• Mediat: Juuri julkaistuja Epstein-asiakirjoja kadonnut ministeriön sivuilta, mukana kuva Trumpista

    Asiakirjoja julkaisseen Yhdysvaltain oikeusministeriön edustajat eivät ole vastanneet medioiden kysymyksiin siitä, miksi materiaaleja ei enää löydy ministeriön tietokannasta.
    19. joulukuuta 2025 julkaistujen Epstein-asiakirjojen joukossa näkyy kuvia, joissa esiintyvät muun muassa Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton sekä Rolling Stones -yhtyeen laulaja Mick Jagger. AFP.
    19. joulukuuta 2025 julkaistujen Epstein-asiakirjojen joukossa näkyy kuvia, joissa esiintyvät muun muassa Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton sekä Rolling Stones -yhtyeen laulaja Mick Jagger. AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    21.12.202509:58
    STT

    Yhdysvalloissa oikeusministeriön sivuilta on kadonnut useita seksuaalirikoksista tuomittuun Jeffrey Epsteiniin liittyviä, juuri julkaistuja asiakirjoja. Asiasta kertovat muun muassa CBS News sekä uutistoimisto AP.

    Medioiden mukaan sivuilta on kadonnut vajaat parikymmentä asiakirjaa. Ne olivat sivustolla paikallista aikaa perjantaina, mutta eivät enää lauantaina.

    Sivuilta kadonneen materiaalin joukossa on medioiden mukaan muun muassa kuva pöydästä, jonka avoimesta laatikosta pilkistää valokuva presidentti Donald Trumpista, Epsteinistä sekä tämän rikoskumppanista Ghislaine Maxwellistä.

    Ministeriön edustajat eivät ole vastanneet medioiden kommenttipyyntöihin siitä, miksi materiaaleja ei enää löydy ministeriön tietokannasta.

    Yhdysvaltain oikeusministeriö alkoi julkaista Epsteiniin liittyvää materiaalia perjantaina. Oikeusministeriö julkaisi verkkosivuillaan tietokannan, josta edesmenneeseen Epsteiniin liittyviä materiaaleja voi hakea.

    Materiaalista on salattu laajoja osia. Asiakirjojen joukossa on muun muassa lista Epsteinin alaisuudessa toimineista yli 250 hierojasta, mutta listan kaikki nimet on mustattu mahdollisten uhrien suojelemiseksi.

    Kongressi hyväksyi viime kuussa lain, jonka mukaan hallinnon oli julkaistava Epstein-materiaali tämän viikon perjantaihin mennessä. Oikeusministeriö ei kuitenkaan julkaissut kaikkia Epstein-asiakirjoja perjantaina.

    Varaoikeusministeri Todd Blanche sanoi Fox Newsin haastattelussa perjantaina, että lisää materiaalia aiotaan julkaista vielä parin lähiviikon aikana. Blanche perusteli asiakirjojen julkaisemisen lykkäystä uhrien suojelemisella.

    Liikemies Epstein tuomittiin vuonna 2008 alaikäisiin liittyvistä seksuaalirikoksista. Myöhemmin häntä syytettiin siitä, että hän olisi maksanut seksistä kymmenille alaikäisille tytöille vuosina 2002–2005. Hän kiisti syyllisyytensä.

    Epstein pidätettiin rikoksista epäiltynä heinäkuussa 2019, ja hän teki viranomaisten mukaan itsemurhan vankilasellissään saman vuoden elokuussa.

    Vuosikymmenien ajan Epstein liikkui vaikutusvaltaisissa piireissä, ja hänellä oli laajat verkostot.

    Myös Trumpilla oli aikoinaan läheiset välit Epsteiniin, mutta hän on toistuvasti kiistänyt osallisuutensa tämän väärinkäytöksiin. Trumpia ei ole syytetty oikeudessa mistään rikoksesta, joka liittyisi Epsteiniin tai tämän rikoskumppaniin Maxwelliin.

    Lisää aiheesta
    • EU:n Ursula von der Leyen (selin), Ranskan Emmanuel Macron (vas.) ja Saksan Friedrich Merz keskustelivat Brysselissä lokakuussa.

      Ulkomaat | Eurooppa haluaisi taata Ukrainalle siedettävän rauhan, mutta ei pysty siihen – USA pystyisi, mutta ei halua

    • Yhdysvaltojen hyppääminen pois EU:n kelkasta lannoitesanktioissa on askel kohti Valko-Venäjän ja Yhdysvaltain välisten suhteiden normalisoitumista.

      Ulkomaat | Mediat: Yhdysvallat tekee U-käännöksen lannoitteiden suhteen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    Jeffrey Epstein
    Donald Trump
    rikostutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle