
Ponttoonivene ottaa iskuja Selkämeren pärskivistä aalloista, kun MT pääsi vierailemaan avomeren kalankasvattamoon Kaskisten edustalla.
Kalanviljelyyn erikoistuneen Nordic Troutin aluepäällikkö Ville Salminen ohjaa 250-hevosvoimaista moottorivenettä vasta-aallokossa tottumuksen tuomalla rutiinilla.
Puolen tunnin ajon ja reilun yhdeksän kilometrin jälkeen alkaa horisontista nousta esiin rakennelmia merestä. Avoimella ulapalla sijaitsee Nordic Troutin avomeren kalankasvattamo.
Veneemme kiinnittyy yhteen verkkoaltaista. Parikymmentä metriä halkaisijaltaan käsittävä allas heiluu onneksi vain vähän. Tuuli on aamupäivällä vain viiden metrin luokkaa.

Sisäsaariston kasvatusluvat ovat nykyisin kiven alla, minkä takia tuotantoa siirtyy jatkossa yhä enemmän avomerelle. Siellä on tilaa ja vesi vaihtuu, mikä laimentaa parhaiten ylijääviä ravinnepäästöjä.
Nordic Troutilla on 40 kasvattamoa Suomessa, Ruotsissa ja Ahvenanmaalla. Niistä Kustavin 9 laitosta siirretään pian avomerelle.
”Tämä on kalankasvatuksen suuntaus lupamenettelyn takia. Suojaisemmat poukamapaikat lähellä rantaa tarvitaan poikasten kasvatukseen, avomeri ei sovellu niille. Saamme poikaset kolmelta lähiseudun kasvattamolta”, Salminen sanoo.
Niiltä tuleva kirjolohi on kaksivuotiasta. Viime vuoden yhden altaan kapasiteettia on kasvatettu viiteen, ja ensi vuonna tavoite on kahdeksan.
”Ensimmäinen kesä opetti keliolosuhteista, mutta tämän kesän tuulisuus vei ne opit mennessään heti keväästä asti.”

Kolmen metrin aallokossa on vaikea tehdä ruokinnan lisäksi muita töitä. Yli kymmenen metrin tuulella myös kalarehua ampuvan tykin käyttö on lähes mahdotonta.
Rehusta kolmannes on kalajauhoa, loput on esimerkiksi rypsistä, auringonkukasta tai soijasta saatavaa valkuaista. Hinta on liikesalaisuus.
Kasvatusaltaassa käy kova vilske, kun rehutykki alkaa laulaa. Vajaat kolmekiloiset kalat taistelevat ruuasta, kunnes ne siirtyvät alemmaksi toisten tieltä tultuaan ravituiksi.
Ruokinnan edistymistä seuraa kamera kahdeksan metrin syvyydessä. Ruokinta lopetetaan, kun kannella olevasta tabletin ruudusta nähdään kalojen laskeutuvan alas.
Jatkossa ruokintaa varten rakennetaan putket kutakin kasvatusallasta varten, jolloin työ voidaan tehdä keskitetysti kertaheitolla.
Nyt altaissa molskii yhteensä 550 tonnia kalaa, mutta tavoite on miltei tuplata määrä tuhanteen tonniin.
Suurin vitsaus kasvattamoille on hylje. Se tulee verkon lähelle ja pystyy pyydystämään kalan kiinni verkon läpi vain syödäkseen kalan rasvaisen maksan. Loppukala jää lojumaan altaaseen. Nykyaikaiset verkot eivät yleensä rikkoudu hyökkäyksissä.
”Verkot ovat todella tiukassa, sillä kasvattamosta lähtee alas kymmenmetriset köydet, jotka kiinnittyvät kuuden tonnin painoiseen renkaaseen kassin alareunassa.”
Tyttölohien lihaan ja mätiin perustuvasta bisneksestä jää viivan alle tulosta, jos markkinatilanne on otollinen.
”Kannattavuus riippuu paljolti siitä, millä hinnalla norjalaiset myyvät kalaansa. Kun lohesta on vähänkin pulaa, hommasta jää jotain käteenkin.”
Salminen kertoo syntyneensä vuonna 1982, jolloin hänen isänsä aloitti kalanviljelyn Pyhämaan rannalla.
”Siitä asti tämä on ollut yhtä ylä- ja alamäkeä. Silti tämä on maailman paras ammatti”, sanoo alalla pitkään eri tehtävissä työskennellyt Salminen.
Nordic Trout on Suomen suurin kalankasvattaja noin 54 miljoonan euron liikevaihdolla. Samaan konserniin kuuluvan Kalaneuvoksen kotimainen kirjolohi tulee Nordic Troutilta.

Kaskisten yksikössä kalat ruokintaan kesäkaudella päivittäin juuri tätä tarkoitusta varten suunnitellulla yhteysalus Ulpulla. Sen yksi erikoisuus on tasainen pohja, jonka ansiosta alus ei takerru kasvatusverkkoja ympäröiviin kiinnitysnaruihin.
Kaskisten viiden miljoonan investointeihin sisältyvä alus kuljettaa kasvattamolle tarvittaessa 20 tonnia kalanrehua ja se pystyy hinaamaan verkkorakenteet maihin syksyllä.
Siinä on uusinta polttoainetaloudellista moottoritekniikkaa, mutta polttoöljyä kuluu silti yli sata litraa jokaisella käynnillä.
”Päästöjä on minimoitu sillä, että moottoreissa nykydieseleiden tavoin on Ad blue -ureatekniikka. Se ei jäädy konehuoneessa kylmilläkään keleillä.”
Kuukauden kuluessa altaat hinataan pois ulapalta. Osa kaloista jätetään teurastamatta joulukalamyyntiin. Paikalle ei jää näkyviin mitään, ellei sukella katsomaan pohjaan upotettuja köysiä.
