• Tere Sammallahden (vas.) ja Atte Kalevan mielestä äänestäjien ja puolueaktiivien keskuudessa ei ole epäselvää, mihin puolueeseen he kuuluvat.
    Tere Sammallahden (vas.) ja Atte Kalevan mielestä äänestäjien ja puolueaktiivien keskuudessa ei ole epäselvää, mihin puolueeseen he kuuluvat.  Kuva: Lari Lievonen

    Kokoomuksen kauhukaksikko välttelee porvariston hillittyä charmia: Tere Sammallahti ja Atte Kaleva kertovat nyt, miksi

    Tere Sammallahti ja Atte Kaleva kokevat olevansa vahvasti kokoomuslaisia, vaikka heidän kommenteistaan voi saada toisenlaisen kuvan.
    Tilaajalle
    Uutiset|Politiikka
    9.6.202605:00
    Matti Tuominen

    Kokoomuksen kansanedustajat Tere Sammallahti ja Atte Kaleva ovat puolueessaan tietynlaisia rasavillejä.

    Miesten kannanotot ja esiintyminen poikkeavat usein hillitystä porvaricharmista, eikä kohuiltakaan vältytä.

    Kaleva on esimerkiksi levittänyt julkisuudessa väitettä siitä, että ympäristöliike Elokapinalle vapauttavan tuomion antaneella käräjänotaarilla olisi yhteyksiä ympäristöliikkeeseen.

    Muutama vuosi takaperin Kaleva kertoi kokoomuksen puoluetoimiston kieltäneen häntä puhumasta monikulttuurisuuden ja humanitaarisen maahanmuuton ongelmista.

    Sammallahti puolestaan ohjeisti toukokuun alussa viestipalvelu Threadsissa moottoripyöräilijöitä ajamaan ruuhkatilanteissa kaistojen välissä jonon kärkeen.

    Maaliskuussa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoi, että Sammallahtea epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

    Syynä oli viestipalvelu X:ssä julkaistu tviitti, jossa hän sanoi, että ”raiskauskulttuureista” tuleville pitäisi rajalla heristää puukkoa.

    Ainakin osa Kalevan ja Sammallahden kannanotoista tuo mieleen ennemmin perussuomalaiset, kuin kokoomuksen.

    Nyt Sammallahti ja Kaleva kertovat itse, mihin esiintymisellään pyrkivät.

    Sekä Sammallahti että Kaleva kokevat olevansa vahvasti kokoomuslaisia, vaikka heidän julkisuudessa esittämistään kommenteista voi saada toisenlaisen vaikutelman.

    ”Silloin, kuin tulin politiikkaan, persuthan olivat Timo Soinin SMP:n jatke. Ei se ollut minulle missään välissä mikään vaihtoehto”, Kaleva sanoo.

    Atte Kaleva erosi upseerin virasta vuonna 2014 lähteäkseen politiikkaan.

    Sammallahti puolestaan arvioi, että ajatukset heistä liittyvät ennen kaikkea retoriseen tapaan tai tyyliin.

    ”Ajattelen, että retoriikka on huono syy tehdä johtopäätöksiä omasta puoluekannasta.”

    Sekä Kaleva että Sammallahti arvioivat, että äänestäjien ja puolueaktiivien keskuudessa ei ole epäselvää, mihin puolueeseen he kaksi kuuluvat.

    ”Se on tärkeämpi asia kuin se, mitä joku hölisee somessa”, Sammallahti sanoo.

    ”Silloin, kuin tulin politiikkaan, persuthan olivat Timo Soinin SMP:n jatke. Ei se ollut minulle missään välissä mikään vaihtoehto”, Atte Kaleva (vas.) toteaa.
    ”Silloin, kuin tulin politiikkaan, persuthan olivat Timo Soinin SMP:n jatke. Ei se ollut minulle missään välissä mikään vaihtoehto”, Atte Kaleva (vas.) toteaa.  Kuva: Lari Lievonen

    Kaleva sanoo, että, jos oikeistolaisuuttaan ei pyydä anteeksi, henkilö leimataan herkästi perussuomalaiseksi.

    Hän ei tunnista ajatusta siitä, että hän olisi jotain muuta kuin tyypillinen kokoomuslainen kansanedustaja. Kaleva toteaa, että puolueeseen mahtuu mukaan monenlaisia toimijoita.

    ”Osa on hillitympiä ja osa räväkämpiä. Minun mielestäni jo äänestäjän kuluttajansuojan kannalta on hyvin tärkeää, että poliitikoksi pyrkivä kertoo, mitä itse ajattelee asioista.”

    Sammallahti sanoo, että kokoomuslaisia on ennenkin kutsuttu esimerkiksi lahtareiksi ja äärioikeistolaisiksi. Samalla on hänen mukaansa luotu kehikko, jossa kokoomuspoliitikot saavat toimia.

    ”Aina, jos olet astunut sen kehikon ulkopuolelle, että olet räväyttänyt retorisesti jotain tai esittänyt jotain, mikä ei ole puolueen linjan mukaista, olet saanut leimakirveestä.”

    Tere Sammallahti vertaa nykytilannetta siihen, että kokoomuslaisille on keksitty ajan saatossa monenlaisia nimiä, kuten lahtari ja äärioikeistolainen.
    Tere Sammallahti vertaa nykytilannetta siihen, että kokoomuslaisille on keksitty ajan saatossa monenlaisia nimiä, kuten lahtari ja äärioikeistolainen. Kuva: Lari Lievonen

    Sammallahti ei henkilökohtaisesti pidä itseään, tai Kalevaakaan kovin radikaalina.

    Sammallahden vaalitiimissä on pohdittu, onko olemassa sellaisia asioita, joihin ei kannata ottaa kantaa tai mihin asioihin ei kannata mennä mukaan. Pohdinnasta on vedetty selkeä johtopäätös.

    ”Se on minun mielestäni vain lähtölaukaus sille, että sinnehän sitten mennään. Jos vaikka minun ja Aten kaltaiset poliitikot eivät puhu niistä asioista, kuka niistä sitten puhuu?”

    Sammallahti pitää tiettyä suoraviivaisuutta myös eräänlaisena markkinointitekijänä.

    ”Ihmiset tykkäävät siitä, kun heille ollaan rehellisiä ja kerrotaan suoraan, mitä mistäkin asioista ollaan mieltä.”

    ”Ne, jotka eivät tykkää, eivät sitten äänestä meitä”, Kaleva lisää.

    Kyse on siis molemmilla harkitusta linjasta.

    Sammallahdella tapa tehdä politiikkaa kytkeytyy aiempiin elämänkokemuksiin.

    Ennen kansanedustajan uraa hän työskenteli 15 vuoden ajan rakennusalalla. Siellä suorapuheisuus ja joskus räväkkä ja epäkohteliaskin asioiden esiin nostaminen menivät ikään kuin selkäytimeen.

    ”Silloin lupasin itselleni, että kun lähden tekemään politiikkaa, teen sen niin avoimesti ja rehellisesti kuin vain ikinä pystyn. Jos rupeisin peittelemään tai lieventämään tai jotenkin pitämään kynttilää vakan alla, se aiheuttaisi minulle henkistä epämukavuutta, mihin en ole itse valmis.”

    Sammallahti kertoo, että ajautui siviiliammatissaan kriisiin, ja ”eettisiin probleemiin”, joissa hän ei olisi halunnut olla.

    ”Se aiheutti tavattomasti stressiä.”

    Kalevan taustalla vaikuttavat kokemukset urasta Puolustusvoimissa.

    ”Olen jalkaväen upseeri ja armeijassa oli aika selkeää, että puhuttiin suoraan ja sanottiin, mitä mieltä on. Siellä ei kaunistella ja hymistellä. Se ei kuulu siihen kulttuuriin”, Kaleva sanoo ja lisää, että hänen tapansa tehdä politiikkaa on ikään kuin tullut luonnostaan ilman sen kummempaa pohdintaa.

    Se, että kokoomuksessa on edustettuna monia erilaisia näkemyksiä, on Kalevan mielestä tärkeää, jopa rikkaus.”Se kuuluu isoon kansanliikkeeseen.”
    Se, että kokoomuksessa on edustettuna monia erilaisia näkemyksiä, on Kalevan mielestä tärkeää, jopa rikkaus.”Se kuuluu isoon kansanliikkeeseen.” Kuva: Lari Lievonen

    Kalevan ja Sammallahden värikäs esiintyminen ei miellytä kokoomuksessakaan kaikkia.

    Molemmat ovat joutuneet tahoillaan esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan puhutteluun.

    Viime aikoina on puhuttu paljon myös siitä, miten kokoomus voisi vedota paremmin nuoriin kaupunkilaisiin naisiin.

    Näkyvät konservatiiviset miehet eivät välttämättä edesauta tavoitetta.

    ”On ihmeellinen ajatus, että ruvettaisiin määrittelemään, kuka saa olla kokoomuslainen.”

    Tere Sammallahti

    Miten miehet näkevät oman asemansa puolueessa?

    ”Tituleeraan itseäni kokoomuksen oikeaksi laitahyökkääjäksi. Varmaan saman tittelin voisi hyvin myös Atelle antaa, kun ollaan siellä samassa nurkkauksessa monella tavalla.”

    Sammallahti ei kuitenkaan ole kokenut, että kokoomuksen sisällä olisi mitään varsinaista arvovaltakiistaa.

    ”Koen, että kentällä on paljon porukkaa, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mitä sanottavaa meillä on ja tykkäävät tavasta, millä me teemme politiikkaa.”

    Se, että kokoomuksessa on edustettuna monia erilaisia näkemyksiä, on Kalevan mielestä tärkeää.

    ”Se kuuluu isoon kansanliikkeeseen.”

    Sammallahti on samoilla linjoilla.

    ”On ihmeellinen ajatus, että ruvettaisiin määrittelemään, kuka saa olla kokoomuslainen.”

    Sekä Tere Sammallahden (vas.) että Atte Kalevan toiveissa on, että koko Suomea vietäisiin nykyistä enemmän oikeistolaiseen suuntaan.
    Sekä Tere Sammallahden (vas.) että Atte Kalevan toiveissa on, että koko Suomea vietäisiin nykyistä enemmän oikeistolaiseen suuntaan. Kuva: Lari Lievonen

    Mihin suuntaan kokoomusta sitten pitäisi Sammallahden ja Kalevan mielestä viedä?

    Oikeistolaiseen.

    ”Yhteiskunta on todella vasemmistolainen, valtiouskovainen ja valtioriippuvainen”, Kaleva sanoo.

    Kalevan toivelistalla ovat vapausasteiden lisääminen ja se, että ihminen saisi päättää mahdollisimman paljon omista asioistaan ilman, että rajoittaa muiden vapauksia.

    Sammallahden mielestä valtion ohjausta pitäisi vähentää niin verotuksessa, työmarkkinoilla, koulutuksessa kuin sote-palveluissakin.

    ”Me tarvitsemme enemmän yksityistä palveluntuotantoa, enemmän mahdollisuuksia ja enemmän vapauksia niin yksityisille ihmisille kuin yrityksille.”

    Sammallahden arvion mukaan suomalaiset pelkäävät tulevaisuutta liikaa.

    ”Meillä olisi paljon opittavaa vaikka Yhdysvalloissa vallitsevasta työnteon kulttuurista, jossa työntekoa ei pelätä, eikä myöskään hieman pienemmän sosiaalivaltion tuomia vastuita.”

    Tere Sammallahti arvioi, että moni suomalainen pelkää liikaa tulevaisuutta.
    Tere Sammallahti arvioi, että moni suomalainen pelkää liikaa tulevaisuutta.  Kuva: Lari Lievonen
    Lisää aiheesta
    • Journalistiliiton puheenjohtajan Hanne Ahon mukaan Suomen liitto ei ole saanut tyydyttävästi tietoja IFJ:n taloudesta, vaikka Pohjoismaat ovat olleet kansainvälisen järjestön suuri rahoittaja.

      Politiikka | Kokoomus ja Journalistiliitto keskustelivat – eduskuntaryhmän puheenjohtaja sanoi aiemmin Ylellä, että aikoo selvittää maalittamisasiaa

    • Kokoomuksen pelikirjassa ovat muun muassa Pekka Toveri, Jarmo Lindberg ja Sam Leijonanmieli.

      Politiikka | Sotilaita pyrkii nyt laajalla rintamalla eduskuntaan, mutta miksi vasemmisto puuttuu joukosta?

      Tilaajalle
    • Maatalouden kysymykset tulivat Atte Kalevalle läheisemmiksi, kun hän osallistui Farmi Suomi -televisiosarjaan. Kuvassa Kaleva on Säpinä-suomenhevosen kanssa.

      Maatalouspolitiikka | Kansanedustaja Atte Kaleva moittii hallitusta maatalouden tukitoimista: ”Ongelmana on, että tehdään vain niitä samoja asioita, mitä on tehty aiemminkin”

    Artikkelin aiheet
    Tere Sammallahti
    Atte Kaleva
    Kokoomus
    suomalainen politiikka
    oikeistopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa