
Presidentti Donald Trump ja hänen kauppapoliittiset aseenkantajansa ovat huhtikuusta lähtien vetäneet EU:n edustajia kölin alta kerta toisensa jälkeen. Välillä on uhattu jättitulleilla ja välillä on vihjattu, että sopuratkaisu on lähellä.
Jäsenmaiden puolesta kauppapolitiikasta neuvotteleva Ursula von der Leyenin johtama EU-komissio ei tässä väännössä päässyt kertaakaan edes tasavertaiseen asemaan saati niskan päälle. Uhkauksiin ei vastattu kovimmilla mahdollisilla keinoilla. Nekin vastatoimet, joita listattiin, vedettiin nopeasti takaisin, jottei vastapuoli pahastu.
Asetelmaa kuvaa hyvin se, että komission puheenjohtajan piti kolmen kuukauden epätoivoisen kiemurtelun jälkeen lentää Trumpin golfparatiisiin Skotlannin Turnberryyn kuulemaan, millaisin USA:n sanelemin ehdoin kauppasota väistetään. Trump teki tv-kameroiden edessä kaikkensa, jotta kaikki ymmärtäisivät kuka kauppaneuvotteluissa vei ja kuka vikisi.

Toki EU vältti pahimman ja toki sekin on saavutus. Viidentoista prosentin kattava tullitaso on puolet pienempi kuin Trumpin uhkaukset.
Mutta 15 prosenttia on silti dramaattisesti enemmän kuin, missä oltiin ennen Trumpin kakkoskautta. Se kirvelee monia eurooppalaisia yrityksiä.
Trump teki tv-kameroiden edessä kaikkensa, jotta kaikki ymmärtäisivät kuka kauppaneuvotteluissa vei ja kuka vikisi.
On myös hyvää muistaa, että USA voi tuoda EU-alueelle tavaroita ja palveluita ilman 15 prosentin kattavaa tuontitullia. Kaikkien osapuolten kannalta hyvästä ja tasapainoisesta ratkaisusta on siis turha puhua.
Hampaattomuus ei ole EU-komission oma vika. 27 jäsenmaan etujen ajaminen kauppaneuvotteluissa on mahdoton tehtävä. Komission asemaa vaikeutti lisäksi se, että suuret maat ajoivat häikäilemättä omaa asiaansa kahdenvälisesti Valkoisen talon kanssa.
Saksa sai, mitä halusi. USA luopuu autoille ja auton osille määrätystä 25 prosentin tullista.Teräksen ja alumiinin 50 prosentin tuontitulli kuitenkin on ja pysyy.
Tietty osa ”strategisesti tärkeästä” EU-viennistä on ilmeisesti jäämässä 15 prosentin tullin ulkopuolelle. Suomen kannalta on oleellista, kuuluvatko jäänmurtajat tähän kategoriaan.
Ilmeisesti rajaus koskee myös joitain maataloustuotteita. Kyse ei kuitenkaan ole suuresta myönnytyksestä, vaan siitä, ettei nykyinen tilanne muutu ainakaan huonommaksi.
Kaikkien osapuolten kannalta hyvästä ja tasapainoisesta ratkaisusta on turha puhua.
Ennen Turnberryn ”sanelurauhaa” Yhdysvaltain presidentti korosti, että EU:n pitää ”ostaa itsensä vapaaksi” korkeista tulleista. Näin myös tehtiin ja hinta oli liian korkea.
EU lupasi tehdä 600 miljardin dollarin investoinnit Yhdysvaltoihin jo suunniteltujen panostusten lisäksi. Epäselvää on, mitkä jäsenmaat tai yritykset investoivat ja mihin.
EU sitoutuu myös ostamaan seuraavan kolmen vuoden aikana Yhdysvalloista nesteytettyä maakaasua 750 miljardilla. Venäläisestä kaasusta irrottautumista vauhdittava energiaosto sidotaan siis nöyrästi Trumpin valtakauteen.
Lisäksi EU lupaa hankkia yhdysvaltalaisia aseita sadoilla miljardeilla. Tämä on kylmä suihku pyrkimyksille vahvistaa Euroopan omaa itsenäistä puolustusta eurooppalaisilla asejärjestelmillä.
Todennäköisesti ostettavat aseet toimitetaan Ukrainaan, mutta Ukrainan aseistaminen on nimenomaan Euroopan oman puolustuksen vahvistamista Venäjän kasvavaa uhkaa vastaan. Nyt sitä tehdään ennen muuta USA:n ehdoilla.
EU on maailman suurin vapaakauppa-alue, mutta se ei edelleenkään ole taloudellinen saati poliittinen suurvalta. Eikä tule sellaiseksi vielä pitkään aikaan.
Kauppasopu USA:n kanssa on tästä karu todiste. EU:ssa valtaa käyttävät suuret maat eivät uskaltaneet turvautua koviin keinoihin ja ottaa riskiä kauppasodan laajenemisesta.
Keinoja unionilta kyllä löytyisi. Yksi tehokkaimmista olisi yhdysvaltalaisten digijättien eli Metan, Amazonin ja Googlen rokottaminen kovalla kädellä. Jos ne jätetään myös jatkossa rauhaan, kirveleviä antautumisia on luvassa lisää.
Turnberryn sopu on alustava. Vääntö yksityiskohdista jatkuu. Moni asia voi vielä muuttua ja mieluummin huonompaan kuin parempaan suuntaan.