• Juhannuksen menoliikenne on käynnistynyt Etelä-Suomen valtateillä, ruuhkia odotettavissa iltapäivään mennessä

    Vilkkainta liikennettä on odotettavissa etenkin Nelostielle Lahteen päin.
    Menoliikenne jatkuu vilkkaana myös perjantaiaamuna. LEHTIKUVA / Kimmo Penttinen.
    Menoliikenne jatkuu vilkkaana myös perjantaiaamuna. LEHTIKUVA / Kimmo Penttinen.  
    Uutiset|Liikenne
    20.6.202414:24
    STT

    Juhannuksen menoliikenne näkyy jo Etelä-Suomen liikennemäärissä, Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrotaan STT:lle. Menoliikenne on vilkkaimmillaan tänään.

    Tiet eivät ole vielä ruuhkautuneet. Fintrafficin tieliikennekeskuksen yksikönpäällikkö Eero Sauramäki kertoo STT:lle, että tiet saattavat ruuhkautua iltapäivällä mahdollisesti jo ennen kolmea.

    Liikennettä arvioidaan olevan eniten Etelä-Suomen valtateillä.

    Menoliikenne jatkuu vilkkaana myös perjantaiaamuna. Sauramäki kuitenkin arvioi, että moni matkustaa juhannuksen viettoon tämän päivän aikana, sillä sääolosuhteet ovat hyvät.

    Sauramäen mukaan liikenne pysyy vilkkaana iltaan asti.

    ””Etelä-Suomessa liikenne on ruuhkaista ainakin iltakuuteen asti. Pohjois- ja Itä-Suomessa liikennemäärät pysyvät suurempina vielä pitempään, kun liikenne hiljalleen etenee sinne päin, Sauramäki toteaa.

    Sauramäen mukaan vilkkainta liikennettä on odotettavissa etenkin Nelostielle Lahteen päin.

    ”Perusarkipäivänä Nelostiellä kulkee ruuhkahuipussa noin 1  400 ajoneuvoa tunnissa. Tänään aamupäivästä siellä kulki jo havaintojen mukaan 2  000 ajoneuvoa tunnissa. Vertailun vuoksi normaalina perjantai-iltapäivänä ajoneuvoja kulkee tiellä vajaa 3  000 tunnissa”, Sauramäki toteaa.

    Samanlaisia määriä voi Sauramäen mukana odottaa tälle päivälle. Erona on kuitenkin se, että liikennemäärät pysyvät suurina paljon pidemmän aikaa. Normaalina arkipäivänä ruuhkat kestävät yhden tai kahden tunnin verran. Juhannuksen menoliikenteen aikana ruuhkia voi olla yhdessä paikassa useiden tuntien ajan.

    Juhannuksen aikaan teillä liikkuu Sauramäen mukaan paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole kovin tottuneita tieliikenteeseen. Ihmisten on hänen mukaansa hyvä tiedostaa se ja varata aikaa tiellä liikkumiseen.

    ”Liikenteessä on monenlaisia ihmisiä ja ajoneuvoja. Lisäksi ihmiset joutuvat viettämään pitkiä aikoja autoissaan. Sieltä ei pääse välttämättä syömään tai juomaan, mikä aiheuttaa hermostumista. Kannattaa valmistautua ajoon niin, että varaa vähän enemmän aikaa liikkumiseen. Esimerkiksi tunnin tai puoli tuntia enemmän”, Sauramäki toteaa.

    Pahimmat ruuhkapisteet ovat Sauramäen mukaan tietyömaiden kohdilla sekä liikennekaistojen erkanemispisteissä.

    ”Tyypillinen ruuhkapaikka on esimerkiksi Nelostien ja Viitostien erkaantumispiste. Myös valtatie 9 Tampereelta Jyväskylää kohti on ruuhkainen.”

    Juhannusliikenteen liikennemäärät ovat korkeita, mikä näkyy myös onnettomuuksien määrissä. Sauramäen mukaan kesä ylipäätänsä on onnettomuusherkkää aikaa. Hän toivoo, että tämän vuoden juhannuksen osalta onnettomuuksilta vältyttäisiin.

    Fintraffic on varautunut juhannuksen liikenneseurantaan hieman suuremmalla työntekijämäärällä tavalliseen arkipäivään verrattuna.

    Poliisi kertoi eilen tiedotteessa, että yksi syy juhannuksen synkkiin tilastoihin on suuri liikennemäärä, mutta myös muita selityksiä löytyy.

    ”Tavallista suurempi osa liikenteestä on vapaa-ajan liikkumista tai liikkumista viihteen vuoksi. Ihmiset ajavat tavallista enemmän ja usein vieraissa paikoissa, mikä osaltaan vaikuttaa onnettomuusriskiin”, tiedotteessa kerrottiin.

    Juhannuksen menoliikenne on vuosien mittaan sujunut pääosin saman kaavan mukaan. Sauramäen mukaan kuitenkin koronapandemian jälkeen on huomattu, että juhannusta edeltävästä keskiviikosta on tullut aiempaa suositumpi matkustuspäivä.

    ”Liikennemäärät ovat alkaneet tasaantua aiempaa enemmän kolmen päivän ajalle.

    Tiekartoilla näkyy Sauramäen mukaan myös se, että yhä useampi viettää juhannusta kaupungeissa. Kadut eivät hänen mukaansa enää tyhjene samalla tavalla kuin ennen.”

    Juhannus on kuitenkin joulun ohella edelleen yksi vuoden vilkkaimmista matkustusajankohdista Suomen teillä.

    Juhannuksen paluuliikenne on selvästi menoliikettä vähäisempää. Liikenne alkaa vilkastua ennusteiden mukaan sunnuntaina aamupäivästä ja jatkuu iltaan asti Etelä-Suomessa. Eniten liikennettä on puolesta päivästä iltapäiväviiteen asti.

    Lisää aiheesta
    • Juhannus on tieliikenteessä vuoden vilkkainta aikaa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.

      Liikenne | Juhannuksen viettoon autoilevat täyttävät tänään Etelä-Suomen valtateitä

    • Sää on lähipäivinä tuulinen ja etenkin päivisin länsituuli on puuskaista.

      Sää | Juhannussää vaikuttaa laajalti poutaiselta, mutta tuuli voimistuu

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin