

Kaksi kolmasosaa ihmisten infektiotaudeista on zoonooseja. Zoonoosit ovat tartuntatauteja, joiden aiheuttajat voivat siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin. Taudin aiheuttajiin kuuluu erilaisia bakteereja, viruksia tai loisia. Huolta ovat viime vuosina herättäneet koronan lisäksi ebola, zikavirus, apinarokko, sars ja lintuinfluenssa.
Syitä siihen, miksi eläinvälitteiset taudit riehuvat aiempaa useammin, tiedetään useita.
”Yksi tärkeimmistä syistä on maankäytön muutokset, jonka takia uudet eläinlajit joutuvat kontaktiin aiemmin toisilleen vieraiden lajien kanssa. Jos virukset hyppäävät uuteen lajiin, ne voivat muuttua muotoon, jotka saattavat olla lopulta myös ihmiselle vaarallisia”, Helsingin yliopiston tutkija Tarja Sironen selittää.
Suuri osa lajihyppäyksistä ei johda mihinkään, mutta jatkuvasti tapahtuu myös muunnoksia, jotka aiheuttavat myös ihmisille laajemman pandemian uhan ja luovat uusia taudinpurkauksia. Yksi tällaisista taudeista on lintuinfluenssa. Jo havaitut turkiseläinten tartunnat voivat muuntaa lintuinfluenssan helpommin ihmiseenkin tarttuvaan muotoon.
”Pandemioiden riskiä lisäävät myös jatkuvasti kasvava ihmistiheys ja matkustaminen. Samalla tavoin muutokset maataloudessa ja esimerkiksi suuremmat tuotantolaitokset lisäävät riskejä. Siksi jotkut tutkijat ovat päätyneet ehdottamaan jopa konkreettisia kattorajoja esimerkiksi siipikarjan määrälle.”
Myös ilmastonmuutos parantaa esimerkiksi tauteja levittävien hyttysten ja puutiaisten olosuhteita. Hyttyset ja niiden kantamat virukset tarvitsevat kehittyäkseen lämpöä ja seisovaa vettä. Ilmaston lämpeneminen luo tähän yhä suotuisampia olosuhteita.
Uhka ei ole poistunut. Sironen pitää tulevia pandemioita todennäköisinä.
”Todennäköisesti seuraava pandemia on koronan tapaan hengitysteitse tarttuva zoonoosi. Se voi olla vaikka influenssavirus, joka on muuntunut ihmiseen herkemmin tarttuvaksi”, Sironen arvelee.
Viime vuosina lintuinfluenssavirus H5N1 on muuttunut ja lähtenyt leviämään ennennäkemättömällä tavalla. Sitä on löydetty sekä uusista lintulajeista että niitä syönneistä pedoista.
Aasiassa lintuinfluenssaa on havaittu myös ihmisissä. Näistä on opittu se, että tauti on ihmisellä hyvin vaarallinen ja kuolleisuus on jopa 60 prosenttia. Tämän takia Suomessakin kymmeniä tuhansia turkiseläimiä on määrätty lopetettavaksi lintuinfluenssariskin takia.
”Kun eläinvälitteinen tauti havaitaan ihmisessä, se on jo suurella todennäköisyydellä levinnyt eri puolille maailmaa. Siksi tarvitaan lisää villi- ja kotieläinten tutkimusta. Esimerkiksi koronan alkuperää ei vieläkään tiedetä tarkasti.”
”Meneillään on muutoksen aika, jossa mikrobit liikkuvat edestakaisin ihmisestä eläimiin ja takaisin. Ihmisten tauteja seurataan melko tarkasti, mutta etenkin villieläinten sairauksien seuranta ontuu”, Sironen toteaa.
Tarja Sironen puhui aiheesta Oulussa järjestetyillä Riistapäivillä 23. tammikuuta.