yhteinen työ kantaa edelleen. Helppoahan tästä ei tule, se on pakko sanoa, mutta uskon kyllä, että lopulta päätökset saadaan tehtyä.”
Hän uskoo Purran tavoin keskustelujen käynnistyvän nyt niistä keinoista, jotka hallitusneuvotteluissa jäivät rannalle.
”Kyllähän nämä vanhat listat nyt esiin täytyy kaivaa”, Marttinen sanoo.
Yksi tämän listan keinoista on myös Purran väläyttämä alennetun alv-kannan nosto.