• Hindutemppelien rituaaleissa käyteyt kukat saavat uuden elämän – intialaisfirma tekee niistä vegaaninahkaa

    Nahka on englanniksi leather, yrityksen tuote taas Fleather, jossa ensimmäinen kirjan tulee kukka-sanasta (flower).
    Kuva: James Conkis, kuvakaappaus / BBC, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Ympäristö
    5.1.202316:01
    Satu Lehtonen

    Intian läpi virtaava Ganges on hinduille pyhä joki. Se on myös pahasti saastunut.

    Kaiken muun roskan lisäksi vedessä kelluu kukkia. Niitä käytetään hindutemppelien rituaaleissa, ja koska nekin ovat pyhiä, niitä ei voi hävittää muun jätteen tapaan. Niinpä niitä päätyy jokeen. Joissakin rituaaleissa niitä lasketaan myös suoraan veteen.

    BBC kertoo verkkosivullaan intialaisesta startup-yrityksestä, joka on keksinyt rituaaleissa käytetyille kukille uusiokäyttöä. Sen sijaan, että ne mätänisivät vedessä ja tukkisivat vesiväyliä, niistä tehdään vegaaninahkaa.

    Vegaaninahka on maailmalla jo yleinen ilmiö, mutta Phool-nimisen yrityksen raaka-aine lienee ainutlaatuinen.

    Yritys hyödynsi aiemmin kukkia toisella tapaa, BBC kertoo. Sen autot keräsivät joka aamu kukat temppeleistä ennen kuin ne olisi viskattu veteen. Tehtaalla terälehdet irrotettiin, kuivattiin ja jauhettiin. Niistä tehtiin taikina, joka muovattiin suitsuketikuiksi. Tikut kuuluvat yrityksen tuotevalikoimaan edelleen.

    Kerran tehtaalla huomattiin, että erään kukkakasan päälle oli alkanut kasvaa sienirihmastoa. Kun eri mikro-organismeilla alettiin tehdä kokeita, lopulta tuloksena oli hyvin paljon nahkaa muistuttava rakenne. Syntyi idea vegaaninahasta, ja pitkien koesarjojen myötä saatiin aikaan toimiva tuote.

    Phool alkoi tuottaa vegaaninahkaa vuonna 2021. Nahka on englanniksi leather, Phoolin tuote taas Fleather, jossa ensimmäinen kirjan tulee kukka-sanasta (flower).

    Tuotetta kehitetään edelleen. Nykyisellään se ei ole riittävän vahvaa esimerkiksi vöiden tekoon. Tehdas ei myöskään pysty tuottamaan kovin suuria ”vuotia”. Vielä ei myöskään tiedetä, miten Fleather kestää aikaa ja kulutusta.

    Lisää aiheesta
    • Metsästäjä Samuel Sorainen sekä Kasperin Janne Suhonen ja Michael Tervanen testasivat syyskuussa juuri valmistuneiden reppujen istuvuutta. Soraisen reppu on valmistettu hänen itse kaatamansa valkohäntäpeuran nahasta.

      Metsästysseuran nahat olivat mennä monttuun, kunnes kotimainen laukkuvalmistaja pelasti tilanteen – "Olen ylpeä, että saan kantaa itse kaadetusta peurasta tehtyä reppua"

      Tilaajalle
    • VTT:n kehittämä teknologia mahdollistaa sienirihmastoon perustuvan nahkamaisen tuotteen rullalta-rullalle -tuotannon.

      Sienirihmastosta valmistetut vaatteet ja jalkineet ottivat askeleen kohti teollista tuotantoa – VTT kehitti teknologian, joka mahdollistaa nahan korvaajan jatkuvan tuotantotavan

    • Kuivatuista nahoista tehdyt purtavat tarjoavat koirille puuhaa ja hoitavat hampaita.

      Koirien puruluilla ainakin kaksi kotimaista valmistajaa – "Kaikkiin ei riitä kotimaista naudannahkaa"

    • Volvo luopuu nahkasisustuksista ja polttomoottoreista ympäristösyistä.

      Suomalaisten suosikkiautojen valmistaja luopuu nahkasisustuksista karjatalouden haitallisten ympäristövaikutusten takia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä