• Tiedätkö, mitä seuraa, jos ajaa poliisia karkuun? Edessä voi olla monenlaisia vaikeuksia

    Mopoilijoiden loukkaantumiset vähentyneet yli 70 prosenttia kymmenessä vuodessa.
    Tilaajalle
    Vuonna 2015 mopoja oli liikenteessä yli 220 000, kun nykyään niitä on enää alle 85 000.
    Vuonna 2015 mopoja oli liikenteessä yli 220 000, kun nykyään niitä on enää alle 85 000. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Liikenne
    11.8.202619:14
    Harri Kallio-Kurssi

    Nuorten mopoilussa näkyy tällä hetkellä sama ilmiö kuin nuorten liikenteessä laajemminkin: valtaosa nuorista liikkuu vastuullisesti, mutta pieni joukko ottaa liikenteessä merkittäviä riskejä.

    Näin arvioi nuorten mopoilun trendiä Liikenneturvasta koulutusohjaaja Minna Jokinen.

    Poliisi on viime aikoina nostanut esiin huolen riskikäyttäytymisen lisääntymisestä, kuten ylinopeuksista, viritetyistä ajoneuvoista ja vaarallisista ajotavoista.

    ”Pitkällä aikavälillä nuorten liikenneturvallisuus on kuitenkin kehittynyt myönteiseen suuntaan. Nuorten liikennekuolemien ja loukkaantumisten määrä on vähentynyt, mutta nuoret ovat edelleen yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa verrattuna väestöosuuteensa”, Jokinen kommentoi.

    Lisää aiheesta
    • Itä-Uudenmaan poliisi vahvisti lauantaina useille medioille, että poliisi on ollut Tuusulassa takaa-ajotilanteessa. JADE SILPO / LEHTIKUVA.

      Rikokset | HS: Mopojahdista leviää hurja video somessa: Syyttäjä selvittää poliisin toimintaa Tuusulassa

    Erityisesti mopoiluikäiset ovat Jokisen mukaan ryhmä, jossa kokemattomuus, kavereiden vaikutus ja riskien tunnistamiseen liittyvät haasteet voivat näkyä liikennekäyttäytymisessä.

    Liikenneturvallisuuden näkökulmasta tärkeintä on, että nuoret saavat riittävästi tukea, ohjausta ja liikennekasvatusta niin kotona, koulussa kuin harrastusten parissa.

    ”Myös huoltajien kiinnostuksella nuoren ajamiseen ja ajoneuvon kuntoon on tutkitusti suuri merkitys turvallisuuden kannalta.”

    Mopoilijoiden henkilövahinkojen määrä on laskenut yli 70 prosentilla kymmenen vuoden takaisesta tasosta.

    Vuosien 2023–2025 aikana on kuollut keskimäärin kaksi ja loukkaantunut 200 mopoilijaa vuosittain. Vuoden 2024 tietojen mukaan vakavasti loukkaantuneita oli 25.

    Taajamien ulkopuolella tapahtui 60 prosenttia kuolemantapauksista ja joka viides loukkaantumisista. Loukkaantumisista lähes kolmannes tapahtui samojen ajosuuntien onnettomuuksissa ja joka viides ulosajoissa.

    Kaikista tieliikenteessä vahingoittuneista kuusi prosenttia oli mopoilijoita. Menehtyneistä kaikki olivat miehiä. Loukkaantuneista neljä viidestä oli miehiä.

    ”Selvitys tulee aikanaan ja väärin tehneet ihmiset joutuvat vastuuseen”

    Daniel Kalejaiye

    ”Viikonlopun tapahtuma Tuusulassa on herättänyt keskustelua ja nostanut tunteita pintaan, hyvä niin! Keskustella saa ja pitääkin”, sanoo Instagram-videollaan nettipoliisi, konstaapeli Daniel, oikealta nimeltään Daniel Kalejaiye.

    Muistakaa kuitenkin erottaa valheet faktoista ja asianosaiset asianosattomista, hän muistuttaa.

    ”Valheellisen narratiivin ruokinta, vitsailu, maalitus ja oman edun tavoittelu ei edistä yhtään julkista keskustelua. Pitäkää järki päässä, pysykää asiallisina ja faktoissa.”

    ”Selvitys tulee aikanaan ja väärin tehneet ihmiset joutuvat vastuuseen”, Kalaye sanoo videolla.

    Poliisia karkuun ajaminen johtaa pääsääntöisesti törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja asia käsitellään lopullisesti käräjäoikeudessa. Sakoista ja käräjäoikeuden päätöksistä jää merkintä rikosrekisteriin. Tämä voi vaikeuttaa tiettyihin opiskelupaikkoihin tai ammatteihin pääsyä.

    Mopon virittäminen on kiellettyä. Jos ajoneuvon nopeus on yli 65 km/h tai mopoon on vaihdettu 50 cc tai suurempi sylinteri, sen ajoneuvoluokka vaihtuu moottoripyöräksi.

    Mopokortilla tällaisen ajoneuvon kuljettamisesta saa sakkoa ja väliaikaista ajokieltoa. Vanhemmilla on valvontavastuu alle 18-vuotiaista huollettavistaan.

    Lisää aiheesta
    • Sedussa Seinäjoella opiskeleva Ilmari on lisännyt malttia mopoajoonsa, sen jälkeen kun tuli itse pysäytetyksi.

      Liikenne | ”Kerran ne veti minutkin ojaan”, Ilmari kertoo – mopoilijan kiilaaminen ei ole yksittäistapaus

      Tilaajalle
    • Poliisin tehoratsiassa tarkastetuista mopoista noin kuusi prosenttia oli viritetty niin, että niiden ajoneuvoluokka oli muuttunut moottoripyöräksi.

      Liikenne | Poliisi tarkasti suurratsiassa yli 2 000 nuorten ajopeliä - nämä olivat yleisimmät puutteet

      Tilaajalle
    • Nuoret voisivat miettiä, miten käyttäytyvät jatkossa liikennesääntöjä ja poliisia kohtaan sekä sitä haluavatko he jatkossa miittejä järjestettävän. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen. Kuvituskuva.

      Yhä useampi nuori syyllistyy mopomiittien ylilyönteihin – Uutena ilmiönä mukaan on tullut poliisin toiminnan vakava ja tahallinen häirintä

    Artikkelin aiheet
    mopoilu
    liikenneturvallisuus
    poliisi
    nuori
    liikennerikos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin