Oliko Saksan venkoilu ”panssaritalkoissa” pelkästään harvinaisen arvoton näytelmä?

Maailma joutuu päivittäin todistamaan kärsimyksiä, joita Venäjä moukaroinnillaan aiheuttaa Ukrainassa. Siksi taistelupanssarivaunujen lähettämistä on helppo pitää oikeana ja välttämättömänä ratkaisuna.

Panoksia on lisättävä, jos tavoitteena on, että Ukraina pystyy puolustautumaan tehokkaasti ja työntämään presidentti Vladimir Putinin hyökkäysarmeijan pois sen laittomasti valtaamilta alueilta.

Saksa toimittaa itse Leopard2-taistelupanssarivaunuja Ukrainaan ja antaa myös muille Euroopan maille luvan tehdä samoin. Lupa tarvitaan, koska ”Leot”, kuten vaunuja Saksassa nimitetään, ovat saksalaisvalmisteisia.

Päätöstä edeltänyt näytelmä oli kaikesta huolimatta arvoton.

Liittokansleri Olaf Scholz hajotti jahkailullaan oman hallituksensa rivejä ja repi railoa Ukrainaa tukevaan Yhdysvaltain ja EU:n muodostamaan rintamaan. Hän käyttäytyi niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin foorumeilla sekä yli- että umpimielisesti.

Demarikanslerin esikunta joutui perustelemaan käsittämätöntä venkoilua viikkokaupalla. Perustelut olivat suurelle yleisölle pääosin tuttuja.

Saksaa painaa historiallinen vastuu Eurooppaa murjoneesta toisesta maailmansodasta. Berliinissä pelätään, että sota laajenee Naton ja Venäjän väliseksi. Mielipidemittausten mukaan saksalaisten enemmistö suhtautuu penseästi taistelupanssarivaunujen lähettämiseen.

Ilma oli sakeana myös vasta-argumentteja.

Ukraina taistelee koko vapaan maailman puolesta ja tarvitsee tukea. Saksan on Euroopan suurimpana osoitettava johtajuutta. Sodan laajenemisriskiin vetoaminen on väärin, koska silloin hyökkääjän annetaan päättää, miten vahvoja aseita hyökkäystä torjuva saa käyttää.

Scholz ei itse kertaakaan selittänyt syitä jarrutteluunsa eikä vieläkään tiedetä varmasti, miksi ratkaisu ei kypsynyt nopeammin.

Joka tapauksessa on vaikea kuvitella, ettei mitään hyvää syytä ollut ja että kyse oli pelkästään Saksan sisäisestä tai Scholzin henkilökohtaisesta ongelmasta.

Myös Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ja hänen yhdysvaltalaisen virkaveljensä Joe Bidenin käyttäytyminen ihmetytti monia tarkkailijoita.

Macron ja Scholz tapasivat muutama päivä sitten Pariisissa. Kysymys Leopardeista sivuutettiin yhteisessä tiedotustilaisuudessa. Se tuskin oli pelkkää isännän kohteliaisuutta.

Saksalaisten lehtitietojen mukaan Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin ryöpytti viime viikolla Scholzia, koska tämä kytki Leopard-päätöksen siihen, toimittaako USA Abrams-vaunujaan Ukrainaan.

Biden ei puuttunut asiaan ja lopullinen päätös tankkien lähettämisestä oli Valkoiselle talolle vaikea. Penseyttä perusteltiin sillä, ettei Abramseja ole käytössä Euroopassa ja siksi käyttökoulutuksen ja huollon järjestäminen on haasteellista.

Ilmeisesti taustalla oli muitakin syitä.

USA ja johtavat Nato-maat kävivät MT:n kokeneen tiedustelulähteen mukaan ennen panssaripäätöksiä sekä yhdessä että erikseen läpi erilaisia skenaarioita siitä, mihin Ukrainan aseistaminen voi johtaa, mitä sillä pitäisi tavoitella ja miten realistisia nämä tavoitteet ovat.

Loppumetreillä sukset menivät ristiin. Washingtonissa oltiin sitä mieltä, että huolimatta strategiapeleistä Saksa ja eurooppalaiset Nato-maat olisivat voineet lähettää panssareita jo aikaisemmin. Scholz taas harasi vastaan ja painosti lopulta Bidenin mukaan yhteiseen panssarivaunuratkaisuun.

MT:n lähde muistuttaa, että panssaripäätös on ennen muuta symbolinen. Se ei ratkaise sotaa suuntaan eikä toiseen.

Mielenkiintoisempaa on, minkälaisia johtopäätöksiä USA ja sen liittolaiset tekivät viime päivien strategisen harkinnan perusteella.

Ukrainan aseistamisen seuraava askel on varmasti yksi keskeisimmistä kysymyksistä. Koska vastaan tulee punainen linja, jota ei enää voida ylittää ja mitä se merkitsee sodan kannalta.

Toinen kova pähkinä on se, mitä Ukrainan voitto, jonka välttämättömyyttä sekä yhdysvaltalaiset että eurooppalaiset ahkerasti korostavat, tarkoittaisi käytännössä? Minkälaisia uhrauksia se edellyttäisi ukrainalaisilta ja Natolta?

Mitä ilmeisimmin Berliinissä ja Washingtonissa ei enää ensisijaisesti pelätä Putinin ydinaseiskua tai sodan laajenemista Venäjän ja Naton väliseksi.

Moni asia viittaa siihen, että kulisseissa haetaan jo jonkinlaista kaikkien kannalta siedettävää loppuratkaisua. Ukrainan aseistaminen ei välttämättä palvele tätä tavoitetta, mutta aseistamista on Venäjän uhkaavan suurhyökkäyksen ja ohjusmoukaroinnin vuoksi pakko jatkaa.

Tämä oli todennäköisesti yksi niistä ristiriidoista, joiden vuoksi päätös taistelupanssarivaunujen lähettämisestä oli tuskallinen sekä Scholzille että Bidenille.