• Talouden alakulo on iskenyt maaseudun nuoriin: toiveet arjen hankinnoista maltillisia

    Nuorten kokemus taloudellisesta hyvinvoinnista on heikentynyt selvästi voimakkaammin maaseudulla asuvien nuorten keskuudessa.
    Tilaajalle
    Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset|Kodin talous
    29.8.202407:00
    Silja Kinnunen

    Nuorten kokemus taloudellisesta hyvinvoinnista on heikentynyt kahdessa vuodessa, kertoo Nuorten yrittäjyys ja talous NYT. Järjestön tekemän tulevaisuusraportin tulosten mukaan yhä harvempi nuori kokee, että rahaa on kaikkeen mitä tarvitsee tai että heillä olisi tarpeeksi rahaa nauttia elämästä.

    NYT teetti kyselyn yhteistyössä Lähi-Tapiolan kanssa, ja sen toteutti Taloustutkimus keväällä 2024.

    Nuorten kokemus taloudellisesta hyvinvoinnista on heikentynyt selvästi voimakkaammin maaseudulla asuvien nuorten keskuudessa, kun taas kaupunkialueilla tilanne on pysynyt ennallaan. Harvaan asutulla maaseudulla nuorten tyytyväisyys omaan taloudelliseen tilanteeseensa on laskenut kahdessa vuodessa jopa 15 prosenttiyksikköä, 64 prosentista 49 prosenttiin.

    Kaupunkialueilla laskua on kertynyt enintään prosenttiyksikön verran. Muutos näkyy eritoten kokemuksessa rahan riittävyydestä.

    ”Hintojen nousu ja talouden alakulo on iskenyt rajusti nuoriin, ja moni kertookin taloudellisen tilanteen heikentäneen jaksamista ja hyvinvointia. Tilanne on erityisen vaikea maaseudulla, jossa ostovoima on kehittynyt viime vuosina muuta maata heikommin”, toteaa Lähi-Tapiolan Henkiyhtiön toimitusjohtaja Pasi Haarala tiedotteessa.

    Asuinpaikan lisäksi nuorten kokemukseen taloudellisesta hyvinvoinnista vaikutti erityisesti vanhempien koulutustaso ja työllisyys. Nuoret, joiden vanhemmat olivat työelämässä ja yliopistokoulutettuja, olivat taloudelliseen tilanteeseensa tyytyväisimpiä.

    Lisäksi nuorten ilmoittama koulumenestys näkyi vastauksissa. Nuoret, joilla lukuaineiden keskiarvo oli yhdeksän tai enemmän, kertoivat olevansa tyytyväisimpiä taloudelliseen tilanteeseensa.

    29 prosenttia nuorista kokee, ettei voi tehdä joitain asioita ystävien kanssa, koska rahaa ei ole. Joka viides kokee päivittäin stressiä taloudellisen tilanteen takia.

    Suurin osa koki tärkeäksi kotimaisen ruuan sekä mahdollisuudet syödä kalaa ja ottaa ruoan alkuperän huomioon ruokaostoksilla.

    Nuorilta kysyttiin tutkimuksessa, minkälaisiin asioihin olisi tärkeää laittaa rahaa ja mitkä asiat olisivat osa ihmisarvoista elämää. Toiveet olivat varsin maltillisia.

    Nuoret arvostivat erityisesti puhtaita ja vuodenaikaan sopivia vaatteita, kotimaista ruokaa ja älypuhelinta. Lähes kaikki (93 %) pitivät tärkeänä mahdollisuutta vierailla lähellä asuvien sukulaisten ja ystävien luona. 83 prosenttia nuorista haluaisi käydä kulttuuritapahtumissa 3–4 kertaa vuodessa.

    Nuorilta kysyttiin myös, millaisiin ruokailutottumuksiin tulisi olla varaa osana ihmisarvoista elämää. Suurin osa koki tärkeäksi kotimaisen ruuan sekä mahdollisuudet syödä kalaa ja ottaa ruoan alkuperän huomioon ruokaostoksilla.

    Tulevaisuusraportin kyselyyn vastasi 4 970 nuorta yläkoulusta ja toiselta asteelta.

    Lisää aiheesta
    • Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio vieraili Santeri Alkion kotitalolla Laihialla. Hänen mukaansa puolueen on hyvä hakea itsetuntoa ja kolmannen tien vaihtoehtoa historiasta.

      Politiikka ja talous | Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapiolta radikaali esitys: lisäisi kuntien määrää Suomessa

      Tilaajalle
    • Ysiluokkalainen Roope Heikkinen oli elokuun alussa tettiläisenä maataloustöissä Frugårdin kartanossa Joroisissa. Kartanossa maataloudesta vastaava Anna-Maria Åström kehuu kokemusta myönteiseksi ja toivottaa jatkossakin työelämään tutustujat tervetulleiksi. TET-jaksoa ohjasi ja valvoi agrologiksi opiskeleva Jussi Kraemer.

      Maatalous | Agrologiopiskelijat perehdyttävät tettiläisiä maatilan töihin Savossa ja Pohjois-Karjalassa – ”Tässä oppii hyödyllisiä taitoja”

    • ”Sisällössä ei yritetä romantisoida alaa, mutta sen kautta on mahdollista tuoda esille se, miten hyvällä ja aktiivisella työllä voi pyörittää yritystoimintaa ja elää hyvää elämää”, kertoo Liigan  markkinointi- ja myyntipäällikkö Toni Ahokas.

      Koulutus | Uutta vetoa ja kiinnostusta metsäalalle haetaan nuorten suosiman somealustan kautta – Metsäliigan videoilla jo yli 7 miljoonaa katselukertaa

    • Itäsuomalaiset nuoret arvostavat arvostavat kotiseutunsa luonnonläheisyyttä, turvallisuutta ja rauhallisuutta.

      Yhteiskunta | Itäsuomalaiset nuoret ovat kotiseuturakkaita, mutta moni kaipaa enemmän työmahdollisuuksia − kokemukset eivät vastaa kielteisiä stereotypioita

    • Erityisesti nuoret kuljettajat käyttävät kännykkää ajaessaan, selviää Liikenneturvan kyselystä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Liikenne | Erityisesti nuoret kuljettajat käyttävät kännykkää ajaessaan, selviää Liikenneturvan kyselystä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle