• Huipputeho 33,5 megawattipiikkiä – turvesuo valjastetaan aurinkoenergian käyttöön Kuortaneella

    Solarigo Systems Oy:n Kuortaneella vetämä projekti yhdistää modernin teknologian ja ympäristöllisen vastuullisuuden, ja sen odotetaan nousevan yhdeksi maan suurimmista aurinkopuistoista.
    Tilaajalle
    Kuvassa yksi Suomen suurimmista aurinkopuistoista, Kalajoen Juurakko. Kuortaneen aurinkopuisto on kokoluokaltaan noin kaksinkertainen. Kuva: Solarigo Systems Oy / Sami Säily
    Kuvassa yksi Suomen suurimmista aurinkopuistoista, Kalajoen Juurakko. Kuortaneen aurinkopuisto on kokoluokaltaan noin kaksinkertainen. Kuva: Solarigo Systems Oy / Sami Säily 
    Uutiset|Energia
    25.12.202408:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Käytöstä poistettuja ja poistuvia turvesoita on varattu innokkaasti aurinkopuistojen rakentamiseksi Suomessa viime vuosina.

    Vastaavalla innolla rakentamiselle on etsitty sopivia teknisiä ratkaisuja, joista aurinkovoimatoimijoilla ei ole ollut täyttä selvyyttä. Turvesoille rakennettavia aurinkopuistoprojekteja on käynnistynyt Suomessa muutamia.

    Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneella teollisen aurinkopuiston rakentaminen Honkisaarennevalle alkoi marraskuussa 2024.

    Hankkeen tavoitteena on luoda edellytykset käytöstä poistettujen turvesoiden valjastamiseksi aurinkosähkön tuotantoon. Aurinkopuistoprojektista ja toteutuksesta vastaa kotimainen Solarigo Systems Oy.

    Aurinkopuiston on tavoitteena valmistua tuotantoon viimeistään helmikuuhun 2026 mennessä.

    Aurinkopuiston rakentamisen valmistelevat työt aloitettiin marraskuussa 2024.

    Alkuvaiheessa tämä tarkoittaa esimerkiksi puunpoistoa, perustusten paaluttamista ja maansiirtotöitä. Aurinkopuiston on tavoitteena valmistua tuotantoon viimeistään helmikuuhun 2026 mennessä.

    Turvesuolle rakentaminen vaatii erityissuunnittelua esimerkiksi perustusten, vesien- ja lietteenhallinnan näkökulmasta. Edellä mainittuja asioita Solarigo Systems Oy on miettinyt yhteistyössä ELY:n kanssa.

    Honkisaarennevalla aurinkopuiston perustusratkaisuksi on valittu ruuvipaalutus, joka yltää noin kolmeen metriin. Lisäksi betonivahvistuksia on harkittu ja korroosiovaroja on ajateltu tarkemmin.

    Merkittävin tekninen erityispiirre turvesuolla on maaperän happamuus.

    Ojitus ja vesiensuojelu on vaatinut erityisen paljon huomiota. Kaikki vedet kulkevat työmaalta vesiensuojelutoimien kautta.

    ”Täytyy varmistua siitä, että hapan vesi ja liete eivät pääse ympäristöön aiheuttamaan tuhoja”, tiedottaa Solarigo Systems Oy:n Projektipäällikkö Timo Tolonen.

    Honkisaarennevan aurinkopuiston koko on noin 33,5 megawattipiikkiä ja se on kokoluokaltaan Suomen suurimpia. Hankealueen pinta-ala on noin 50 hehtaaria.

    Aurinkopuistoon asennetaan 55 000 aurinkopaneelia, ja ne tulevat tuottamaan 31 gigawattituntia aurinkosähköä vuosittain seuraavat 30–40 vuotta.

    Sähköntuotannon määrä vastaa esimerkiksi 2 000 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta 15 000 kilowattituntia vuodessa.

    Aurinkopuisto on kooltaan yhtä suuri, kuin tällä hetkellä Suomen suurin toiminnassa oleva aurinkopuisto. Puistoa varten rakennetaan oma sähköasema, joka liitetään alueen läpi kulkevaan 110 kilovoltin linjaan.

    Hankkeen investointiarvo on noin 22 miljoonaa euroa. Kuortaneen kunta tulee saamaan puistosta verotuloja noin 100 000 euroa vuosittain. Työ-, ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle 4,1 miljoonaa euroa investointitukea EU:n uusiutuvan energian rahoitusmekanismin (RENEWFM) kautta.

    Lisää aiheesta
    • Honkajoen Lakkisuolla saatetaan hetken päästä kokeilla peltoviljelyn ja aurinkopaneelien sovittamista samalle pellolle. Kehityspäällikkö Harto Ylitalo AF-Innovasta (vas.) ja maaseutuyrittäjä Hannu Uusihonko esittelivät AgriSolar-kohdetta lokakuun alussa.

      Energia | Voiko aurinkopaneelien väliin istuttaa satokasveja? Näin ongelmaa on ratkaistu muualla maailmassa

      Tilaajalle
    • Solarigon Kalajoen aurinkovoimalan paneelien peltokenttää.

      Talous | Peltohehtaarilla voi tehdä muhkeaa tiliä vuokraamalla sen aurinkosähköfirmalle

    • Heinineva sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Lapuan keskustasta. Tältä aurinkopaneelien jättimäinen, 140-hehtaarin kenttä näyttää havainnekuvassa lännestä katseltuna.

      Energia | Uusiutuvan energian suurhanke: Havainnekuva esittelee, miten 140 hehtaaria turvesuota valjastetaan aurinkovoimalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi