• Hellesää valtaa alaa – metsäpalovaroitus laajenee koko maahan viimeistään loppuviikosta

    Maan etelä- ja keskiosassa on tänään helteistä ja aurinkoista, maan pohjoisosassa on hieman viileämpää.
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    13.6.202307:37
    Antti Jylhä-Ollila & Jouko Korhonen

    Tänään tiistaina heikko kylmä rintama liikkuu Koillismaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan yli kaakkoon, vähäisiä sadekuurojakin voi tulla. Etenkin maan etelä- ja länsiosassa on varsin selkeää. Lämpötila kohoaa 25 asteen vaiheille, rannikolla sekä Pohjois-Suomessa on viileämpää.

    Keskiviikon vastaisena yönä korkeapaine vahvistuu maahamme ja sen myötä on edelleen pieni hallan mahdollisuus. Päivä on melko varmasti tiistaita lämpöisempi, myös pohjoisessa 20 astetta ylittyy laajalti. Torstaina hellettä on myös Pohjois-Suomessa ja etelässä 30 asteen raja lähestyy. Myös yöt lämpenevät.

    Metsäpalovaroitus laajenee koko maahan viimeistään loppuviikon kuluessa, varoituksen värikin eli vaarallisuusaste voi muuttua keltaisesta oranssiin etenkin maan eteläosassa.

    Juhannusviikolle mentäessä ennustettavuus heikkenee. Sää saattaa muuttua hieman epävakaisemmaksi, mutta edelleen lienee varsin lämmintä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Kuivuudesta kärsivää perunapeltoa kasteltiin viime viikolla Pohjois-Saksassa Schirnaussa lähellä Tanskan rajaa.

      Maatalous | Kuivuus usealla mantereella nostaa viljan hintaa maailmalla

      Tilaajalle
    • Sää | Kuivuus pahenee alkavalla viikolla

    • Metsäpalosta tulee erityisen tuhoisa, jos tuli leviää maastopalosta latvapaloksi.

      Metsänhoito | Kanadassa on palanut jo käsittämättömät neljä miljoonaa hehtaaria metsää – tämän takia paloja ei saada hallintaan kuten Suomessa

    Artikkelin aiheet
    hellesää
    metsäpalovaroitus
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
    sääuutiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita