• Keskustan Pirkkalainen Lintilä-kohusta: ”Miten puolustautua, kun vastustaja on näkymätön?”

    Keskustan puoluesihteeri ihmettelee Mika Lintilän ajojahtia ja osoittaa hänelle tukensa.
    Tilaajalle
    Mika Lintilä on ollut tikunnokassa alkoholinkäytön ja WhatsApp-viestien vuoksi.
    Mika Lintilä on ollut tikunnokassa alkoholinkäytön ja WhatsApp-viestien vuoksi. Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset|Politiikka
    6.3.202315:30
    Suvi Jylhänlehto

    ”Miten taistella huhuja vastaan, kun niitä esitetään nimettömästi”, keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kirjoittaa Facebook-päivityksessään. Hän ihmettelee nimettömiä syytöksiä, joita elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on saanut osakseen.

    Pirkkalaisen mukaan kilpailevista puolueista on vihjailtu, että kyseessä on keskustan sisäinen mittelö.

    ”Väite on halpahintainen”, hän toteaa ja puolustaa omiaan.

    Pirkkalaisen mielestä paljon kertoo Lintilästä se, kuinka moni on omilla kasvoillaan tyrmännyt häntä koskevat huhut.

    Kirjoituksensa lopuksi Pirkkalainen toivoo, että vaalien alla kukin kävisi reilua debattia omalla nimellään ja puoluetunnuksellaan.

    Lisää aiheesta
    • Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) vieraili lauantaina Ylen Ykkösaamussa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka ja talous | Absolutisti Vanhanen puolustaa Lintilää alkoholikohussa: "Tässä on selvästi ajojahdista kyse”

    • ”Mika on alusta asti sanonut, että hän ei ole tätä viestiä lähettänyt. Mitään sellaista ei ole tullut ilmi, jonka takia epäilisin hänen sanojaan tässä asiassa. Pidän vastuullisena sitä, että hän toimitti puhelimen heti tutkittavaksi”, Saarikko sanoo ministeri Lintilän tililtä lähetetystä viestistä.

      Politiikka | Näin Annika Saarikko kommentoi Lintilän viestikohua ja sitä, onko ministerillä vielä puolueen luottamus

      Tilaajalle
    • Mika Lintilä pysyy kannassaat, että joku ulkopuolinen on käyttänyt hänen Whatsapp-tiliään viime perjantaina illalla.

      Politiikka | Mika Lintilän Whatsapp-tiliä ei ollut kaapattu, mutta ei myönnä itse lähettäneensä kohuviestiä – ”Jos olisin lähettänyt viestin, olisin sen hyvin voinut kertoa”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa