• Kulunut syksy oli poikkeuksellisen lämmin

    Marraskuu oli koko maassa tavanomaista leudompi ja läntisessä Suomessa myös sateinen.
    Marraskuun ensimmäisen päivän Lyly-myrsky aiheutti tuhoja muun muassa Rauman vanhalla hautausmaalla.
    Marraskuun ensimmäisen päivän Lyly-myrsky aiheutti tuhoja muun muassa Rauman vanhalla hautausmaalla.  Kuva: Juha Sinisalo
    Uutiset|Sää
    2.12.202412:30
    Maija Ala-Siurua

    Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syksy eli syyskuu–marraskuu oli lähes koko maassa harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin. Esimerkiksi Kotkan Rankissa mitattiin lämpimin syksy aseman yli 90-vuotisen historian aikana.

    ”Syksyn koko maan keskilämpötila menee neljännelle sijalle Suomen mittaushistoriassa. Syksy 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin ja vain noin 0,17 astetta lämpimämpi kuin tämä syksy”, kertoo meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla.

    Syksyn ylin lämpötila, 28 astetta, mitattiin Kaarinassa ja Turussa 5. syyskuuta. Alin lämpötila, -27,3 astetta, mitattiin Savukosken Tulppiossa 28. marraskuuta.

    Sademäärät olivat syksyllä maan länsiosassa ja Pohjois-Lapissa tavanomaista suurempia, Pohjois-Karjalasta Etelä-Karjalaan jäätiin puolestaan pitkän ajan keskiarvon alle.

    Alustavien tietojen mukaan eniten sadetta kertyi Helsinki-Vantaan lentoasemalla, missä syys–marraskuun sademäärä oli 316,5 millimetriä. Vähiten sadetta kertyi Ilomantsin Mekrijärven havaintoasemalla, 105,4 millimetriä.

    Marraskuu oli koko maassa tavanomaista leudompi. Kuukauden keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin +5 asteesta Keski-Lapin -5 asteeseen. Keskilämpötila oli enimmäkseen 1–2 astetta vertailukauden 1991–2020 keskiarvon yläpuolella, Pohjois-Lapissa 3–4 astetta keskiarvon yläpuolella.

    Kuukauden ylin lämpötila, 12,6 astetta, mitattiin Inarin Nellimissä marraskuun 8. päivänä. Kuukauden alin lämpötila, -27,3 astetta, mitattiin puolestaan 28. päivänä Savukosken Tulppiossa.

    Syksy 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin ja vain noin 0,17 astetta lämpimämpi kuin tämä syksy.

    Marraskuussa satoi maan etelä- ja länsiosassa ja Pohjois-Lapissa tavanomaista enemmän, Uudeltamaalta Pirkanmaalle paikoin harvinaisen vähän. Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi.

    Marraskuun suurin sademäärä oli alustavien tietojen mukaan Hämeenlinnan Pirttikoskella 137,3 millimetriä. Vähiten satoi Kemijärven lentokentällä, 23,2 millimetriä. Suurin tilastoitava vuorokauden sademäärä, 43,9 millimetriä, mitattiin Huittisten Sallilan havaintoasemalla marraskuun 25. päivänä.

    Marraskuun päättyessä lunta oli lähinnä Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella enimmäkseen 5–20 senttimetriä, Pohjois-Lapissa 20–40 senttimetriä.

    Marraskuun 1. päivänä Lyly-myrsky toi maan etelä- ja länsiosaan lunta, ja Rauman Kylmäpihlajan havaintoasemalla mitattiin ensimmäisen kerran hirmumyrskylukema Suomen merialueilla: keskituuli saavutti arvon 33,5 m/s. Jari-myrsky 20.–21. marraskuuta toi myös paljon lunta maan etelä- ja keskiosaan, mutta kuukauden loppuun mennessä molempien myrskyjen tuomat lumet ehtivät pääosin sulaa maan etelä- ja keskiosassa.

    Auringonpaistetunteja kertyi marraskuussa Utsjoen Kevon 6 tunnista Turun Artukaisen noin 43 tuntiin. Auringonpaistetuntien määrä oli tavanomainen.

    Lisää aiheesta
    • Kuluva vuosi on lähes täydellä varmuudella planeetan mittaushistorian kuumin ja ensimmäinen, jona keskilämpötila maalla oli yli 1,5 astetta esiteollista aikaa korkeampi. LEHTIKUVA/AFP.

      Sää | Kuluva vuosi lähes varmasti ensimmäinen, jona keskilämpötila on yli 1,5 astetta esiteollista aikaa korkeampi

    • Gudrun-myrsky teki valtavat tuhot Ruotsissa tammikuussa 2005.

      Sää | Ensimmäinen hirmumyrsky nähtiin jo ‒ miltä myrskyjen määrä näyttää tulevaisuudessa?

    • Myrskyn jälkiä korjattiin raumalaisen rivitalon pihalla maanantaina.

      Metsänhoito | Viikonlopun myrskyn kaatamia puita korjataan läpi talven – Eurajoen rannikon metsissä ”totaalituhoa”

      Tilaajalle
    • Lyly-myrsky kaatoi röykkiöittäin puita muun muassa Viasvedentielle Luvian ja Porin rajalla. Pelastuslaitos on avannut tien, mutta tuhojen korjuussa on vielä iso työ.

      Metsä | ”Niitä alkoi kaatua solkenaan” – luvialainen metsänomistaja kertoo myrsky-yön hurjasta rytinästä

      Tilaajalle
    •  Myrsky on muun muassa katkonut sähköjä ja sekoittanut liikennettä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Yhteiskunta | Jari-myrsky jättänyt jälkeensä kaatuneita puita ja sähkökatkoja – pelastuslaitokset ja sähköyhtiöt ovat korjanneet kymmeniä tuhoja ympäri Suomen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita