• Tiedossa huonoa ajokeliä ja jalankulkusäätä, reipasta lumisadettakin odotettavissa

    Keskiviikkoillan aikana maan länsiosaan saapuu laaja matalapaine sateineen. Olomuoto on alkuun pääasiassa lunta, mutta muuttuu erityisesti lounaassa jo torstain aikana vetisempään suuntaan.
    Pitkän pakkasjakson jälkeen on tiedossa loskakelejä. Arkistokuva.
    Pitkän pakkasjakson jälkeen on tiedossa loskakelejä. Arkistokuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    24.2.202619:00
    Laura Tuomola

    Loppuviikon säässä riittää tapahtumaa. Laaja matalapaine tuo nimittäin mukanaan paitsi lumisateita ja huonoa keliä, myös lauhempaa ilmaa. Vielä huomenna keskiviikkona päivä on pitkälti poutainen, osin aurinkoinenkin. Pohjoisessa voi paikoin tulla kevyttä hitustelua.

    Keskiviikkoillalla maan länsiosassa pilvisyys runsastuu ja ensimmäiset lumisateet yltävät lännestä Suomen puolelle. Torstaiaamuksi lumisateet ovat levittäytyneet laajalti lähes koko maamme ylle. Torstai-iltapäivänä lounaassa, ehkäpä muuallakin maan länsiosassa, sateen olomuoto muuttuu rännäksi ja osin jopa vedeksi. Voimakkaimman sadealueen jälkipuolella sataa etelässä ja idässä myös paikoin jäätävää sadetta torstai-illasta alkaen.

    Tämän hetkisen ennusteen mukaan uutta lunta sataa eniten torstaina maan eteläosassa, siellä torstaivuorokauden lumikertymä on 5-20 senttimetriä, paikoin lunta sataa siis ihan reippaasti. Tämä heikentää myös ajokeliä. Omalta osaltaan sään lauhtuminen ja vesisateet heikentävät myös jalankulkusäätä loppuviikkoa kohden mentäessä. Viikonloppuna sään lauhtuminen näkyy koko maassa kun lämpötilan nollaraja kulkee Oulun korkeudella.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Kuurainen ikkuna on mykistävä luonnon taideteos. Arkistokuva.

      Sää | Autiotalon kuurankukkaverhot kertovat joutsenlaulusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sää
    lumisade
    ajokeli
    matalapaine
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita