• Teollisuusliitto jätti uudet lakkovaroitukset – koskevat 50:tä yritystä

    Lakot alkaisivat 27. tammikuuta ja kestäisivät kuusi päivää.
    Lakot alkaisivat 27. tammikuuta ja kestäisivät kuusi päivää. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Lakot alkaisivat 27. tammikuuta ja kestäisivät kuusi päivää. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.1.202515:54
    STT

    Teollisuusliitto on jättänyt uuden lakkovaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille sekä ensimmäisen lakkovaroituksen Kemianteollisuudelle.

    Lakot koskisivat 50:tä yritystä teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Lakot alkaisivat 27. tammikuuta ja kestäisivät kuusi päivää.

    Teknologiateollisuuden työehtosopimus päättyi marraskuun lopussa ja kemianteollisuutta koskevat sopimukset joulukuun lopussa.

    Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, ettei työnantajapuolella tunnu olevan mitään kiirettä sopimusratkaisun aikaansaamiseksi.

    ”Joulukuussa järjestettyjen työtaisteluiden jälkeen neuvotteluosapuolet eivät tavanneet teknologiateollisuuden osalta kolmeen viikkoon. Tämän viikon kahdessa tapaamisessa ei tapahtunut minkäänlaista edistymistä. Työntekijät ansaitsevat palkankorotuksensa nyt, joten sopimusratkaisun nopeuttamiseksi emme nähneet muuta vaihtoehtoa kuin jättää lakkovaroitukset”, Aalto sanoi tiedotteessa.

    Liiton mukaan osapuolten välinen erimielisyys liittyy teknologiateollisuuden osalta palkkaratkaisuun ja kemianteollisuuden osalta koko työehtosopimukseen.

    Teollisuusliitto tavoittelee työehtosopimusneuvotteluista kymmenen prosentin palkankorotuksia. Liitto perustelee tätä sillä, että palkansaajien ostovoima on heikentynyt viime vuosina jyrkästi.

    Ammattiliitto Pro on jättänyt lakkovaroituksen erikseen nimetyille teknologiateollisuuden työpaikoille, joita on 21. Myös nämä kuusipäiväiset lakot alkaisivat tammikuun 27. päivänä. Ne koskisivat teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisia töitä.

    Pro perustelee tiedotteessaan lakkovaroitusta sillä, että syyskuussa aloitetut työehtosopimusneuvottelut ovat edenneet tahmeasti ja ratkaisu on edelleen kaukana.

    ”Edellinen sopimus päättyi jo kuusi viikkoa sitten. Jäsenemme tarvitsevat arkensa pyörittämiseen pikaisesti ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Mitä kauemmas sopimuksen syntyminen menee, sitä pidemmälle palkankorotukset lykkääntyvät”, sanoo Pron puheenjohtaja Niko Simola.

    Hän korostaa, että Pro on valmis hyvin nopealla aikataululla etsimään ratkaisua neuvottelemalla.

    Lisää aiheesta
    • Alkavalle viikolle ilmoitetut Teollisuusliiton lakot toteutuvat. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka | Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton työriitaan ratkaisua, lakot alkavat maanantaina

    • UPM:n Kymin tehtailla valmistetaan paperia ja sellu.

      Työmarkkinat | Käräjät 7 päivän palkanmaksusta alkavat – Paperiliitto haastoi UPM:n oikeuteen yli 270 henkilön palkkariidasta

      Tilaajalle
    • Jos sopua ei synny viikonlopun aikana, lentäjät menevät maanantaina päiväksi lakkoon. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Liikenne | Finnairin lentäjien lakko uhkaa alkaa maanantaina – työriitaan yritetään löytää ratkaisua viikonloppuna

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle