• Israel etenee suunnitelmissaan Gazan kaupungin valtaamisesta – Haaretz: Taistelut kaupungista kestäisivät ensi vuoden puolelle

    Yritykset saada aikaiseksi aselepoa Gazassa ovat jatkuneet kankeasti.
    Israelin puolustusministeri Israel Katz. LEHTIKUVA/AFP.
    Israelin puolustusministeri Israel Katz. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    20.8.202520:44
    STT–AFP

    Israel on siirtynyt Gazan kaupungin valtaamista koskevan suunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen, kertoo maan asevoimien tiedottaja Effie Defrin muun muassa qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan.

    Defrin sanoi al-Jazeeran mukaan toimittajille, että asevoimilla on jo ote kaupungin laitamista. Israel aloitti suunnitelman ensimmäisen vaiheen sen jälkeen, kun asevoimat olivat ottaneet yhteen äärijärjestö Hamasin kanssa, tiedottaja sanoi.

    Israelin puolustusministeri Israel Katz hyväksyi keskiviikkona maan armeijan suunnitelman vallata Gazan kaupunki.

    Operaation toteuttamiseksi Katz on myös valtuuttanut noin 60  000 reserviläisen kutsumisen palvelukseen keskiviikosta alkaen. Israelilaislehti Haaretzin mukaan maan armeija on kertonut, että kaiken kaikkiaan operaation tullaan kutsumaan palvelukseen noin 130  000 reserviläistä muutamassa erässä syksyn ja talven aikana.

    Katz sanoi Haaretzin mukaan hyväksyneensä myös suunnitelman Gazan kaupungin asukkaiden "majoittamiseksi" mutta ei kertonut asiasta yksityiskohtia. Gazalaiset on Katzin mukaan määrä siirtää Gazan eteläosaan hyökkäyksen alkaessa.

    Hyökkäyksen aikataulua ei ole kerrottu julkisuuteen. Haaretzin mukaan korkea-arvoiset armeijan edustajat ovat sanoneet, että taistelut Gazan kaupungista kestäisivät ensi vuoden puolelle.

    Israelin armeija sanoi viikko sitten hyväksyneensä rungon uudelle hyökkäyssuunnitelmalle Gazan kaistalla. Israelin turvallisuusneuvosto oli jo aiemmin päättänyt Gazan kaupungin valtauksesta.

    Israelin hallituksen päätös vallata Gazan kaupunki on saanut laajaa kansainvälistä kritiikkiä monilta Israelia perinteisesti tukevilta mailta. Gazan kaupungin valtaamisen on varoitettu lisäävän humanitaarista hätää alueella, jossa useiden kansainvälisten järjestöjen mukaan kärsitään jo nyt erittäin vakavasta ruoan puutteesta.

    Samaan aikaan yritykset saada aikaiseksi aselepoa Gazassa ovat jatkuneet kankeasti.

    Hamas vahvisti myöhään maanantaina hyväksyneensä välittäjien uusimman ehdotuksen Gazan aselevosta sellaisenaan. Hamasin mukaan se on valmis neuvotteluihin aselepoehdotuksen pohjalta.

    Välittäjämaina toimineet Egypti ja Qatar ovat lähettäneet aselepoehdotuksen myös Israelille. AFP:n mukaan virkamieslähteet ovat kuitenkin kertoneet Israelin pitäytyvän tiukasti kannassaan, jonka mukaan Israel voi hyväksyä vain sellaisen sopimuksen aselevosta, joka takaa kaikkien panttivankien välittömän vapauttamisen. Vapauttamisen on Israelin mukaan tapahduttava niiden ehtojen mukaan, jotka Israel on asettanut sodan päättämiselle.

    Hamasin hyväksymä sopimus sisältää alustavan 60 päivän aselevon, panttivankien asteittaisen vapauttamisen joidenkin palestiinalaisvankien vapauttamista vastaan sekä avustusten päästämisen Gazaan.

    Lähes kaksi vuotta jatkuneen konfliktin aikana Israel ja Hamas ovat välittäjien avulla saaneet aikaan kaksi lyhyttä aselepoa.

    Lisää aiheesta
    • Gazan sota on jatkunut jo liki kaksi vuotta.

      Ulkomaat | Hamas vahvistaa: Hamas hyväksynyt aselepoehdotuksen Gazaan, Israelin vastausta odotetaan

    • Euroopan maiden painostus on merkityksetöntä, kun sitä vertaa painostukseen, jota USA voisi harjoittaa.

      Ulkomaat | EU ei pysty yhtenä rintamana painostamaan Israelia, mutta ei myöskään halua – siihen on yksi huono syy

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle