• Keskusta tyrmää maakuntaveron: ”Onko ministeri Juuso tehtäviensä tasalla?”

    Keskustan Markus Lohi ja Eeva Kalli kritisoivat sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson puheita maakuntaverosta.
    Sosiaali- ja terveysministeri <strong id="strong-7ddeefa38200c065624463c7555cd0de">Kaisa Juuso</strong> kertoi aiemmin suhtautuvansa maakuntaveroon lähtökohtaisesti myönteisesti.
    Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoi aiemmin suhtautuvansa maakuntaveroon lähtökohtaisesti myönteisesti. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka ja talous
    11.2.202413:35
    Eija Vallinheimo

    Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoi Maaseudun Tulevaisuudessa 9. helmikuuta, että hän suhtautuu myönteisesti suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseen maakuntaverolla. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli (kesk.) toteavat, että maakuntavero eriarvoistaisi suomalaiset ja herättää samalla kysymyksen siitä, onko hallitus yhä ohjelmansa takana.

    ”Hallituksella on ohjelmassaan aivan yksiselitteinen kirjaus, että hallitus ei valmistele maakuntaveron käyttöönottoa. Tällä kirjauksella aivan oikein halutaan estää, että jo valmiiksi kireää työn verotusta ei ainakaan entisestään lisättäisi. Ministeri Juuson lausunnot ovat nyt täysin ristiriidassa hallitusohjelman kanssa eikä vielä vuottakaan ole kulunut”, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Lohi toteaa.

    ”On käsittämätöntä, että vastuuministeri väläyttää ratkaisuksi ihmisiä ja alueita surutta eriarvoistavaa uutta veroa, samalla kun on valmis leikkaamaan välttämättömistä sosiaali- ja terveyspalveluista rajusti valtion rahoitusta. Maakuntavero johtaisi siihen, että siellä missä palveluiden tarpeen kasvu on rajuin ja kuntaverotus korkea, maakuntaverokin tulisi olemaan kireä”, Kalli sanoo.

    Lohi ja Kalli vaativat valtiovarainministeri Riikka Purraa ja pääministeri Petteri Orpoa selventämään, onko hallitus muuttamassa suuntaansa 180 astetta ja aikeissa kiristää työn verotusta.

    Keskustan edustajien mukaan ministeri Juuso tuli sekavien maakuntaveropuheidensa yhteydessä samalla todellisuudessa myöntäneeksi, että lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamiseksi on tehtävä jotain. Tässä tilanteessa heidän mielestään ollaan, koska hallituksen itsensä päättämä suurin säästökohde on suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut.

    ”Sen sijaan, että ministeri Juuso alkaisi johtamaan palveluiden uudistamista, hän maalailee jo uusia epärealistisia säästöjä entisten epärealististen leikkaussuunnitelmien päälle”, Kalli sanoo.

    Kaksikko toteaa, että ministeri Juuson on nyt syytä ymmärtää lähi- ja peruspalveluiden tilanteen vakavuus ja ryhdyttävä johtamaan palveluiden kuntoon laittamista.

    ”Muuten on johtopäätösten vetämisen aika.”

    Juttua muokattu 12.2.2024: Täsmennetty, että Kaisa Juuso ei esittänyt maakuntaveroa, vaan suhtautuu siihen myönteisesti.

    Lisää aiheesta
    • Sosiaali- ja terveyspuolelle voi kohdistua edelleen lisää leikkauksia jo päätettyjen lisäksi, perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo.

      Politiikka | Keskussairaaloiden ja hyvinvointialueiden määrä saattaa vähentyä tulevaisuudessa, arvioi ministeri Kaisa Juuso

    • Sote-puolen hoitovelka kasvaa Suomessa jatkuvasti muun muassa ikäihmisiin painottuvan väestörakenteen takia.

      Politiikka | Sote-sektorin hoitovelka paisuu mutta rahoitus ei kasva – ”Piina ikävistä päätöksistä tavallaan siirretään hyvinvointialueille”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle