

Alueelliset riistaneuvostot ovat linjanneet keväällä, että hirvieläinten tavoitekantojen ylärajaa tulisi nostaa noin puolella hirvitalousalueista tulevana kolmena vuotena.
Neuvostot ovat riistapolitiikkaa valmistelevia, sidosryhmiä osallistavia elimiä, joiden viesti vaikuttaa lopulta Riistakeskuksen myöntämien pyyntilupien määrään.
Metsästäjien mielestä hirviä on monin paikoin jo liian vähän. Hirvikanta on lähes puolittunut vuosituhannen alusta, ja saalismäärät ovat laskeneet samaa tahtia.
Myös hirvikolareita sattuu aiempaa vähemmän, mutta hirvien aiheuttamat taimikkotuhot eivät ole vähentyneet yhtä suoraviivaisesti. Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan esimerkiksi hirven syöntivahingot taimikoissa ovat yleistyneet viime vuosina hirvikannan laskusta huolimatta.
Ristiriitaiselta tuntuva ilmiö saattaa johtua paikallisista eroista ja männyn viljelyn vähenemisestä. Mänty on hirven talviravintoa. Kun sitä on aiempaa vähemmän, laidunnuspaine ja tuhoriskit ovat kasvaneet.
Enemmistövalta riistaneuvostoissa on riistanhoitoyhdistyksillä eli metsästäjillä, vähemmistö maa- ja metsätalouden edustajilla. Heistä useimmat ovat olleet tyytyväisiä hirvikannan laskuun, eikä uutta nousua kaivattaisi.
”Emme halua tietenkään mitään jättikantoja, vaan paluuta vanhaan.” Kari Kivimäki
Metsänomistajien ääni ei tosin ole aivan yhtenäinen. Esimerkiksi Satakunnassa maan suurimpiin metsänomistajiin kuuluva A. Ahlström Kiinteistöt oy on esittänyt sidosryhmäneuvottelussa hirvikannan nostamista.
”Emme halua tietenkään mitään jättikantoja, vaan paluuta vanhaan. Kun hirvikanta on noin neljä tuhannella hehtaarilla, ei tule sellaisia haittoja, jotka voisivat häiritä metsänkasvatusta isossa kuvassa”, linjaa yhtiön metsänhoitopäällikkö Kari Kivimäki.
Hän perustelee nykyistä suurempia hirvitiheyksiä muun muassa metsästyskulttuurilla.
”Hirvi on suomalaisessa riistakulttuurissa erittäin tärkeä laji, jonka arvostusta ei koskaan pitäisi väheksyä. Lisäksi koemme, että maaseudun elinvoimaisuus paranisi”, Kivimäki sanoo.
Metsästysoikeutensa yhtiö on vuokrannut suurimmaksi osaksi paikallisille metsästysseuroille. A. Ahlström Kiinteistöt järjestää myös jonkin verran omia jahteja. Siltä osin yhtiöllä on metsästykseen liittyviä etuja.

”Jahdit järjestettäisiin joka tapauksessa, oli hirvikanta mikä tahansa”, Kivimäki toteaa.
Kivimäen mukaan liian alhaisista hirvitiheyksistä koituu metsätaloudelle myös haittaa.
”Metsäautoteiden vesakonraivaamistarve on lisääntynyt. Taimikon perkauskustannukset ovat joillakin alueilla kasvaneet, kun paikoin toiskertaisen perkauksen tarve on tullut esille. Lisäksi mäntyjen laatua parantava välioksien syönti varttuneissa taimikoissa on vähentynyt.”
Kivimäki korostaa, että hirvien metsätaloudelle aiheuttama vahinko johtuu useimmiten hoitamattomuudesta.
”Hirvikannan haitat tulevat esille, jos männyntaimikoiden perkaus ja taimikonhoito tehdään myöhässä. Mänty tulee varjossa syödyksi. Jos se kasvaa vireänä, se ei ole niin tärkeää ravintoa hirvelle.”
Kivimäki toteaa, että talvilaidunalueilla vahinkoja toki syntyy.
”Näillekin alueille on käytännössä aina saatu taloudellisesti kannattava metsä aikaiseksi.”
Toisenlaisen näkemyksen esittää mynämäkeläinen Ville Kalluinen, joka edustaa MTK:ta Varsinais- Suomen alueellisessa riistaneuvostossa viimeistä kautta.
”Hirvikanta on kohtuullisen hyvällä mallilla Varsinais-Suomessa. Metsä- ja liikennevahingot ovat pysytelleet suotuisalla tasolla”, Kalluinen sanoo.
Kalluisen omalla hirvitalousalueella hirviä on Luken arvion mukaan tuhannella hehtaarilla noin 3,3. Riistaneuvosto päätti tavoitekannan ylärajaksi 3,5. Ongelma on, että hirvikanta ei ole jakaantunut tasaisesti maakunnassa. Rannikolla hirvikannan tiheydet ovat suuremmat. Siitä huolimatta rannikollakin ollaan sitä mieltä, että hirvikanta on laskenut liian alas. Hirvien muutto saaristosta sisämaan talvilaitumille selittää, miksi näkemykset poikkeavat toisistaan, Kalluinen selittää.
”Useasta suunnasta olen kuullut, että taimikoita on syöty. Metsävaltaisilla alueilla hirvikanta täytyisi pitää alhaisena.” Ville Kalluinen
”Useasta suunnasta olen kuullut, että taimikoita on syöty. Metsävaltaisilla alueilla hirvikanta täytyisi pitää alhaisena. Ongelma maakunnan alueella on, että muuttohirvet tulevat talvilaitumille vasta joulukuussa. Ymmärrän itse metsästäjänä sen tuskan, että tammikuun jahti ei ole enää mielekästä.”
Peurakannan tavoitehaarukaksi Varsinais-Suomen alueellinen riistaneuvosto asetti 27–37 eläintä tuhannelle hehtaarilla. Se on muutaman prosentin nosto aiemmasta. Kalluisen mielestä on kestämätöntä asettaa edes nykyinen peuratiheys tavoitteeksi.
”Peuran osalta työtä täytyy jatkaa edelleen. Ei saa heittää hanskoja tiskiin, kantahan räjähtää täysin jos lähdetään himmaamaan metsästystä.”
”Sopiva määrä olisi mielestäni 15 paikkeilla tuhannella hehtaarilla. Mennään 1990-luvun tiheyksiin, silloin liikennevahingot olivat maltilliset ja riitti muutama peura per metsästäjä. Aika moni metsästäjäkin alkaa olla kyllästynyt tilanteeseen, että pitää ampua esimerkiksi 15 peuraa vuodessa tai jopa enemmän.”
Varsinais-Suomessa peurakannan kasvu on saatu taittumaan, mutta paikoin eläimiä on hyvin tiheässä. Kalluinen laski hiljattain puolen tunnin autolenkillä 164 peuraa.
Keskustelu alueellisessa riistaneuvostossa on Kalluisen mukaan avointa ja rakentavaa. Toisaalta turhauttaa, kun metsänomistajan ääni jää aina vähemmistöön.
”Välillä on sellainen olo, kuin seinille puhuisi. Aika vähäinen määrä omista ehdotuksista on mennyt läpi. Ollaan yleensä altavastaajina metsäkeskuksen kanssa. Ely on myös samoilla linjoilla, me kolme siellä ollaan ja hävitään.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
