• Keskustapoliitikon avaus: Suomen pitäisi houkutella Iso-Britannia takaisin EU:hun

    ”Britit olisivat meille hyvä kumppani suitsimaan EU:n toimintaa ihmisten arjen asioissa ja puolustamaan kansallista päätäntävaltaa”, sanoo keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen.
    Petri Honkosen (kesk.) mielestä EU:n suunta on muuttunut huonommaksi Iso-Britannian lähdettyä unionista.
    Petri Honkosen (kesk.) mielestä EU:n suunta on muuttunut huonommaksi Iso-Britannian lähdettyä unionista. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Politiikka
    1.5.202413:00
    Jussi Vehkala

    Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen ehdotti vappupuheessaan Helsingissä Kiasman edustalla, että Suomen pitäisi alkaa tekemään määrätietoisesti töitä Iso-Britannian takaisin saamiseksi EU:n jäseneksi.

    Honkosen mukaan EU:n liukuminen ihmisten arkeen sotkeentuvaksi ”tulonsiirtounioniksi” on kiihtynyt brittien lähdettyä. Samalla Iso-Britannian lähtö on heikentänyt EU:n voimaa puolustaa suomalaisten etuja EU:n ulkopuolella sekä syönyt EU:n kykyä haastaa Kiina sekä Yhdysvallat.

    ”EU tarvitsee tarvitse Iso-Britanniaa, ja Suomi tarvitsee Iso-Britanniaa EU:ssa. Eurooppa on sitä vahvempi, mitä useampi Euroopan maa kuuluu Euroopan Unioniin”, Honkonen sanoi puheessaan.

    ”Britit olisivat meille hyvä kumppani suitsimaan EU:n toimintaa ihmisten arjen asioissa ja puolustamaan kansallista päätäntävaltaa.”

    Lisää aiheesta
    • Politico-lehden mukaan EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vihjasi, että Tiktok-sovelluksen kieltäminen voisi tulla kysymykseen EU:ssa. LEHTIKUVA/AFP.

      Talous | Politico: Myös EU voisi kieltää Tiktokin, vihjasi von der Leyen

    • Puupohjaisten hiilikuitujen valmistukseen tarvittava teknologia on jo olemassa, mutta se ei ole edennyt EU:n sääntöjen vuoksi, kirjoittaa Risto Isomäki.

      Ilmastonmuutos | Isomäki: Puupohjaiset hiilikuidut voisivat pelastaa valtameret kaivostoiminnalta

    • Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen on sitoutumattomana ehdokkaana vapauden liitto -puolueen listoilla kesäkuun eurovaaleissa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.

      Politiikka | Teuvo Hakkarainen vaihtaa puoluetta ja lähtee EU-vaaleihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa