• Näin paljon ilmastonmuutos vaikutti heinäkuun hellejaksoon – kesän lämpöennätys 32,6 celsiusastetta

    Helle-ennätys piteni yhdeksällä päivällä, mutta tulevaisuudelta voi odottaa yhä kuumempia hellepäiviä.
    Ilmastonmuutos voi lisätä leväkukintoja. Kuvituskuva sinilevästä tältä vuodelta.
    Ilmastonmuutos voi lisätä leväkukintoja. Kuvituskuva sinilevästä tältä vuodelta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    14.8.202511:00
    Santeri Nousjoki

    Heinäkuussa koettu kahden viikon hellejakso oli Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa noin kaksi astetta kuumempi ilmastonmuutoksen takia, kertoo Ilmatieteen laitos.

    Asia selviää World Weather Attribution -tutkijaryhmän toteuttamasta tutkimuksesta, johon osallistui Ilmatieteen laitoksen lisäksi 24 tutkijaa eri puolilta maailmaa.

    Tutkimuksen mukaan heinäkuisen tapainen helleaalto on myös kymmenen kertaa todennäköisempi ilmastonmuutoksen takia.

    “Todellinen luku on todennäköisesti tätä suurempi, sillä esiteollisessa ilmastossa näin korkeat lämpötilat olisivat olleet käytännössä mahdottomia”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen perustelee.

    ”Esiteollisessa ilmastossa näin korkeat lämpötilat olisivat olleet käytännössä mahdottomia.”

    Mika Rantanen

    Mikäli ilmaston lämpeneminen jatkuu 2,6 celsiusasteeseen, tutkijaryhmä arvioi vastaavien helleaaltojen olevan jopa viisi kertaa todennäköisempiä ja 1,4 celsiusastetta kuumempia kuin nykyisin.

    Heinäkuussa Suomessa mitattiin 22 peräkkäistä päivää, jolloin koko maan ylin lämpötila oli yli 30 celsiusastetta, mikä oli mittaushistorian pisin yhtäjaksoinen yli 30 celsiusasteen jakso.

    Edellinen helleputkiennätys oli vuodelta 1972, jolloin yli 30 celsiusastetta oli 13 päivänä putkeen.

    Kuluvan kesän toistaiseksi korkein lämpötila mitattiin Oulun lentoasemalla 31. heinäkuuta, jolloin elohopea kohosi 32,6 celsiusasteeseen.

    Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys on vuodelta 2010. Silloin Joensuun lentoasemalla mitattiin 37,2 celsiusastetta.

    Heinäkuussa Suomessa mitattiin 22 peräkkäistä päivää, jolloin koko maan ylin lämpötila oli yli 30 celsiusastetta.

    Ilmatieteen laitos muistuttaa, että helteisiin varautuminen on entistä tärkeämpää tulevaisuudessa myös pohjoisilla alueilla.

    Kuumuus voi lisätä leväkukintoja, muuttaa lajien levinneisyysalueita, kasvattaa metsäpalojen riskiä ja sulattaa ikiroutaa, mikä puolestaan lisää kasvihuonekaasupäästöjä.

    Lisää aiheesta
    • Hellelukemat ottavat monilla koville.

      Kasvintuotanto | Helteet ovat useimmille koettelemus, ja tulevaisuudessa niistä kärsitään vielä nykyistäkin pidempään

    • Myös viikonloppuna ja jopa alkuviikostakin on vielä mahdollisuudet yli 30 asteen helteille.

      Sää | Lämpötila nousemassa jälleen 30 asteeseen — ennätyksellinen helleputki hyvin todennäköinen

    • Sää | Syyskuun kuumuus jatkuu – näin monta hellepäivää ennätysvuonna on jo ollut

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita