• Kaksi kolmesta on virkeämpi etätyöpäivän jälkeen – yhtä ikäluokkaa etätyöt rasittavat

    Lähes kolme viidestä suomalaisesta kokee, että työaika hämärtyy etätyössä vähintään silloin tällöin, kertoo tuore kysely.
    Valtaosa etätöitä tekevistä on virkeämpiä etäpäivän kuin läsnäpäivän jälkeen. Etenkin nelikymppiset ovat huomattavasti virkeämpiä.
    Valtaosa etätöitä tekevistä on virkeämpiä etäpäivän kuin läsnäpäivän jälkeen. Etenkin nelikymppiset ovat huomattavasti virkeämpiä. Kuva: Suvi Elo
    Uutiset|Työmarkkinat
    21.8.202614:41
    Paula Liesmäki

    Yli kaksi kolmesta etätöitä tekevistä kokee itsensä virkeämmäksi etäpäivän kuin läsnäpäivän jälkeen.

    32 prosenttia on huomattavasti virkeämpiä ja 37 prosenttia hieman virkeämpiä etäpäivän jälkeen, kertoo valokuituyhtiö Valokuitusen tutkimus, jonka teki YouGov.

    11 prosenttia sen sijaan on hieman rasittuneempia ja 2 prosenttia huomattavasti rasittuneempia etäpäivän jälkeen.

    Nuorimmassa 18–29-vuotiaiden ikäluokassa on muita enemmän niitä, jotka kokevat olevansa etäpäivän jälkeen rasittuneempia. Nuorista 22 prosenttia on etäpäivän jälkeen hieman rasittuneempia.

    Ikäluokan selvä enemmistö, 65 prosenttia, kokee etäpäivän kuitenkin paremmaksi kuin läsnäpäivän.

    9 prosenttia sanoo etätyömahdollisuuksien lisääntyneen viimeisen vuoden aikana.

    Lähes kolme viidestä suomalaisesta kokee, että työaika hämärtyy etätyössä vähintään silloin tällöin.

    Työaika hämärtyy esimerkiksi siten, että vastaa työviesteihin tai hoitaa työasioita työajan ulkopuolella.

    Tutkimuksen mukaan 16 prosentilla työaika hämärtyy usein, 42 prosentilla silloin tällöin ja 22 prosentilla harvoin, 17 prosentilla ei koskaan.

    Yritysten etätyökäytännöt eivät kyselyn mukaan ole viimeisen vuoden aikana juuri muuttuneet. 9 prosenttia sanoo etätyömahdollisuuksien lisääntyneen ja 7 prosenttia vähentyneen.

    ”Etäpalaverit ovat monelle muuttuneet tilanteiksi, joissa tehdään useita asioita samanaikaisesti.”

    Heikki Kaunisto

    Etätöitä tekevistä lähes joka toinen myöntää tekevänsä etäpalavereissa samaan aikaan muita töitä.

    Yli puolet vastaajista paljastaa, että multitaskaamiseen vaikuttaa se, pitääkö kokouksessa kameraa päällä.

    ”Etäpalaverit ovat monelle muuttuneet tilanteiksi, joissa tehdään useita asioita samanaikaisesti. Onko se sitten hyvä vai huono asia, pitää jokaisella työpaikalla löytää yhteinen vastaus”, pohtii Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto tiedotteessa.

    ”Onko etätöiden mahdollistama multitaskaaminen tapa poistaa turhista palavereista aiheutuvaa tehottomuutta?”

    Sähköiseen kyselyyn vastasi 7.–14. toukokuuta 1 513 henkilöä. Valtakunnallisen tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat täysi-ikäiset suomalaiset.

    Lisää aiheesta
    • Matkapuhelinverkkojen kuuluvuudessa on isoja ongelmia maaseudulla.

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Ikuisesti katveessa? Vieläkö selitykseksi tarjotaan puihin kasvavia lehtiä, kun matkapuhelin ei kuulu, eikä verkkoyhteys toimi?

    • Netin nopeutuminen nostaa omakotitaloasujien maksamaa hintaa, vaikka nopeammalle yhteydelle ei olisikaan tarvetta. Kuvituskuva.

      Koti | Netti kallistuu omakotitaloissa, kun valokuituyhtiö poisti valikoimista halvat liittymät

      Tilaajalle
    • Kuvakaappaus Mari Raution kuvaamalta videolta. Ketut ottivat yhteen Kauniaisissa.

      Luonto | Mari kuvasi etätyöpisteeltään: raju reviiritaistelu raikui Kauniaisissa

    • Etätyö voi parantaa tuottavuutta syvää keskittymistä vaativissa tehtävissä.

      Yhteiskunta | Tutkimus: Työntekijät toivovat puhtaan etätyön sijaan hybridimallia ja joustavuutta

    Artikkelin aiheet
    etätyö
    työaika
    etäpalaveri
    multitaskaaminen
    Valokuitunen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä