Jäänmurtajille riittää töitä, sillä jäätilanne on laivoille hankala Merenkurkusta pohjoiseen ulottuvalla merialueella. Kuusi kahdeksasta jäänmurtajaoperaattori Arctian murtajasta työskentelee alueella.
Arctian jäänmurron liiketoimintajohtaja Paavo Kojonen kertoo, että jään peittosuhde, eli jääalueen laajuus, ei poikkea tavanomaisesta.
Vaikeakulkuisuus johtuu siitä, että kylmien pakkaskausien jälkeen etelästä puhaltavat tuulet ovat pakanneet jäät Perämeren pohjukkaan. Jäät kertyvät paksuiksi röykkiöiksi, joiden seassa kauppalaivat eivät mitenkään pääse liikkumaan.
”Perunapelto, joka on maalattu valkoiseksi.”
Arctian jäänmurtaja-alus Polariksen päällikkö Pasi Järvelin on parhaillaan avustamassa rahtilaiva Furuvikiä, joka on matkalla Oulusta Raaheen. Hän kertoo, että pahimmillaan tuulen myllertäessä jäät voivat kasautua jopa kahdenkymmenen metrin korkuisiksi röykkiöiksi.
”Kovin kovin vaikeakulkuista on.”
Keskimääräiset viivästykset laivoilla ovat muutaman tunnin luokkaa, pahimmillaan muutaman päivän. Satamat toimivat Kojosen mukaan normaalilla teholla.
Käytännössä jäänmurtajat avustavat kiinni jääneitä aluksia yksi kerrallaan, jotta ne pääsevät liikkumaan. Se aiheuttaa viivytyksiä liikenteeseen, mutta Kojonen korostaa, että kuljetusketjut ovat toimineet edelleen.
Jäihin jumiin jääneen laivan avustaminen on tarkkaa työtä. Kun murtaja saapuu paikalle, se ajaa aivan avustettavan laivan vierestä, jotta jää irrottaa puristuksensa laivasta.
Samalla Järvelin tai perämies antaa alukselle komennon ”täydet eteen”, ja kun laiva nytkähtää irti, murtaja siirtyy avustettavan aluksen eteen. Sitten toivotaan, että alus jaksaa seurata murtajaa.
Jos puhti ei riitä, laiva otetaan hinaukseen massiivisen, noin 6 senttimetrin vahvuisen, vaijerin varaan.
Järvelin kertoo, että avattu väylä umpeutuu murtajan perässä lähes välittömästi, jopa 15 sekunnissa. Niinpä valtava rahtialus seuraa murtajaa aivan lähietäisyydellä täydellä teholla. Murtajan miehistön vastuulla on säilyttää samaan aikaan tarpeeksi lyhyt mutta turvallinen etäisyys.
”Ei saa pelätä, että se tulisi päälle.”
Edellinen kova jäätalvi oli vuonna 2011, mutta pahimmat talvet ovat Järvelinin pitkällä uralla olleet kolme perättäistä talvea vuosina 1985–1987, kun suurin osa Itämerestä oli jäässä.
Hän toteaa, että aiemmin laivat pärjäsivät Perämeren olosuhteissa paremmin kuin nykyään.
”On nämä EEDI-määräykset (Energy Efficient Design Index regulations), että laivoista tehdään heikkotehoisempia, koska ne kulkevat vuodessa esimerkiksi vain viisi prosenttia jäissä.”
Murtaja on kuitenkin varsin massiivinen voimanpesä, sillä konetehoa Polariksella on 30 000 hevosvoimaa. Polttoaineen suhteen se ei ole kranttu, sillä sille kelpaa niin diesel kuin LNG-kaasukin.
Polariksen syväys on Järvelinin mukaan noin metrin enemmän kuin ruotsinlaivassa, eli 8 metriä. Kokonaiskorkeus mastoon saakka kuivatelakan pohjasta on jopa 44 metriä. Pohjan muoto on jäänmurrossa oleellinen: keula taittaa jään aluksen alle.
Pahimmat jääröykkiöt toki kierretään, mutta murtajalla on melkoinen työ kiskoa jäiden seassa perässään rahtialusta, jonka pelkkä lasti saattaa painaa yli 50 000 tonnia, siis viisi kertaa murtajan oman painon verran.
Väylävirasto vastaa talvimerenkulusta ja liikenteen sujuvuudesta tilaamalla jäänmurtopalvelut. Arctia toimii suurimpana palveluntuottajana kahdeksalla murtajallaan.
Tällä hetkellä Arctian jäänmurtajat Polaris, Sisu, Urho ja Kontio avustavat laivoja pohjoisella Perämerellä. Otso avustaa eteläisellä Perämerellä ja Fennica Merenkurkussa. Voima ja Nordica toimivat Suomenlahdella.
