• Afrikkalainen sikarutto toi kaatopaikkahautaamista koskevaan ohjeeseen heti päivitystarpeen

    Kuolleiden eläinten kaatopaikkahautaamisesta olemassa olevaa ohjetta tarkennetaan ASF:n osalta.
    Raatojen nopea ja turvallinen hävittäminen on tärkeää tautien leviämisen estämiseksi.
    Raatojen nopea ja turvallinen hävittäminen on tärkeää tautien leviämisen estämiseksi. Kuva: Johannes Wiehn
    Uutiset|Yhteiskunta
    30.9.202312:13
    Eija Vallinheimo

    Jätealan huoltovarmuustoimikunta yhteistyössä Ruokaviraston kanssa tuotti kesällä 2023 ohjeen siitä, miten kaatopaikkasijoittaminen toimisi tilanteessa, jossa esimerkiksi tarttuvan eläintaudin takia syntyy suuri määrä eläinperäistä jätettä.

    Raatojen nopea ja turvallinen hävittäminen on tärkeää tautien leviämisen estämiseksi. Esimerkiksi lintuinfluenssa on aiheuttanut muun muassa Ranskassa tuhansia tautitapauksia. Jos tauti pääsee leviämään eläintenpitopaikoissa, eläinperäisen jätteen käsittelykapasiteetti voi loppua nopeastikin.

    Sivutuotelain määräämiltä eläintiheiltä keräilyalueilta kuolleet tuotantoeläimet on normaalitilanteessa kerättävä ja käsiteltävä sivutuoteasetuksen mukaan hyväksytyssä käsittelylaitoksessa, jollainen on esimerkiksi Honkajoki Oy tai hävitettävä polttamalla raatojen polttoon hyväksytyssä polttolaitoksessa.

    Käsittely-, poltto- ja biokaasulaitokset voivat ottaa vain tietynlaisia eläinten raatoja hävitettäväksi. Esimerkiksi tulipalossa kuolleita tai mädäntymistilassa olevia raatoja ei aina voida vastaanottaa käsittelylaitoksissa.

    Näissä tilanteissa joudutaan miettimään muita raatojen hävitystapoja, kuten hautaamista kaatopaikalle.

    Syrjäisillä alueilla lainsäädäntö sallii kuolleiden eläinten hävittämisen hautaamalla maahan tai kaatopaikan ympäristölupaviranomaisen myöntämän ympäristöluvan niin salliessa kaatopaikalle. Alue määritellään eläinlajikohtaisesti. Loppusijoituksen toteutus tapaan vaikuttaa eläinlaji sekä mahdollisesti todettu eläintauti.

    Suomen Kiertovoima KIVO ry:n huoltovarmuusasiantuntija Taina Kallus kertoo, että jätehuoltoala työstää tällä hetkellä maa- ja metsätalousministeriön johdolla ohjetta siitä, miten jätehuolto varautuisi, mikäli luonnonvaraisia eläimiä, esimerkiksi villisikoja jouduttaisiin Suomessa lopettamaan afrikkalaisen sikaruton takia.

    ”Lähtökohtaisesti tietysti pyritään estämään taudin saapuminen Suomeen ennaltaehkäisevin toimenpitein. Tarvittaessa on kuolleiden eläinten kaatopaikkahautaamisesta olemassa kesällä valmistunut, hyvä ohje Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla. Sitä kuitenkin nyt vielä mahdollisesti tarkennetaan muun muassa Ruokaviraston kanssa lisäohjeistuksella afrikkalaisen sikaruton osalta.”

    Tilanteissa on tärkeä toimia ripeästi, koska mätänevät eläimet aiheuttavat taudin leviämisriskin lisäksi muitakin terveys- ja ympäristöhaittoja.

    ”Käytännössä kaatopaikalle tehdään useiden metrien syvyinen hauta, jonne eläimet sijoitetaan. Haudat kalkitaan ja pyritään siihen, että pötsin kaltaiset rakenteet rikotaan. Tämän jälkeen kuopat peitetään parin metrin maakerroksella. Kaatopaikkahautaaminen tulee myös luvittaa etukäteen eli kaatopaikan ylläpitäjä ei voi itse tehdä päätöstä hautaamisesta”, Kallus sanoo.

    ”Kaatopaikan ylläpitäjän on hyvä tarkastaa etukäteen, että ympäristölupa sallii kuolleiden eläinten vastaanottamisen. Näin äkilliset tilanteet on helpompi hoitaa sujuvasti”, Kallus muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Ämmässuon ekoteollisuuskeskus on laaja alue.

      Erä | Suomessa herättiin vasta nyt: Afrikkalainen sikarutto voi levitä biojätteistä – Ruotsissa tapahtui juuri näin

    • Afrikkalaista sikaruttoa aiheuttava virus pystyy leviämään muun muassa ruokajätteen välityksellä. Tauti ei tartu ihmisiin, mutta on sioille ja villisioille tappava.

      Eläintaudit | Fagerstan jäteasema ei ole ainoa sikaruttoriski Ruotsissa: Villisiat pääsevät tonkimaan jätteitä ainakin 20 kunnassa

    • Villisikoja jäljittää Ruotsissa koulutettujen metsästäjien joukko.

      Erä | Expressen: Metsästäjät haravoivat kuolleita ja sairaita villisikoja Fagerstan alueella Ruotsissa – tehtävä ei ole miellyttävä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle