
”Kuka kirjoittaa Pohjois-Suomen historiaa, jos eivät pohjoissuomalaiset itse?” kysyy historioitsija, lehtori ja pitkän linjan sukututkija Markku Kuorilehto. Hänestä tuntuu täysin väärältä, että esimerkiksi satoja vuosia vanhat aineistot tervakaupasta, laivanvarustajista ja merenkäynnistä päätyisivät sisämaahan pois syntysijoiltaan.
Kansallisarkisto on kertonut suunnittelevansa analogisen aineiston keskittämistä ja muun muassa Oulun ja Joensuun toimipisteiden lakkauttamista vuonna 2030. Aineistot siirrettäisiin Mikkelin keskusarkistoon.
Kuorilehto kirjoittaa parhaillaan Limingan kirkon historiakirjaa.
”Digitaalinen aineisto ei missään tapauksessa korvaa analogista aineistoa”, hän sanoo.
”Digitaalinen aineisto ei missään tapauksessa korvaa analogista aineistoa.”
Alkuperäiset dokumentit ovat hänen mukaansa aivan olennainen osa historiantutkimusta. Käsin tunnustellessa hän arvioi arvioi muun muassa asiakirjan eheyttä ja paperin laatua.

Digitointi on hänestä tärkeää, mutta hänen mukaansa kestää vielä sukupolvi ennen kuin kaikki aineistot ovat saatavilla digitaalisessa muodossa. Oulussa aineistoa on 15 hyllykilometriä.
”Jatkuvasti tulee esiin laadullisia pulmia. Digitoiduista aineistoista puuttuu esimerkiksi sivuja”, Kuorilehto manaa. Lisäksi niiden tilaaminen on hidasta.
Mikäli Oulun aineistot siirretään Mikkeliin, Kuorilehto ei välttämättä näe järkeväksi enää jatkaa historian tutkimista.
Aineistojen selailuun voi mennä päiväkausia, kun etsii tietoa. Matkustaminen ja hotellissa yöpyminen tulisivat kalliiksi.
”Jos tutkin vaikka jonkin paikkakunnan ilmiötä, yksityiskohdat ovat laadun kannalta ratkaisevia. Joskus on niin, että jossain asiakirjassa on vihje, joka johtaa toiseen”, hän kuvailee työtään. Aina ei tiedä täsmälleen, mitä etsii, vaan työ vaatii sitkeää selailua.


Myös Oulun sukututkimusseuran puheenjohtaja Solja Holappa pitää Kansallisarkiston suunnitelmia ”aivan katastrofina”.
”Oulu on huolehtinut puolen Suomen materiaaleista. Oulu on yliopistokaupunki, kun taas Mikkeli ei”, hän puuskahtaa. Arkistoa käyttävät myös esimerkiksi historian opiskelijat ja kirjailijat.
”Perussukututkimusta pystyy tekemään digitaalisten aineistojen avulla, mutta jos haluaa lihaa luiden ympärille, tarvitsee analogisia aineistoja”, Holappa toteaa. Esimerkiksi perukirjat ovat hyödyllisiä.
”Perussukututkimusta pystyy tekemään digitaalisten aineistojen avulla, mutta jos haluaa lihaa luiden ympärille, tarvitsee analogisia aineistoja.”
31 vuotta sukututkimusta harrastanut Holappa on ollut mukana kirjoittamassa muun muassa Muhoksen Laitasaaren kylähistoriaa, ja nyt hän työstää kotikylänsä Utajärven Ahmaksen historiaa.

Kansallisarkisto perustelee toimipisteiden karsintaa tutkijasalien käyttöasteen vähenemisellä, digitaalisten aineistojen suosion kasvulla sekä valtiontalouden säästöpaineilla.
”Vuonna 2030 meillä on tämänhetkisen tiedon mukaan yli kolme miljoonaa euroa vähemmän rahoitusta käytettävissä verrattuna tämän vuoden budjettirahoitukseen”, Kansallisarkiston pääjohtaja Päivi Happonen toteaa. Hänen mukaansa tulevina vuosina rahoitusraami tiukkenee entisestään.
Kiinteistökustannukset muodostavat tällä hetkellä 30 prosenttia eli noin 10 miljoonaa euroa Kansallisarkiston budjetista. Happosen mukaan osuus on kestämättömän suuri.
”Mikkelin keskusarkisto on moderni, energiatehokas ja edullinen ratkaisu.”
”Mikkelin keskusarkisto on moderni, energiatehokas ja edullinen ratkaisu. Sinne on siirretty eri toimipaikoistamme aineistoja, erityisesti niitä, joita on jo digitoitu”, Happonen kertoo. Keskusarkistoa suunnitellaan laajennettavaksi.
”Ymmärrämme historiantutkijoiden huolen analogisten aineistojen käyttömahdollisuuksista, ja olemme käyneet siitä keskustelua historiantutkijoiden kanssa runsaan vuoden ajan”, Happonen kertoo.
Jyväskylässä Kansallisarkisto etsii parhaillaan yhteistyömalleja Jyväskylän yliopiston kanssa.

Kansallisarkiston digitaalisen aineiston osuus oli viime vuoden lopussa 16,4 prosenttia.
”Digitointia ohjataan käyttötarpeen mukaan ja jokainen voi myös vaikuttaa siihen, mitä aineistoja digitoidaan”, Happonen kertoo.
”Digitointia ohjataan käyttötarpeen mukaan ja jokainen voi myös vaikuttaa siihen, mitä aineistoja digitoidaan.”
Hän pitää digitointia parhaana varautumiskeinona siltä varalta, että analoginen aineisto jostain syystä tuhoutuu.
Asiakaskäynneistä digitaalisia on 98 prosenttia. Oulussa tutkijasalia käytti viime vuonna keskimäärin kymmenen henkilöä aukiolopäivää kohden.
Digitaalisen säilyttämisen suorat kustannukset Kansallisarkistolle olivat viime vuonna noin 300 000 euroa, kun taas analogisen aineiston osalta noin 4,75 miljoonaa euroa.
Happosen mukaan Kansallisarkisto selvittää parhaillaan vaihtoehtoja Senaatti-kiinteistöjen ja Oulun kaupungin kanssa.
”Ratkaisu tai sen aikataulu eivät ole vielä tiedossa.”
Jyväskylän toimipaikka lakkautetaan tämän vuoden lopussa.
Päätös Hämeenlinnan toimipaikasta luopumisesta tehdään kesällä 2026, jolloin luopuminen olisi 2027.
Oulun ja Joensuun toimipaikoista sekä Mikkelin Pirttiniemenkadun ja Siltavuoren toimipisteistä suunnitellaan luovuttavan vuonna 2030.
Kansallisarkiston toimipaikoista toimintaan jäisivät Helsinki, Turku, Vaasa, Mikkelin keskusarkisto, Saamelaisarkisto Inarissa sekä Kuopion toimipaikka, jota jatkossa käytetään erityisesti viranomaisaineiston digitointiin.
Muutoksilla tavoitellaan noin 1,7 miljoonan euron vuotuisia vuokrasäästöjä vuodesta 2030 alkaen.
Lähde: Kansallisarkisto