• Pelko hiljentää ruokaketjun yrittäjät − Näin elintarvikevaltuutettu kommentoi hälyttäviä kyselytuloksia

    Tehdyn kyselyn avulla viranomaiset voivat kohdentaa omaa toimintaansa oikeisiin kohteisiin.
    Tilaajalle
    Olli Wikberg huomauttaa, ettei kyselyyn haettu mukaan konkreettisia käytännön esimerkkejä, vaan pyrkimyksenä on ollut selvittää, minkälaisissa teemoissa ongelmia mahdollisesti ilmenee.
    Olli Wikberg huomauttaa, ettei kyselyyn haettu mukaan konkreettisia käytännön esimerkkejä, vaan pyrkimyksenä on ollut selvittää, minkälaisissa teemoissa ongelmia mahdollisesti ilmenee.  Kuva: Kari Salonen, Sanne Katainen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Ruoka
    19.1.202319:30
    Matti Tuominen

    Elintarvikemarkkinavaltuutetun toimisto teki viime vuoden lopulla kyselyn, jossa selvitettiin elintarvikeketjussa ilmeneviä ongelmia sekä sitä, miksi valtuutettuun ei oteta yhteyttä, vaikka väärinkäytöksiä havaitaan.

    Elintarvikemarkkinavaltuutettu Olli Wikberg painottaa, että pystyy kommentoimaan kyselyn tuloksia vain yleisellä tasolla, sillä tulosten analysointi on vielä kesken.

    Kysely on Wikbergin mukaan pyritty tekemään yleispäteväksi niin, että vastaaminen ei jäisi väliin kyselyn vaikeuden takia.

    ”Jos kysymykset ovat kovin yksityiskohtaisia, se on tietenkin paljon informatiivisempaa kyselijälle, mutta harvempi jaksaa vastata”, Wikberg sanoo.

    Wikberg huomauttaa, ettei kyselyyn haettu mukaan konkreettisia käytännön esimerkkejä, vaan pyrkimyksenä on ollut selvittää, minkälaisissa teemoissa ongelmia mahdollisesti ilmenee.

    Tiettyjen teemojen yleisyyden lisääntyminen saattaa Wikbergin mukaan kertoa siitä, että vastaajien tietoisuus vaikkapa elintarvikemarkkinalaista on parantunut.

    Yleisyyden vähentymisen taustalla voi taas vaikuttaa Wikbergin arvion mukaan se, että ruokavaltuutetun ohjeistukset ovat lisänneet eri toimijoiden tietoisuutta aiempaan verrattuna.

    ”Me olemme ainakin pyrkineet tuomaan esille, että kirjalliset sopimukset ovat kaikkien etu ja jokaisen järkevän toimijan pitäisi ymmärtää, että sovitut asiat kannattaa kirjata ylös”, hän antaa esimerkin.

    Kyselyn avulla ruokamarkkinavaltuutetun toimisto voi Wikbergin mukaan kohdentaa omaa toimintaansa oikeisiin kohteisiin. Pyrkimyksenä on, että vastaavanlaisia kyselyitä tehdään myös jatkossa säännöllisesti, jotta kokonaiskuva elintarvikemarkkinoiden tilanteesta ja kehityssuunnista tarkentuu.

    ”Tästähän on vaikea vetää johtopäätöksiä, kun on vasta kaksi kyselyä tehty”, Wikberg sanoo.

    Lisää aiheesta
    • MTK:n toiminnanjohtajan mielestä elintarvikemarkkinalakiin ja kilpailulakiin tarvitaan uusia muotoiluja, jotta myös heikoin osapuoli eli tuottaja voi toimia kannattavasti.

      Ruoka | Kauppa luottaa ruuan hintaneuvottelujen toimivan nykyiselläänkin – MTK:n toiminnanjohtaja vaatii muutoksia lakiin

    • S-ryhmän oman kyselyn mukaan puolet kuluttajista aikoo ostaa kotimaista ruokaa, vaikka hinnat nousisivat reilustikin. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | ”Me ei tehdä valintaa asiakkaan puolesta” ‒ S-ryhmä pitää hintojen noustessa hyllyssä sekä kotimaista että halvinta vaihtoehtoa

    • ”Miten voi olla niin, että kaupassa ruuan hinta nousee, mutta tilat ovat menossa konkurssiin. Raha katoaa johonkin”, Antti Kurvinen miettii.

      Ruoka | ”Kaupalla on varaa maksaa viljelijälle enemmän” ‒ Näillä uusilla pykälillä tuottajan asemaa parannetaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle