• Hyödyksi voi olla myös kuolemansa jälkeen – samalla omaistenkin taakka kevenee

    Luultavasti hautausjärjestelyjen helpottuminen ja rahansäästö ovat lisänneet ruumiinluovutustestamenttien määrää.
    Vainajat odottavat polttoa Hietaniemen krematoriossa. Arkistokuva.
    Vainajat odottavat polttoa Hietaniemen krematoriossa. Arkistokuva.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Hyvinvointi
    13.7.202415:00
    Kolumni
    Katja Lamminen

    Lääkäreiden arvostus lienee suurta väestön keskuudessa, vaikkeivät kaikki tiedeorientoituneita ihmisiä muutoin olekaan. Moni kritisoi yhteiskunnan varojen hupenemista kaikenlaiseen ”höpöhöpö”-tutkimukseen, mutta lääketieteeseen sen sijaan usein ollaan valmiita käyttämään varaa. Mielestäni kaikki tutkimus on arvokasta, mutta se on tässä tarinassa sivujuonne.

    Lääketieteellistä tutkimusta ja lääkäreiksi opiskelevia voi auttaa helposti testamenttaamalla ruumiinsa tutkimuskäyttöön. Se onnistuu ainakin joissain yliopistokaupungeissa, kuten Tampereella, Helsingissä, Turussa ja Itä-Suomen yliopiston alueella.

    Kun ruumiinsa luovuttaa yhteiseen hyvään, tulee samalla helpottaneeksi jälkeläisten taakkaa.

    Kun ruumiinsa luovuttaa yhteiseen hyvään, tulee samalla helpottaneeksi omaisten taakkaa. Pakettiin kuuluu, että omaiset pääsevät jättämään jäähyväiset tai järjestämään siunaustilaisuuden sairaalan kappelissa. Yliopisto hoitaa myös tuhkauksen, jota tosin saattaa joutua odottelemaan huomattavasti tavallista pidempään. Osa ruumiista jopa pakastetaan pidempiaikaiseen käyttöön.

    Luultavasti helppous ja edullisuus on lisännyt tarjokkaita jonoon. Yle uutisoi helmikuussa, että testamenttivainajia on Tampereella ajoittain ruuhkaksi asti, eivätkä kaikki, kuten koronaa kuolinhetkellään sairastaneet, kelpaa opetuskäyttöön turvallisuussyistä.

    Äitini teki vastikään ruumiinluovutustestamentin. Usein sellainen tuleekin mieleen vasta vanhemmalla iällä tai sairastuessa vakavasti. Pitäisi psyykata omaakin taikauskoista mieltään ajattelemaan, ettei kaikkien mahdollisten testamenttien, niin taloudellisen kuin elintenluovutuksenkin, tekeminen tarkoita sitä, että kuolo korjaa heti. Päinvastoin, asioiden järjestely voi keventää mieltä, mikä tunnetusti hyödyttää koko kehoa.

    Loppujen lopuksi ruumis on vain tomumaja, josta sielu on jo paennut. Itseäni miellyttää ajatus, että olisin hyödyksi vielä kuoleman jälkeenkin ja että hautaamiseeni ja kaikkiin siihen liittyviin järjestelyihin käytettäisiin mahdollisimman vähän rahaa. Säästyvät rahat voi vaikka suunnata hyväntekeväisyyteen.

    Aina parempi, jos ruumiista saadaan energiaa ja jäännöksistä vaikkapa lannoitetta. Käsittelypaikaksi kelpaisi hyvin Honkanummen sijasta Honkajoki.

    Lisää aiheesta
    • Vainaja siirretään omaisten valitsemaan arkkuun ruumishuoneella. Kasvojen päälle nostetaan valkoinen kasvoliina.

      Ihmissuhteet | Tämä kaikki sinulle tapahtuu kuolemasi jälkeen

    • Jukka Häyhän mukaan ekologisuus oli alkujaan yksi Sawon Kallan kilpailuvalteista. Nykyään laki kieltää muovien, keinokuitujen ja suurten metalliosien käytön arkuissa ja uurnissa.

      Kodin talous | Kuopiossa vainaja pääsee ikuiseen lepoon reilusti alle tonnilla – hautajaisten ei tarvitse viedä vararikkoon

      Tilaajalle
    • Mikäli yksityistä hautapaikkaa haetaan luonnonsuojelualueelle, lupaprosessiin voidaan tarvita myös ympäristöviranomaisen lupa. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Viranomaisten luvalla vainajan saa haudata arkussa jopa kotipihalleen – tämän verran kirkko veloittaa hautaamisesta keskimäärin

    • Kuoleman kohtaaminen saa ymmärtämään oman elämänsä rajallisuuden. Ja se on pelottavaa.

      Koti | Olen toimittanut pappina noin 500 hautajaiset – arkun äärellä monella läheisellä mieleen nousevat itsekkäät ajatukset

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa