• Heikki Tuura esitteli MT:lle Otanmäen kylää. Kerrostalot ovat hyvässä kunnossa, vaikka rappaukset ovatkin kuluneita. Taloilla on kaivokseen viittaavat nimet.
    Heikki Tuura esitteli MT:lle Otanmäen kylää. Kerrostalot ovat hyvässä kunnossa, vaikka rappaukset ovatkin kuluneita. Taloilla on kaivokseen viittaavat nimet. Kuva: Miska Puumala

    Ensin tuli kaivos, sitten vaunutehdas ja nyt suunnitellaan datakeskusta

    Pieni kylä on elänyt rakennemuutoksesta toiseen, mutta sen tulevaisuutta voikin nyt määrittää kokonaan uusi, yllättävä ala.
    Tilaajalle
    Uutiset|Talous
    27.6.202605:00
    Joonatan Reunanen
    Kajaani

    Noin tuhannen asukkaan Otanmäen kylä Kajaanissa on tottunut rakennemuutoksiin.

    Ensin kylässä oli kaivos, josta louhittiin rautamalmia. Sitten sinne rakennettiin junavaunutehdas. Nyt alueelle kaavaillaan valtavaa datakeskuskeskittymää.

    Heikki Tuura on asunut kylässä koko elämänsä ja työskennellyt sekä kaivoksessa että tehtaalla.

    ”Ensin tuli kerrostalot ja ajateltiin, että niitä tehtäisiin lisää”, Tuura sanoo.

    Kylä muodostui 1950-luvulla rautamalmikaivoksen ympärille. Tuuran mukaan Otanmäestä suunniteltiin Kiirunan tapaista kaupunkia, joka on sekin rakentunut rautakaivoksen yhteyteen.

    Kaivostoiminnan loputtua 1985 kylän viereen perustettiin juna- ja raitiovaunuja valmistava Transtech.

    2000-luvulla Transtechin toiminta uhkasi loppua. Suomalainen sijoittajaryhmä osti yhtiön ja lopulta vuodesta 2015 alkaen tehtaan omistaja on ollut kiskokaluston valmistamiseen keskittynyt Škoda.

    Tehdas työllistää noin 600 työntekijää ja vaikuttaa noin 2 000 ihmiseen. Siellä on valmistettu Helsingin ja Tampereen Artic -raitiotievaunut sekä VR:n vaunuja.

    Toukokuun lopussa tehdas ilmoitti muutosneuvotteluista.

    Kesäkuussa tuli lisää lunta tupaan, sillä Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Transtechin valituksen. Pääkaupunkiseudun uusimmat raitiovaunut rakennetaan Suomen sijaan Keski-Euroopassa.

    Otanmäessä mikään ei ole pysyvää. Omalaatuinen kylä on jälleen luomassa nahkaansa, ja pian entisessä kaivoskylässä on tarkoitus louhia bittejä.

    Datajätti Google osti vuonna 2024 alueelta metsää, johon se suunnittelee useita datakeskuksia 800 hehtaarin alueelle. Investointipäätöstä ei ole vielä tehty.

    Lisää aiheesta
    • Skoda Transtechin tehtaalla Kajaanissa on noin 600 työntekijää. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.

      Talous | Skoda Transtech aloittaa muutosneuvottelut Otanmäen tehtaalla – jopa 200 työpaikkaa vaarassa Kajaanissa

    • Kuvassa Artic-raitiovaunu, joka on erityisesti suunniteltu ja valmistettu Helsingin raitiovaunuverkostolle Škoda Transtechin tehtaalla Kajaanin Otamäessä.

      Liikenne | Kaupunkiliikenne voi ostaa raitiovaunut sveitsiläiseltä Stadlerilta – Škoda Transtechin valitus kaatui

    • Googlella on datakeskus myös Haminassa.

      Politiikka | Google ostaa 1400 hehtaaria valtion maata Kajaanista ja Muhokselta – varautuu rakentamaan datakeskuksia

    Otanmäki sijaitsee keskellä korpea noin 30 minuutin ajomatkan päässä Kajaanin keskustasta, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan rajojen lähettyvillä. Kuvassa kylänraitti, oikeassa yläkulmassa vanha kaivos ja ylälaidassa Škoda transtechin tehdas.
    Otanmäki sijaitsee keskellä korpea noin 30 minuutin ajomatkan päässä Kajaanin keskustasta, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan rajojen lähettyvillä. Kuvassa kylänraitti, oikeassa yläkulmassa vanha kaivos ja ylälaidassa Škoda transtechin tehdas.  Kuva: Miska Puumala

    Googlen omistamat maat ovat noin 500 metrin päässä Tuuran omakotitalosta. Hänen mukaansa kyläläiset suhtautuvat hankkeeseen myönteisesti.

    ”Aluksi Google meinasi ottaa jäähdytysveden tuosta läheisestä vesistöstä, väki nousi hirveästi sitä vastaan.”

    Keväällä yhtiö kuitenkin ilmoitti, ettei se enää suunnittele jäähdyttävänsä datakeskuksia Oulunjärven vedellä.

    Myöskään tuore sähkölinja ei ole Tuuran mukaan aiheuttanut kyläläisten keskuudessa sen enempää keskustelua.

    ”Enempi ne tuulimyllyistä keskustelee.”

    Nykyinen kyläkauppa on ison tien vieressä huoltoaseman yhteydessä. Sieltä löytyy peruspalvelut postista apteekkiin. Kauppaa pyörittää Ranskasta Suomeen muuttanut Patrick Guadiat.
    Nykyinen kyläkauppa on ison tien vieressä huoltoaseman yhteydessä. Sieltä löytyy peruspalvelut postista apteekkiin. Kauppaa pyörittää Ranskasta Suomeen muuttanut Patrick Guadiat. Kuva: Miska Puumala

    Kylällä on myös pieni maauimala.

    Sen yhteydessä on kyläyhdistyksen kioski, joka työllistää nuoria kesäksi. Vuorossa oli 18-vuotias otanmäkeläinen Saga Salo. Hänkin on Tuuran tavoin varttunut kylällä.

    Kavereita on Salon mukaan riittänyt, mutta haaveet ovat Otanmäen ulkopuolella.

    Salon isä on töissä Transtechin tehtaalla, ja Salo on itsekin tutustunut tehtaaseen TET-jakson ajan.
    Salon isä on töissä Transtechin tehtaalla, ja Salo on itsekin tutustunut tehtaaseen TET-jakson ajan.  Kuva: Miska Puumala

    ”Kavereiden kanssa olemme enimmäkseen jutelleet, että pois täältä. Isommissa kaupungeissa on ne haaveet. Opiskelu ja ylipäätään, että paikka on isompi ja mahdollisuuksia tehdä enemmän.”

    Saloa kiinnostaisi muuttaa opiskelemaan Tampereelle tai Kuopioon. Otanmälle paluusta ei ole tietoa.

    ”Toivon, että kylä pysyisi samanlaisena tai parantuisi.”

    Tuura oli maauimalan ensimmäinen uimavalvoja vuonna 1972. Hänen mukaansa uimala oli aiemmin ilmainen, mutta nyt aikuisen kertalippu on 5,4 euroa. Nyt Tuura on Otanmäen kyläyhdistyksen puheenjohtaja.
    Tuura oli maauimalan ensimmäinen uimavalvoja vuonna 1972. Hänen mukaansa uimala oli aiemmin ilmainen, mutta nyt aikuisen kertalippu on 5,4 euroa. Nyt Tuura on Otanmäen kyläyhdistyksen puheenjohtaja. Kuva: Miska Puumala

    Urheilukenttä ei ole enää kaksisessa kunnossa. Tuura toivoo, että Google osallistuisi sen kunnostamiseen. Hänellä löytyy luottoa jättiyhtiötä kohtaan.

    ”Yhtiön edustajat ovat käyneet pari kertaa uimalalla jututtamassa meitä, ja olen ollut mukana tilaisuuksissa, joita he ovat järjestäneet. Kyllähän he haluaisivat viihtyvyyttä tänne, koska työntekijöitä tulisi kuitenkin aika paljon.”

    Urheilukentän vieressä olevan yhtenäiskoulun piha on täynnä renkaiden jälkiä. Vielä 2000-luvun lopulla koulun yhteydessä oli lukio. Nyt vanhan lukion rakennus on päiväkoti.

    Kaverukset vasemmalta oikealle Eero Föhr, Pentti Kovulainen, Markku Tenhonen, Jukka Rahikkala selvittivät kyläkaupan parkkipaikalla, mistä autoon pääsee vettä.
    Kaverukset vasemmalta oikealle Eero Föhr, Pentti Kovulainen, Markku Tenhonen, Jukka Rahikkala selvittivät kyläkaupan parkkipaikalla, mistä autoon pääsee vettä.  Kuva: Miska Puumala

    Vanha kaivos sijaitsee aivan Transtechin tehtaan vieressä. Se saatetaan avata lähivuosina uudelleen. Jätehiekassa on arvoaineita, jotka voitaisiin ottaa talteen uusilla keinoilla.

    Kaivosalueen sähköisellä portilla Tuura soittaa Otanmäki mine -yhtiön toimitusjohtajalle Jouko Jylänkille, joka avaa portin etänä.

    Vanhat kaivosrakennukset ovat rosoisia, mutta eivät täysin menetettyjä.

    ”Täällä oli ammattikoulu, nyt peltihallissa asennetaan jotain kaivoskoneisiin ja tuossa on vedenottamo, josta tulee kylän vesi”, Tuura sanoo.

    Vastikään uutisoitiin, että kaivosyhtiö valitti Googlen datakeskusaluetta koskevasta osayleiskaavasta hallinto-oikeuteen ja vaatii sen kumoamista. Kajaanin kaupunki vaatii hallinto-oikeutta hylkäämään valituksen kaikilta osin.

    Lisää aiheesta
    • Datakeskuksissa on tärkeää huolehtia jatkuvasta sähkönsyötöstä. Kuvituskuva UPS-ratkaisuja datakeskuksiin tekevän Eatonin tehtaalta.

      Talous | Kaavakiista Kajaanissa: kaupungin mukaan datakeskus tuottaa enemmän kuin kaivos

    Tuura kertoo laittavansa joka vuosi yhdessä Otanmäki mine -yhtiön toimitusjohtaja Jouko Jylänkin kanssa joulutähden kaivostornin huipulle.
    Tuura kertoo laittavansa joka vuosi yhdessä Otanmäki mine -yhtiön toimitusjohtaja Jouko Jylänkin kanssa joulutähden kaivostornin huipulle.  Kuva: Miska Puumala

    Kajaanin kaupunkiin Tuura suhtautuu varauksella. Jokin aika sitten kaupunki tarkasti kylän kiinteistöt uudelleen ja valitti, että joidenkin kotien terasseille ei ollut rakennuslupia.

    ”Kyllä ne yrittää täältä meiltä viedä kaikki pois. Uimalaa ollaan lopettamassa. On määrätty, että siellä pitää käydä niin ja niin paljon väkeä vuodessa.”

    Tuura uskoo kuitenkin vankasti kylän säilymiseen ja elinvoiman kasvuun.

    ”Kaikki mahdollisuudet on ja jos tuollainen Googlekin tähän tulee. Uskon, että se kaivoskin jossain muodossa avataan.”

    Kylä saikin hyviä uutisia, sillä vierailumme jälkeen tuli tieto, että Transtech voitti kilpailutuksen Ruotsissa.

    Otanmäen tulevaisuus näyttää rakentuvan entistä enemmän sähkön varaan. Kantaverkko kulkee kylän läheltä ja siihen on investoitu viime vuosina. Google on myös suunnitellut hotellia datakeskusten läheisyyteen.
    Otanmäen tulevaisuus näyttää rakentuvan entistä enemmän sähkön varaan. Kantaverkko kulkee kylän läheltä ja siihen on investoitu viime vuosina. Google on myös suunnitellut hotellia datakeskusten läheisyyteen. Kuva: Miska Puumala
    Lisää aiheesta
    • Škoda Transtech valmistaa Kajaanissa raitiovaunuja. Kuva on vuodelta 2021.

      Liikenne | ”Sijainti on haasteemme”, sanoo johtaja Kajaanin tehtaasta – Turun ratikkakauppaa havitteleva Škoda käyttäisi suomalaista talviosaamista

      Tilaajalle
    • Kesälahden ja Kiteen välinen rataosuus on osa Parikkalan ja Joensuun välistä junaliikennettä. Kuvituskuva. Lehtikuva / Roni Rekomaa.

      Talous | VR hankkii lisää yöjunavaunuja Skoda Transtechilta − hinta noin 50 miljoonaa euroa

    Artikkelin aiheet
    datakeskus
    kaivos
    Otanmäki
    Google
    Transtech
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena