• IS: Savolaismiehen metsästysreissulla dramaattinen seuraus – metsästyksen kohde oli laiton

    Kokenut metsästäjä tähtäsi ja paino liipaisinta, mutta kohde olikin laiton.
    Metsästysreissu sai Pohjois-Savossa ikävän käänteen. Kuvituskuva.
    Metsästysreissu sai Pohjois-Savossa ikävän käänteen. Kuvituskuva.  Kuva: Hannu Huttu
    Uutiset|Erä
    15.8.202422:00
    Linda Lähdeniemi

    Kokenut metsästäjä näki jahtihommissa elämänsä ensimmäisen kerran karhun viime syyskuussa Tuusniemellä.

    Savolaismies oli mukana laillisessa karhujahdissa, mutta hänen kohtaamansa eläin oli 32 kiloa painanut karhunpentu.

    60-vuotias metsästäjä myönsi ampuneensa karhun, mutta kiisti syyllistyneensä törkeään metsästysrikokseen. Mies kertoi pitäneensä näkemäänsä karhua reilun vuoden vanhana niin kutsuttuna erauspentuna, jotka ovat sinällään luvallista riistaa.

    Karhujahdin metsästyksenjohtaja kertoi todistajana oikeudessa antaneensa määräyksen, että jahdissa keskitytään yksin liikkuviin karhuihin.

    Miehen mukaan hän oli ensin nähnyt isomman karhun, muttei ollut ampunut sitä. Hetkeä myöhemmin esiin tuli toinen karhu, jota ampuja oli luullut erauskarhuksi. Refleksinomainen laukaus oli päättänyt pennun elämän.

    Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan ampujan olisi tullut jättää ampumatta, koska hän ei ollut selvittänyt sitä, onko eläin ollut laillinen saalis.

    Ampujalla ei ollut metsästyksenjohtajan lupaa ampua erauspentua, sillä ohjeistus oli, että jahdissa keskitytään täysikasvuisiin eläimiin.

    Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1964 syntyneen pennun ampujan viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä metsästysrikoksesta.

    Ampumisessa käytetty kivääri tuomittiin valtiolle menetetyksi ja mies määrättiin kolmen vuoden metsästyskieltoon.

    Pohjois-Savon käräjäoikeuden heinäkuussa antama tuomio ei vielä ole lainvoimainen, sillä vastaaja on ilmoittanut tyytymättömyytensä koko tuomioon.

    Ilta-Sanomat: Savolaismies otti saaliin tähtäimeen ja veti liipaisimesta – kohde olikin laiton

    Lisää aiheesta
    • Hirvi on merkittävä riistaeläin Suomessa. Hirvien haittapuolina ovat niiden aiheuttamat liikenneonnettomuudet ja metsävahingot.

      Erä | Suomen suurimpiin kuuluva metsänomistaja toivoo hirvikannan kasvattamista – ”Maaseudun elinvoimaisuus paranisi”

      Tilaajalle
    • Normipäivä jahdissa. Kylmää, kosteaa ja hiljaista.

      Erä | Suomalainen jahti tarjosi jymy-yllätyksen sumuisten metsien muukalaiselle

    • Tämän vuoden jahti kestää Ruotsissa enintään helmikuun 15. päivään asti.

      Erä | Ruotsin susijahti alkoi – katso, kuinka monta sutta naapurimaassa voidaan ampua

    Artikkelin aiheet
    metsästys
    karhu
    metsästysrikos
    päätökset ja oikeus
    Tuusniemi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle