EU ei pysty yhtenä rintamana painostamaan Israelia, mutta ei myöskään halua – siihen on yksi huono syy

Israelin toiminta Gazassa on ehdottoman tuomittavaa. On ollut jo pitkään. Kaikkien karmeuksien päälle on tullut vielä ilmiselvä gazalaisten näännyttäminen nälkään.

Enää ei kuitenkaan riitä, että kansainvälinen yhteisö vain tuomitsee ja vaatii.

Kaikki voitava pitäisi tehdä, jotta sota loppuisi ja neuvottelut kestävästä rauhasta saataisiin käyntiin. Sen yksi keskeisin edellytys on, ettei lokakuussa 2023 häikäilemättömän terrori-iskun Israeliin tehneen Hamasin anneta enää nousta palestiinalaisalueiden mahtitekijäksi. Samaan aikaan Israelin on luovuttava aggressiivisesta siirtokuntapolitiikastaan.

Kestävä rauha ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että israelilaisilla ja palestiinalaisilla on Lähi-idässä omat valtionsa. Tämä kaikki kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei mistään näkökulmasta ole sitä. Pian kaksi vuotta jatkuneen sodan dynamiikka on osoittanut, että Lähi-idän kaaokseen on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes mahdotonta vaikuttaa ulkopuolelta.

Israel on aiheuttanut suoranaisen nälänhädän maan tasalle moukaroidussa Gazassa jarruttamalla ruoka-avun viemistä alueelle. Kuva: Omar Ashtawy

Israelin entinen pääministeri Ehud Olmert muistutti viime viikolla, että Euroopan maiden painostus on merkityksetöntä, kun sitä vertaa painostukseen, jota USA voisi harjoittaa. EU:n mahtimaalta Saksalta on hänen mukaansa tunnetuista historiallisista syistä ylipäätään turha odottaa vakavasti otettavaa painostusta. (Der Spiegel 25.7.)

Kahden valtion mallia Lähi-idän kriisin ratkaisemiksi jo vuosia ajanut Olmert on näkyvä hahmo siinä israelilaisten kasvavassa enemmistössä, jonka mielestä rikollinen sota olisi pitänyt lopettaa ajat sitten. Juuri siksi hänen näkemyksensä on hyvä pitää mielessä, kun puntaroidaan miksi, miten ja kenen EU:ssa pitäisi painostaa Israelia ja nimenomaan Netanjahun hallitusta.

Valitettavasti tässäkin ratkaisun avaimet ovat Yhdysvaltain presidentillä. Donald Trump pystyisi pysäyttämään Netanjahun, jos haluaisi. Toistaiseksi hän ei halua ja se on yksi syy EU:n kipuiluun.

Monissa jäsenmaissa, ilmiselvästi myös Suomessa, varotaan ärsyttämästä Yhdysvaltain herkkähipiäistä ja arvaamatonta presidenttiä. Euroopassa pelätään erityisesti Trumpin kimpaantumisen turvallisuuspoliittisia seurauksia.

Osin juuri näiden pelkojen vuoksi EU antautui USA:lle kauppaneuvotteluissa ja tyytyi huonoon sopimukseen (MT 30.7.).

Kokonaan oma kysymyksensä on, pitäisikö EU:n juuri Israel-kysymyksen kohdalla lopettaa Trumpin mielistely ja yrittää painostaa Israelia, vaikka tulokset jäisivät vaatimattomiksi?

Kun tätä pohditaan, on hyvä muistaa ja myöntää, että Gaza-keskustelua käydään Euroopassa myös sisäpoliittisin motiivein. Meillä Suomessa varovainen Israel-linja on yksi niistä istuvan oikeistohallituksen synneistä, jolla tiettyä äänestäjäkuntaa on helppo villitä.

Siitä huolimatta, jotain konkreettista pitäisi tehdä ja mieluiten yhtenä rintamana, jos EU:ssa halutaan harjoittaa edes jossain määrin arvopohjaista ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Presidentti Emmanuel Macron on ilmoittanut, että Ranska aikoo tunnustaa Palestiinan valtion. Kuva: GAETAN CLAESSENS

EU:n ja Israelin kauppasuhteita määrittävän assosiaatiosopimuksen jäädyttäminen olisi isku Netanjahun sotataloudelle. Ei ratkaiseva sellainen, mutta sillä osoitettaisiin, että Eurooppa tekee yhteistyötä Israelin hallituksen kanssa vain, jos se kunnioittaa ihmisoikeuksia ja osoittaa aidosti hakevansa kriisiin kaikkien osapuolten kannalta siedettävää ratkaisua.

Palestiinan valtion tunnustaminen on sekin lähinnä symbolinen, mutta ei silti yhdentekevä ele. Sillä tehdään Israelille selväksi, ettei kahden valtion mallista lähdetä luistelemaan. Eikä tunnustaminen ole ”palkinto” Hamasin terroristeille, jos se tehdään Ranskan tapaan oikeilla sanamuodoilla.

Kaikkein kiireellisintä on kuitenkin auttaa Gazan väestöä. Humanitäärisen katastrofin vähättely, jota myös Suomessa on kuultu, on ehdottomasti tuomittavaa.