• Matalapaine toi tullessaan monenlaisia sateita – ulkoilijoiden kannattaa liikkua kiirehtimättä

    Poutainen ja kuiva sää sai väistyä. Lähipäivinä sateita saadaan koko maassa, mutta niiden olomuoto vaihtelee.
    Lämpötila nousee viikonloppuna plussan puolelle suuressa osassa maata.
    Lämpötila nousee viikonloppuna plussan puolelle suuressa osassa maata. Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    26.2.202618:38
    Eevi Silvennoinen

    Tänään torstaissa säässä tapahtui merkittävä käänne, kun poutainen pakkassää vaihtui sateisiin eri olomuodoissa.

    Päivän aikana lunta on kertynyt erityisesti maan eteläosan keskivaiheilla, jossa usealla havaintoasemalla lumensyvyys on kasvanut yli 10 senttiä. Myös maan pohjoisosassa useammalla paikalla lunta on satanut kymmenisen senttiä.

    Perjantaiyön aikana yhä suurempi osa lumisateesta maan etelä- ja keskiosassa muuttuu vesisateeksi, kun lämpötila nousee nollan yläpuolelle. Torstaina maan eteläosaa kiusanneet jäätävät sateet ovat perjantaina huomattavasti epätodennäköisempiä. Pienempipisaraista jäätävää tihkua voi kuitenkin esiintyä perjantainakin maan pohjoisosaan painottuen.

    Torstaina maan eteläosaa kiusanneet jäätävät sateet ovat perjantaina huomattavasti epätodennäköisempiä.

    Lauhtuva lämpötila ja lumisade ovat liukastuttaneet niin ajoväylät kuin jalkakäytävätkin. Sään lauhtuessa teille kertyvä lumi muuttuu pehmeäksi mössöksi, jossa rengas luistaa helposti. Perjantaina jäisille jalkakäytäville satava vesi tekee jalkakäytävistä erittäin liukkaita maan etelä- ja keskiosassa.

    Ulkoilijoiden kannattaa liikkua kiirehtimättä ja hyödyntää liukuesteitä kengissä.

    Eevi Silvennoinen

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Sää lauhtuu perjantaihin mennessä maan etelä- ja länsiosassa plussan puolelle, jolloin sateen olomuoto muuttuu pääosin vedeksi.

      Sää | Nyt lauhtuu: Etelään luvassa jopa vesisateita

    • Pitkän pakkasjakson jälkeen on tiedossa loskakelejä. Arkistokuva.

      Sää | Tiedossa huonoa ajokeliä ja jalankulkusäätä, reipasta lumisadettakin odotettavissa

    Artikkelin aiheet
    sääilmoitus
    matalapaine
    ulkoilu
    talvisää
    liukastuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita