• HS: Kaksi keskustan piiriä pyytää Olli Rehniä presidenttiehdokkaaksi

    Keskusta nimeää presidenttiehdokkaansa puoluekokouksessa Turussa syyskuussa.
    Olli Rehn, 61, on toiminut myös ministerinä sekä Euroopan parlamentin jäsenenä ja komissaarina.
    Olli Rehn, 61, on toiminut myös ministerinä sekä Euroopan parlamentin jäsenenä ja komissaarina. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Politiikka
    27.4.202310:28
    Eija Mansikkamäki

    Kaksi keskustan piiriä pyytää Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehniä puolueen presidenttiehdokkaaksi, kertoo Helsingin Sanomat. Asialla ovat lehden mukaan Etelä-Savon ja Itä-Savon piirit, jotka pyytävät Rehniltä suostumusta ehdokkuudelle, tukevat hänen ehdokkuuttaan ja esittävät myös, että keskusta asettaisi Rehnin ehdokkaakseen.

    Keskusta nimeää presidenttiehdokkaansa puoluekokouksessa Turussa syyskuussa.

    Keskustassa presidenttikisan esivaaliin pääsy edellyttää kolmen piirijärjestön tai 20 yhdistyksen tukea, kun aiemmin riitti yhden piirijärjestön tai 10 yhdistyksen esitykset.

    Rehn ei ole ilmoittautunut kisaan, mutta on keikkunut suosikkien kärjessä pitkään. MT:n tuoreessa kyselyssä hän oli 11 prosentin kannatuksella toiseksi suosituin ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) jälkeen. Haavistoa kannatti 23 prosenttia vastaajista.

    Lisää aiheesta
    • Olli Rehnin (kesk.) kannatus on laskussa. Pekka Haavisto (vihr.) pitää edelleen piikkipaikkaa. Mika Aaltola hengittää Rehnin niskaan kolmantena. Häneltä puuttuu ainakin toistaiseksi puolue.

      Politiikka | MT:n presidenttikysely: Haavisto voittaisi sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Olli Rehn
    keskusta
    presidentinvaalit 2024
    turku
    Pekka Haavisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa