• Jopa 20-metrisiä jääröykkiöitä Perämerellä – laivojen kulkuolosuhde on nyt erittäin vaikea

    30 000 hevosvoiman jäänmurtajalle riittää tällä hetkellä kiskottavaa Perämerellä. Jäänmurtaja Polariksen päällikkö Pasi Järvelin kertoo, miksi rahtialukset eivät pärjää jäiden keskellä nykyään yhtä hyvin kuin ennen.
    Ruotsalaiset jäänmurtajat tekevät Perämerellä yhteistyötä suomalaisten kanssa. Laivoja avustetaan puolin ja toisin, ja kommunikaatio tapahtuu yhteisessä ryhmässä. Kuvassa ruotsalainen Oden-murtaja. Kuvituskuva.
    Ruotsalaiset jäänmurtajat tekevät Perämerellä yhteistyötä suomalaisten kanssa. Laivoja avustetaan puolin ja toisin, ja kommunikaatio tapahtuu yhteisessä ryhmässä. Kuvassa ruotsalainen Oden-murtaja. Kuvituskuva. Kuva: Salonen Kari
    Uutiset|Liikenne
    29.2.202422:00
    Lauri Hauru

    Jäänmurtajille riittää töitä, sillä jäätilanne on laivoille hankala Merenkurkusta pohjoiseen ulottuvalla merialueella. Kuusi kahdeksasta jäänmurtajaoperaattori Arctian murtajasta työskentelee alueella.

    Arctian jäänmurron liiketoimintajohtaja Paavo Kojonen kertoo, että jään peittosuhde, eli jääalueen laajuus, ei poikkea tavanomaisesta.

    Vaikeakulkuisuus johtuu siitä, että kylmien pakkaskausien jälkeen etelästä puhaltavat tuulet ovat pakanneet jäät Perämeren pohjukkaan. Jäät kertyvät paksuiksi röykkiöiksi, joiden seassa kauppalaivat eivät mitenkään pääse liikkumaan.

    ”Perunapelto, joka on maalattu valkoiseksi.”

    Arctian jäänmurtaja-alus Polariksen päällikkö Pasi Järvelin on parhaillaan avustamassa rahtilaiva Furuvikiä, joka on matkalla Oulusta Raaheen. Hän kertoo, että pahimmillaan tuulen myllertäessä jäät voivat kasautua jopa kahdenkymmenen metrin korkuisiksi röykkiöiksi.

    ”Kovin kovin vaikeakulkuista on.”

    Keskimääräiset viivästykset laivoilla ovat muutaman tunnin luokkaa, pahimmillaan muutaman päivän. Satamat toimivat Kojosen mukaan normaalilla teholla.

    Käytännössä jäänmurtajat avustavat kiinni jääneitä aluksia yksi kerrallaan, jotta ne pääsevät liikkumaan. Se aiheuttaa viivytyksiä liikenteeseen, mutta Kojonen korostaa, että kuljetusketjut ovat toimineet edelleen.

    Jäihin jumiin jääneen laivan avustaminen on tarkkaa työtä. Kun murtaja saapuu paikalle, se ajaa aivan avustettavan laivan vierestä, jotta jää irrottaa puristuksensa laivasta.

    Samalla Järvelin tai perämies antaa alukselle komennon ”täydet eteen”, ja kun laiva nytkähtää irti, murtaja siirtyy avustettavan aluksen eteen. Sitten toivotaan, että alus jaksaa seurata murtajaa.

    Jos puhti ei riitä, laiva otetaan hinaukseen massiivisen, noin 6 senttimetrin vahvuisen, vaijerin varaan.

    Järvelin kertoo, että avattu väylä umpeutuu murtajan perässä lähes välittömästi, jopa 15 sekunnissa. Niinpä valtava rahtialus seuraa murtajaa aivan lähietäisyydellä täydellä teholla. Murtajan miehistön vastuulla on säilyttää samaan aikaan tarpeeksi lyhyt mutta turvallinen etäisyys.

    ”Ei saa pelätä, että se tulisi päälle.”

    Murtajan avaama väylä sulkeutuu usein lähes välittömästi sen perässä. Jäänmurtaja Polariksen päällikkö Pasi Järvelin kertoo, että laivoja pyritään avustamaan myötä tai vastatuuleen, jotta tuuli ei painaisi jäitä avattuun väylään niin nopeasti. Kuvituskuva.
    Murtajan avaama väylä sulkeutuu usein lähes välittömästi sen perässä. Jäänmurtaja Polariksen päällikkö Pasi Järvelin kertoo, että laivoja pyritään avustamaan myötä tai vastatuuleen, jotta tuuli ei painaisi jäitä avattuun väylään niin nopeasti. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen

    Edellinen kova jäätalvi oli vuonna 2011, mutta pahimmat talvet ovat Järvelinin pitkällä uralla olleet kolme perättäistä talvea vuosina 1985–1987, kun suurin osa Itämerestä oli jäässä.

    Hän toteaa, että aiemmin laivat pärjäsivät Perämeren olosuhteissa paremmin kuin nykyään.

    ”On nämä EEDI-määräykset (Energy Efficient Design Index regulations), että laivoista tehdään heikkotehoisempia, koska ne kulkevat vuodessa esimerkiksi vain viisi prosenttia jäissä.”

    Murtaja on kuitenkin varsin massiivinen voimanpesä, sillä konetehoa Polariksella on 30 000 hevosvoimaa. Polttoaineen suhteen se ei ole kranttu, sillä sille kelpaa niin diesel kuin LNG-kaasukin.

    Polariksen syväys on Järvelinin mukaan noin metrin enemmän kuin ruotsinlaivassa, eli 8 metriä. Kokonaiskorkeus mastoon saakka kuivatelakan pohjasta on jopa 44 metriä. Pohjan muoto on jäänmurrossa oleellinen: keula taittaa jään aluksen alle.

    Pahimmat jääröykkiöt toki kierretään, mutta murtajalla on melkoinen työ kiskoa jäiden seassa perässään rahtialusta, jonka pelkkä lasti saattaa painaa yli 50 000 tonnia, siis viisi kertaa murtajan oman painon verran.

    Väylävirasto vastaa talvimerenkulusta ja liikenteen sujuvuudesta tilaamalla jäänmurtopalvelut. Arctia toimii suurimpana palveluntuottajana kahdeksalla murtajallaan.

    Tällä hetkellä Arctian jäänmurtajat Polaris, Sisu, Urho ja Kontio avustavat laivoja pohjoisella Perämerellä. Otso avustaa eteläisellä Perämerellä ja Fennica Merenkurkussa. Voima ja Nordica toimivat Suomenlahdella.

    Lisää aiheesta
    • Kirkasvetinen, vähäsuolainen ja puhdas Perämeremme on maailmanlaajuisestikin hyvin ainutlaatuinen.

      Matkailu | Perämeremme on maailmanlaajuisestikin hyvin ainutlaatuinen – arktisten olosuhteidemme johdosta täällä onnistuu luoda matkailuun vetovoimaa ympäri vuoden

    • Meri on kiehtonut Keijo Mildiä lapsesta asti. Eläkkeelle jääminen ei katkaise Mildin suhdetta mereen.

      Luontomatkailu | Kansallispuiston valvoja lähti saareen pelastamaan ihmisiä karhun kynsistä, mutta perillä odottikin yllätys ‒ "Siinä oli kyseessä inhimillinen erehdys"

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    jäänmurtajat
    Perämeri
    merenkulku
    talviliikenne
    arktinen sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin