• Koulut alkavat tänään suuressa osassa Suomea

    Lukuvuoden alusta riippumatta kouluvuosi päättyy kaikkialla Suomessa ensi vuonna 5. kesäkuuta.
    Koulut alkavat tänään esimerkiksi Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.
    Koulut alkavat tänään esimerkiksi Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Koulutus
    12.8.202609:00
    STT

    Uuden lukuvuoden opetus alkaa tänään suuressa osassa Suomen peruskouluista, käy ilmi Opetushallituksen verkkosivuilta.

    Koulut alkavat tänään esimerkiksi Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä. Joissakin kaupungeissa, kuten Espoossa ja Vantaalla, koulut alkavat vasta huomenna.

    Osassa maata koulut ovat jo alkaneet. Esimerkiksi Kokkolassa ja Turussa koulut alkoivat eilen. Tampereella opetus alkoi jo viime viikon torstaina.

    Koulutuksen järjestäjätaho saa itse päättää, milloin lukuvuosi alkaa, mutta perusopetuslain mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää.

    Lukuvuoden alusta riippumatta kouluvuosi päättyy kaikkialla Suomessa ensi vuonna 5. kesäkuuta.

    Lisää aiheesta
    • ”On oltava realisteja. Jos nuoria ei ole riittävästi, lukioverkkoja on välttämätöntä tarkastella”, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo.

      Koulutus | Suomesta on loppumassa lähivuosina joka kuudes lukio – OAJ patistaa kuntia yhteistyöhön: ”On oltava realisteja”

      Tilaajalle
    • Liikunnallisen elämäntavan edistäminen esi- ja perusopetuksessa on nyt velvoittavaa.

      Koulutus | Jatkossa kaikista oppiaineista pitää saada vähintään vitonen, jotta ei jää luokalle – peruskoulun täytyy myös edistää liikunnallista elämäntapaa

    Artikkelin aiheet
    koulu
    lukuvuosi
    peruskoulu
    opetus
    Opetushallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle