• Juhannuksen viettoon autoilevat täyttävät tänään Etelä-Suomen valtateitä

    Juhannus on tieliikenteessä vuoden vilkkainta aikaa, mutta vuosissa on hieman eroja.
    Juhannus on tieliikenteessä vuoden vilkkainta aikaa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.
    Juhannus on tieliikenteessä vuoden vilkkainta aikaa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.  
    Koneet ja autot|Liikenne
    20.6.202408:30
    STT–

    Juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan tänään, mikä voi näkyä ruuhkina ja alennettuina nopeuksina. Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että menoliikenne alkaa vilkastua Etelä-Suomessa kello 11:n jälkeen. Liikenne saattaa ruuhkautua iltapäivällä kolmen ja viiden välillä ja jatkua vilkkaana iltaseitsemään asti.

    ”Pääteillä menoliikenne pysyy torstaina melko vilkkaana varmaan ihan iltakymmeneen saakka”, tieliikennekeskuksen liikenneoperaattori Marko Kolattu sanoi keskiviikkona.

    Menoliikenteen arvioidaan jatkuvan pisimpään Pohjois-Suomessa. Liikennettä on kuitenkin eniten koko päivän ajan Etelä-Suomen valtateillä.

    Kolattu arvioi, että liikennemäärät kasvavat suurimmiksi Nelostiellä, mutta hän uskoo liikenteen olevan vilkasta ympäri Suomen.

    Tiedotteen mukaan vilkkaimmilla tieosuuksilla nopeuksia saatetaan laskea jopa 20–30 kilometriin tunnissa.

    Juhannus on tieliikenteessä vuoden vilkkainta aikaa, mutta vuosissa on hieman eroja.

    ”Riippuu, millainen kelikin on. Sekin vähän vaikuttaa, lähdetäänkö liikkeelle”, sanoi liikenneoperaattori Jori Hilden keskiviikkona.

    Menoliikenne jatkuu tiedotteen mukaan perjantaiaamuna, jolloin teillä on eniten liikennettä kello 11:n ja 15:n välillä. Juhannusaaton liikennemäärät ovat kuitenkin tavallista perjantaita pienemmät.

    Paluuliikenne puolestaan on selvästi menoliikettä vähäisempää. Liikenne alkaa vilkastua ennusteiden mukaan sunnuntaina aamupäivästä ja jatkuu iltaan asti Etelä-Suomessa. Eniten liikennettä on puolesta päivästä iltapäiväviiteen asti.

    Juhannuksena poliisi valvoo erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä, kertoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen liikennepoliisin tiedotteessa.

    Synkin päivä liikenteessä on juhannusaatto, jolloin lähes poikkeuksetta ylitetään maan keskiarvo liikennekuolemissa ja -loukkaantumisissa, kertoo poliisi.

    Juhannusliikenteessä myös rattijuopumuksia on lähes kolminkertaisesti verrattuna alkutalven vastaavan pituiseen aikaan. Rattijuopumuksiin saattaa vaikuttaa poliisin mukaan useana peräkkäisenä päivänä käytetty alkoholi.

    Ylikomisario Pahkinin mukaan yksi syy juhannuksen synkkiin tilastoihin on suuri liikennemäärä, mutta myös muita selityksiä löytyy.

    ”Tavallista suurempi osa liikenteestä on vapaa-ajan liikkumista tai liikkumista viihteen vuoksi. Ihmiset ajavat tavallista enemmän ja usein vieraissa paikoissa, mikä osaltaan vaikuttaa onnettomuusriskiin”, sanoo Pahkin.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin