• Poliisi varoittaa: Jos löydät sunnuntaina tippuneiden droonien osia maastosta, älä missään olosuhteissa lähesty niitä

    Kouvolan pohjoispuolelle tippunut drooni räjäytettiin eilen hallitusti, sillä siinä oli viranomaisarvion mukaan kiinni räjähtämätön taistelukärki. Alueelta evakuoidut pääsivät yöksi kotiin kahta lukuun ottamatta.
    Miehittämätön ilma-alus metsässä Kouvolan pohjoisosissa. Poliisi räjäytti aluksen sunnuntaina.
    Miehittämätön ilma-alus metsässä Kouvolan pohjoisosissa. Poliisi räjäytti aluksen sunnuntaina. Kuva: Poliisi
    Uutiset|Turvallisuus
    30.3.202614:37
    Paula Liesmäki

    Kouvolan pohjoispuolelle sunnuntaina tippunut miehittämätön ilma-alus räjäytettiin hallitusti sunnuntaina hieman ennen puoltayötä, kertoo poliisin tiedote.

    Räjäytys tehtiin, koska Kouvolan pohjoispuolelle tippuneessa aluksessa oli alustavan viranomaisarvion mukaan kiinni räjähtämätön taistelukärki.

    Luumäellä poliisi ja Rajavartiolaitos ovat tehneet paikkatutkintaa putoamispaikan ympäristössä eilen ja tänään. Viranomaiset selvittävät, onko ilma-alus räjähtänyt maahan pudotessa.

    Putoamispaikan ympäristöstä on löytynyt maahan levinneitä ilma-aluksen osia, ja osien etsinnät jatkuvat tänään viranomaisten yhteistyönä.

    Poliisi on myös selvittänyt epäiltyä ilma-alushavaintoa Kymenlaakson Pyhtäällä, mutta havainnot todennäköisesti liittyvät Kouvolan ja Luumäen tapauksiin.

    Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston sukeltajat tutkimassa ilma-aluksen osia Luumäellä.
    Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston sukeltajat tutkimassa ilma-aluksen osia Luumäellä.  Kuva: Rajavartiolaitos

    Keskusrikospoliisi jatkaa esitutkintaa ja Kaakkois-Suomen poliisilaitos alueiden eristämistä Kouvolan pohjoispuolella ja Luumäellä, johon tippui kaksi miehittämätöntä ilma-alusta sunnuntaina.

    Rajavartiolaitos tekee putoamispaikan lähijärvissä etsintöjä ilma-alusten kappaleiden löytämiseksi, kertoo apulaiskomentaja Ilja Iljin Suomenlahden merivartiostosta.

    ”Tutkinnan edetessä myös laitteiden alkuperä saadaan varmistettua”, kertoo rikosylikomisario Risto Lohi Keskusrikospoliisista.

    ”Kahta henkilöä lukuun ottamatta kaikki alueelta evakuoidut henkilöt pääsivät palaamaan yöksi koteihinsa”, kertoo ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta tiedotteessa.

    Puolustusvoimien virka-apuosastot ovat tukeneet poliisia.

    Kaakkois-Suomen poliisilaitos jatkaa alueiden eristämistä Kouvolan pohjoispuolella ja Luumäellä.

    Keskusrikospoliisi tutkii asiaa törkeänä yleisvaaran tuottamuksena. Rajavartiolaitos vastaa alueloukkauksen tutkinnasta.

    Poliisi korostaa, että jos kansalaiset havaitsevat maastossa sunnuntain tapahtumiin mahdollisesti liittyviä laitteiden osia tai muuta asiaan liittyvää, havaittuja kohteita ei missään olosuhteissa saa lähestyä eikä niihin saa koskea.

    Havainnoista tulee ilmoittaa viranomaisille soittamalla hätänumeroon 112.

    Lisää aiheesta
    • Ukrainan ulkoministeriön mukaan syynä droonien joutumiseen Suomeen oli todennäköisesti Venäjän häirintä. Kuvassa armeijan ajoneuvo Oravalassa Kouvolassa sunnuntaina. SASU JÄRNSTEDT / LEHTIKUVA.

      Turvallisuus | Ukraina pyysi anteeksi droonien päätymistä Suomeen

    • Kouvolan seudulle pudonneet lennokit käynnistivät mittavan viranomaisoperaation.

      Politiikka | Räjähtävät lennokit eivät kuulu Suomen taivaalle – moni kysymys on edelleen vailla vastausta

    • Ilmavoimat eivät tällä kertaa ampuneet drooneja alas.

      Maanpuolustus | Sunnuntaina ilmassa oli muutakin kuin drooneja – osa epäilyttävistä kohteista osoittautui lintuparviksi

    • Päätoimittaja Erja Yläjärven mukaan tiedotetta ei ohjeistuksesta huolimatta ollut tarkistettu ennen tiedon julkaisua. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.

      Yhteiskunta | Tekoälytyökalun tekemä virhe johti Helsingin Sanomat julkaisemaan virheellistä tietoa Kaakkois-Suomen drooneista

    Artikkelin aiheet
    droonionnettomuus
    Poliisi
    Kouvola
    Luumäki
    Rajavartiolaitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle