• Hallitus neuvottelee ensi vuoden budjetista – Purra: Palkansaajan verotus kevenee

    Budjettiriihen ennakoitiin ehtivän pitkälle jo tiistain aikana.
    Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna, lupasi valtiovarainministeri tiistaiaamuna ennen budjettiriihen alkua.
    Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna, lupasi valtiovarainministeri tiistaiaamuna ennen budjettiriihen alkua. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka ja talous
    19.9.202315:00
    Hermanni Härkönen

    Petteri Orpon (kok.) hallituksen ensimmäinen budjettiriihi on käynnissä säätytalolla. Etukäteen neuvottelupäiviksi on varattu tiistai ja keskiviikko.

    Vuoden 2024 budjetin lisäksi neuvotteluissa keskustellaan myös kuluvan vuoden toisesta lisätalousarviosta ja hallituskauden menokehyksistä eli raameista.

    Etukäteen suunnitellun aikataulun mukaisesti tämän vuoden lisätalousarvio on tarkoitus saada toimitettua eduskunnalle jo torstaina.

    Vuoden 2024 budjettia taas saadaan suunnitelmien mukaan odottaa julkaistavaksi lokakuun 9. päivään saakka.

    Valtiovarainministeriön esitys budjetista saatiin jo elokuun lopulla. Se ei sisältänyt suuria yllätyksiä, vaan hallitusohjelmassa jo esiteltyjä toimenpiteitä.

    Budjettiesityksessä uutta velkaa otettaisiin ensi vuonnakin noin 10 miljardia euroa, mutta kuitenkin vähemmän kuin laskennallisessa teknisessä kehyksessä, eli tilanteessa jossa hallitusohjelmassa esitettyjä muutoksia ei tehtäisi.

    Muut ministeriöt tekivät valtiovarainministeriön ehdotukseen vastaesityksensä ja kävivät kahdenväliset neuvottelut valtiovarainministeriön kanssa kaksi viikkoa sitten.

    Tiistaiaamuna pidetyssä tiedotustilaisuudessa hallitukselta kysyttiin etenkin siitä, toteuttaako hallitus kaudellaan jo hallitusohjelmassa sovittuja kuuden miljardin euron säästöjä suurempia sopeutustoimenpiteitä.

    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) arvioi tiistaina julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallitus saattaa joutua etsimään vielä lisää leikattavaa, ja että valtiovarainministeriön olisi syytä aloittaa niitä koskeva valmistelutyö.

    Mahdollisista lisäleikkauksista päätettäisiin kuitenkin myöhemmin, eikä vielä tässä budjettiriihessä.

    Pääministeri Orpon mukaan hallitus on sitoutunut hallitusohjelman kuuden miljardin säästöihin ja niiden mukaan toistaiseksi edetään. Hänen mukaansa tilanteen etenemistä kuitenkin seurataan tarkkaan.

    ”Haasteet ovat edelleen kasvaneet siitä, missä me oltiin keväällä. Talouden matala suhdanne jatkuu odotettua pitempään, se tulee vaikuttamaan esimerkiksi tulopuoleen”, Orpo sanoi.

    Myös työllisyysvakuutusmaksujen alenemisesta johtuvan veroalen kohtalosta kysyttiin ministereiltä. Pääministeri Orpo sanoi asian olevan vielä pöydällä, mutta valtiovarainminiseri Purra vastasi suoremmin:

    ”Ensi vuonna palkansaadan verotus kevenee”, Purra vakuutti toimittajille.

    Lisää aiheesta
    • Edellisen hallituksen tuudittautuminen keinotekoiseen nollakorkomaailmaan oli utopiaa, johon meillä ei ole enää kerta kaikkiaan varaa, Riikka Purra maalailee.

      Talous | Riikka Purra tylyttää rankasti entisiä hallituksia: ”Vararikkopolitiikkaa”

    • Petteri Orpon hallituksen ensimmäinen budjetti on nyt valmistelussa, ja valtiovarainministeriö on tehnyt pohjaesityksensä

      Talous | Pääministeri Petteri Orpo: Velkalaiva ei käänny helposti

    • Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ensimmäinen budjetti on edelleen reilusti alijäämäinen, vaikka monesta kohteesta on niistetty.

      Talous | VM:n budjettiesityksestä puuttuvat investointiohjelman satsaukset – ”Eihän tämä vielä riitä velkasuhteen vakauttamiseksi, ei lähellekään”

    • Lokit ja muut linnut ovat iso riesa turkistarhoilla. Lintujen pääsyä kosketuksiin eläinten kanssa on estetty muun muassa rastasverkoilla.

      Eläintaudit | Korona, Ukrainan sota ja lintuinfluenssa – turkisala hakee tietä syväkyykystä ylös

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    valtion budjetti 2024
    budjettiriihi
    verotus
    hallituksen neuvottelut
    Suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle