• Suomessa herättiin vasta nyt: Afrikkalainen sikarutto voi levitä biojätteistä – Ruotsissa tapahtui juuri näin

    Afrikkalainen sikarutto (ASF) levisi Ruotsin Fagerstan alueelle todennäköisimmin jätteiden kautta. Asiaan on herätty nyt myös Suomessa.
    Ämmässuon ekoteollisuuskeskus on laaja alue.
    Ämmässuon ekoteollisuuskeskus on laaja alue.  Kuva: HSY/Suomen Ilmakuva Oy
    Metsä|Erä
    28.9.202317:30
    Eija Vallinheimo

    Villisiat pääsivät tonkimaan ruokajätettä Fagerstassa sijaitsevalla Sänkmossenin jäteasemalla, vaikka asiasta oli varoiteltu vuosia. Jätteiden seassa arvellaan olleen jokin elintarvike, joka sisälsi tautia aiheuttavaa virusta. Virus pääsi näin tarttumaan villisikoihin.

    Voisiko vastaava tilanne voi toistua Suomessa?

    Maaseudun Tulevaisuus soitti jätealan yrityksiin eri puolilla Suomea. Selväksi kävi, että jäteyhtiöissä ei ole riittävästi mietitty ASF:n aiheuttamia ongelmia. Yhdelle jäteasemalle soitettaessa toimittajalta kysyttiin, mitä ASF tarkoittaa. Tieto siitä, että tauti levisi Ruotsissa juuri jäteasemalta, tuli monelle yllätyksenä.

    ASF voi levitä, jos virusta sisältävät ruoat ja eväät päätyvät villisikojen syötäväksi jotakin kautta - vaikkapa biojätesäiliöistä.
    ASF voi levitä, jos virusta sisältävät ruoat ja eväät päätyvät villisikojen syötäväksi jotakin kautta - vaikkapa biojätesäiliöistä.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Afrikkalainen sikarutto (ASF) voi levitä esimerkiksi saastuneiden eväsroskien mukana. ASF-viruksen kulkeutuminen infektoituneen lihan, lihatuotteen tai niiden jäänteiden mukana on riskiarvioissa katsottu yhdeksi mahdolliseksi leviämisreitiksi. Afrikkalaisen sikaruton leviämisen aiheuttamat välittömät kustannukset saattavat olla jopa 50 miljoonaa euroa.

    Jätealan toimijat eivät kuitenkaan näyttäneet olevan huolissaan tilanteesta, vaikka kaikkien mahdollisten riskitilanteiden tunnistaminen olisi nyt tarpeen, jotta taudin leviäminen saataisiin estettyä.

    ”Orgaanisten eli biohajoavien jätteiden kaatopaikkakielto astui Suomessa voimaan vuoden 2016 alusta. Vanhat mielikuvat kaatopaikkojen päällä lentelevistä lokeista ja jätteen seassa liikkuvista rotista eivät ole pitäneet paikkaansa enää vuosiin. Eläimiä ei siis kaatopaikoilla juurikaan liiku, koska siellä ei ole ravinnoksi kelpaavia jätteitä vaan lähinnä esimerkiksi rakennustyömailta tulevia jätemateriaaleja”, sanoo Suomen Kiertovoima KIVO ry:n huoltovarmuusasiantuntija Taina Kallus.

    ”Jätekeskuksissa ja jäteasemilla, jotka ovat suljettujen tai vain tiettyjen jätteiden läjittämiseen tarkoitettujen kaatopaikkojen yhteydessä, voi olla bio- tai sekajätteiden välivarastointia ja siirtokuormausta, mutta lähinnä suljetuissa tiloissa, jonne eläimet eivät pääse. Puutarhajätteen joukossa jäteasemille voidaan tuoda esimerkiksi ylijäämähedelmiä, jotka teoriassa voivat houkutella luonnonvaraisia eläimiä alueelle”, Kallus toteaa.

    Alueellisesti eniten villisikoja tavataan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla.

    Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n käyttöpäällikkö Tiila Korhonen kertoo, että Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen alue on aidattu, eivätkä villisiat pääse sinne tonkimaan jätteitä.

    ”Biojätettä ei oteta lainkaan vastaan ulkokentille, vaan jätteet menevät suoraan sisätiloihin. Vain viherjätettä on ulkona”, Korhonen kertoo.

    Lähtökohtaisesti biojätteestä tuotetaan biokaasua tai kompostoitua jätettä, jota käytetään mullan raaka-aineena viherrakentamiseen tai maanparannusaineena maataloudessa.

    Sekajäte taas kulkeutuu Vantaan Energian jätevoimalaan, jonka vastaanottohallissa jäteautot tyhjentävät sisällön suureen bunkkeriin.

    Kymenlaaksossa villisikakanta on Suomen tihein. Sieltä löytyi myös yksi riskipaikka.

    ”Tiedämme, että täällä Kymenlaaksossa on paljon villisikoja. Jätelaitoksen alueella ei ole kuitenkaan koskaan niitä nähty. Alue on aidattu, mutta rakennustöiden takia yksi sivu on tällä hetkellä avoin”, kertoo puolestaan Kymenlaakson Jäte Oy:n toimitusjohtaja Kati Manskinen.

    Manskinen kertoo, ettei Ruokavirastolta ole tullut ASF:ään liittyvää ohjeistusta. Sellaista odotellaan.

    Ruokaviraston ylitarkastaja Leena Oivanen sanoo, että jäteasemiin liittyvään tilanteeseen on havahduttu ja lähiviikkoina on ulossa ympäristöministeriön kanssa palaveri aiheesta.

    Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Eero Rautiainen toteaa, että alustavan käsityksen mukaan jäteasemat eivät ole suuri riski, mutta ei sulje riskiä kokonaan poiskaan. Hän lupaa, että asiaa tullaan selvittämään.

    Rautiainen paljastaa, missä piilee tällä hetkellä vakavin riski:

    ”Suurimpina riskipaikkoina pidän rahtarien levähdysalueita ja jätteiden alueellisia keräilypisteitä.”

    ASF on levinnyt maasta toiseen lähetettyjen lihatuotteiden kautta, jotka ovat päätyneet roskiin ja roskat villisikojen tongittavaksi. Esimerkisi Italiassa villisikojen tiedetään syöneen Eurooppatien varteen heitettyjä virusta sisältäviä eväspapereita.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalaista sikaruttoa aihettava virus pystyy leviämään muun muassa ruokajätteen mukana. Tauti on sioille ja villisioille tappava, mutta ei tartu ihmisiin.

      Eläintaudit | ATL suomii kovin sanoin jätelaitosta ASF:n levittämisestä: ”Ruokajätteen käsittely pöyristyttävää, vaarantanut Ruotsin sianlihantuotannon”

    • Ruokakoira Aino työssään Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Ruokakoirat tunnistavat liha- ja maitotuotteet niiden kaikissa muodoissa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto piirittää Suomea kolmesta suunnasta – matkailijan ei kannattaisi tuoda sian- tai villisian lihaa sisältäviä tuotteita tartuntamaista Suomeen lainkaan

    • Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtaja Risto Lahti on MT Liven vieraana keskiviikkona 20.9. klo 13. Aiheena afrikkalainen sikarutto ja sen mahdolliset vaikutukset sianlihan tuotantoketjuun.

      Eläintaudit | Risto Lahti MT Livessä afrikkalaisesta sikarutosta: Kaaos uhkaa koko sikaketjua

    • Jeanette Elanderin perheen sikatila Västeråsissa.

      Eläintaudit | Ruotsi antoi villisikakantansa paisua satakertaiseksi Suomeen verrattuna – ruton puhkeaminen ei yllättänyt ruotsalaista sikayrittäjää lainkaan

      Tilaajalle
    • Suomessa on arviolta 2 500 villisikaa.

      Eläintaudit | Lihaosuuskuntien johtaja vaatii tiukkoja sikaruttotoimia: Rangaistuksia laittomien lihavalmisteiden tuojille ja villisikojen määrä puolitettava

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    biojäte
    villisiat
    jäteasemat
    Suomi ja Ruotsi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle