• Maailman luonnonvaroja tuhlataan velaksi tulevilta polvilta ja muilta lajeilta – asiantuntija nostaa esimerkiksi Suomen metsien hakkuut

    Kymmenessä vuodessa suomalainen kulutustaso suhteessa käytettävissä oleviin luonnonvaroihin on noussut yli 10 prosentilla, vaikka suunnan pitäisi olla päinvastainen.
    Tehostamalla kierrätystä, siirtymällä kiertotalouteen ja säästämällä voimme vähentää kulutusta.
    Tehostamalla kierrätystä, siirtymällä kiertotalouteen ja säästämällä voimme vähentää kulutusta.  Kuva: Harri Kallio-Kurssi
    Uutiset|Ympäristö
    24.7.202508:00
    Katja Lamminen

    Ihmiset ovat tänään torstaina kuluttaneet luonnonvaroja niin paljon kuin maapallo vuodessa kykenee niitä tuottamaan. Jonkinlaiseen tasapainoon pääsemiseksi luonnonvarojen kulutusta pitäisi vähentää maailmanlaajuisesti noin 45 prosentilla.

    Hallitustenvälisen luontopaneelin IPBES:in mukaan ylikulutuksen lopettamista hankaloittavat erityisesti valtasuhteet, eriarvoisuus ihmisten välillä ja suhteessa luontoon sekä poliittisten päätösten riittämättömyys.

    "Luonnonvarojen ylikulutuksen lopettamiseen tarvitaan etenkin poliittisia päätöksiä, jotka ohjaavat kulutusta kestävämpään suuntaan", WWF Suomen suojelun neuvonantaja Jussi Nikula sanoo tiedotteessa.

    Hän nostaa Suomesta esimerkiksi metsien liialliset hakkuut, jotka ovat romahduttaneet hiilinielut ja vähentäneet metsälajeja.

    “Poliitikoilla on sekä mahdollisuus että velvollisuus rajoittaa hakkuita, mutta toistaiseksi siihen ei ole ollut rohkeutta."

    Tehokas keino olisi pistää ylikuluttajat maksamaan.

    Nikula vertaa taloudellista ohjausta liikennesääntöihin:

    “Tiedämme, että nopeusrajoitukset liikenteessä ovat välttämättömiä kaikkien turvallisuuden kannalta. Myös luonnonvarojen kulutuksen vauhtia on vähennettävä. Hyvinvointiamme uhkaava luontokato ei pysähdy, jos ylikulutus jatkuu.”

    WWF:n viime marraskuussa teettämän kyselyn mukaan puolet suomalaisista kannattaa hinnan asettamista luonnonvarojen käytön haitoille, vaikka se nostaisi arjen kustannuksia.

    Kymmenessä vuodessa suomalainen kulutustaso suhteessa käytettävissä oleviin luonnonvaroihin on noussut yli 10 prosentilla, vaikka suunnan pitäisi olla päinvastainen.

    Keskimääräinen suomalainen kuluttaa luonnonvaroja yli kaksinkertaisesti globaaliin keskiarvoon verrattuna.

    Suomen maakohtainen ylikulutuspäivä ohitettiin tänä vuonna jo huhtikuun alussa. Kymmenessä vuodessa suomalainen kulutustaso suhteessa käytettävissä oleviin luonnonvaroihin on noussut yli 10 prosentilla, vaikka suunnan pitäisi olla päinvastainen.

    Esimerkiksi Alankomaissa luonnonvarojen kulutusta on saatu vähennettyä samalla aikajaksolla 34 prosenttia. Keinoja ovat ilmastopolitiikka, energiatehokkuus ja talouden rakennemuutos.

    Maailman ylikulutuspäivien laskennasta vastaavat Global Footprint Network ja kanadalainen Yorkin yliopisto. Ylikulutuspäivä lasketaan ihmisten keskimääräisen kulutustason perusteella.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset kuluttavat laskennallisen osansa maapallon luonnonvaroista vauhdikkaammin kuin valtaosa muusta maailmasta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Ympäristö | Suomessa ylikulutetaan luonnonvaroja myös rajojen ulkopuolella – WWF paheksuu polttoaineveron alennusta ja hakkuumääriä

    • Ylikulutuspäivänä luonnonvarojen kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

      Ympäristö | Suomen ylikulutuspäivä on tänään – WWF:n mukaan syynä metsien liikahakkuut, eläinperäinen ruoka ja fossiiliset polttoaineet

    • Materiaalijalanjäljen suuruuteen vaikuttaa pääasiallisesti hiekan ja soran otto sekä kaivannaisten louhiminen. LEHTIKUVA

      Ympäristö | WWF:n raportti: Suomalainen luonnonvarojen kulutus selkeästi Euroopan keskiarvoa korkeampaa

    • Ilmastonmuutos altistaa kuuset kuivuudelle, jonka jälkeen ne altistuvat entistä herkemmin kirjanpainajille.

      Ympäristö | WWF vaatii: ”Edes prosentti bkt:stä käytettävä suojeluun” – luontokadon merkit näkyvät myös Suomessa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä