Perjantaina päivällä maan pohjoisosassa sataa vielä yleisesti, itäosassa myös ukkonen on mahdollista. Maan etelä- ja keskiosassa sää poutaantuu ja selkenee päivän aikana.
Viikonloppu alkaa poutaisena ja aurinkoisena, mutta lauantaina viimeistään illalla kaakosta leviää jälleen sadealue. Tämä sadealue liikkuu sunnuntaiyön ja sunnuntain aikana maamme yli kaakosta luoteeseen. Sunnuntaina päivällä sateita tulee vielä Lapissa.
Lämpötilat ovat lähipäivinä päivisin aurinkoisilla alueilla 20 asteen tuntumassa, mutta sateisilla alueilla jäädään alle 15 asteen. Yöt ovat verrattain lämpimiä, eikä hallaa ole odotettavissa.
Alkuviikolla epävakainen ja vaihteleva säätyyppi jatkuu, eikä lämpötiloissakaan tapahdu suurempia muutoksia. Juhannusta kohti sää saattaa hieman lämmetä ja poutaantua, mutta ennuste on varsin epävarma.
Tästä pääset MT:n sääpalveluun