• Lasten riehuminen lehmilaitumella päättyi tragediaan − rikosilmoitus harkinnassa

    Maatalousyrittäjä Hannu Peltolan mielestä vanhempien olisi syytä katsoa lastensa perään.
    Muuramessa toimiva Peltolan tila on palkittu koko maan parhaasta maidontuotannosta useita kertoja.
    Muuramessa toimiva Peltolan tila on palkittu koko maan parhaasta maidontuotannosta useita kertoja. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Maatalousyrittäjät
    24.8.202614:44
    Jukka Koivula

    Muuramessa lypsykarjatilaa pyörittävä Hannu Peltola joutui todistamaan ikävää ja hämmentävää tapahtumasarjaa lauantai-iltana elokuun 8. päivänä.

    ”Kävin kymmenen aikaan illalla pihamaalla ja kuulin outoa ääntä. Havaitsin, että umpilehmät siellä huusivat hädissään noin kilometrin päässä sijaitsevalla vuokralaitumella”, Peltola kertoo MT:lle.

    Peltola kiiruhti paikan päälle tarkistamaan tilannetta yhdessä tilan toisen maatalousyrittäjän Tuomo Kanasen kanssa.

    ”Siellä seitsemän iältään 10−15-vuotiasta lasta säikytteli ja jahtasi lehmiä. Lehmät olivat aivan vauhkona”, Kananen kertoo.

    ”Vasikka oli kuollut mahaan varmaankin heti siinä, kun lehmiä jahdattiin.”

    Hannu Peltola

    Valtaosa joukkiosta juoksi heti pakoon, mutta viljelijät tavoittivat kaksi lasta tienposkesta.

    ”Eivät ne meinanneet ensin vastata mitään, mutta sitten selvisi, että he olivat käymässä lähistöllä sijaitsevassa mummolassaan.”

    Muutaman päivän kuluttua Peltola havaitsi navetassa, että yhden umpilehmän peräpäästä sojotti vasikansorkka.

    ”Vasikka oli kuollut mahaan varmaankin heti siinä, kun lehmiä jahdattiin. Eläinlääkärin kanssa oli iso työ saada jo huonoon kuntoon mennyt kuollut vasikka sieltä ulos”, hän kertoo.

    Eläin on sairasosastolta, mutta siitä ei enää tule Peltolan mukaan lypsylehmää.

    ”Teurasautoon se joutuu pian.”

    ”Vanhempien pitäisi vähän katsoa muksujensa perään, että mitä ne tekee. Ja pitäisi itsestäänselvyys olla, että jos laitumella on eläimiä, niin ei sinne eläinten sekaan mennä.”

    Hannu Peltola

    Peltolan tilan yrittäjät kertovat harkitsevansa rikosilmoituksen tekemistä asiasta.

    ”Odotetaan vielä, josko vanhemmat ottaisivat meihin yhteyttä. Jos ei torstaihin mennessä ole kuulunut mitään niin käydään poliisiin juttusilla. Tämä ei jää tähän.”

    Mitä ajatuksia tapahtuma herättää?

    ”Vanhempien pitäisi vähän katsoa muksujensa perään, että mitä ne tekee. Ja pitäisi itsestäänselvyys olla, että jos laitumella on eläimiä, niin ei sinne eläinten sekaan mennä”, Peltola sanoo.

    ”Olen ihan varma, että jos jokin lehmistä olisi sattunut töytäisemään jotain lasta siellä laitumella, niin me saataisiin tässä syyte.”

    Hannu Peltolan mukaan vahingontekoa on ollut havaittavissa laitumella aiemminkin.

    ”Muutama vuosi sitten oli laitumien veräjäkahvat pudotettu paikoiltaan, mutta onneksi huomattiin se ennen kuin lehmät ehtivät karata.”

    Tapahtumasarjasta Peltolan tilan lehmien laitumella uutisoi ensimmäiseksi Keskisuomalainen.

    Keskisuomalainen: Lapsilauman päähänpisto muuramelaisella pellolla johti surulliseen lopputulokseen – yrittäjät harkitsevat rikosilmoitusta

    Lisää aiheesta
    • Peltolan tilaa Muuramessa pyörittävät Hannu Peltola ja Tuomo Kananen. Arkistokuva.

      Ympäristö | Menestystä niittävä maitotila nappasi nyt myös ympäristöpalkinnon

    • Peltolan tila kuuluu maitotilojen parhaimmistoon. Kuvassa tilan omistajat Hannu Peltola (vas.) ja Tuomo Kananen sekä holsteinkarjaa hienosti edustava satatonnari Kaija. Kuva tammikuulta 2025.

      Maidontuotanto | Tuttu tila maamme parhaiden karjojen ykköspaikalla − jo neljäs vuosi peräkkäin

    • Peltolan tila Muuramessa on koko Suomen aatelia maidontuotannossa. Kuvassa oleva Kaija-lehmä on lypsänyt yli 130 000 maitolitraa.

      Maidontuotanto | Maitotila Keski-Suomessa takoo koko maan parasta tulosta ‒ hurjasti lisätehoja toi robotti, kaksi muuta seikkaa tuloksen takeena

      Tilaajalle
    • Sonkajärveläinen Kuuselan tila on esiintynyt MT:n sivuilla aiemminkin. Näissä kuvissa ollaan vuodessa 2022. Kati ja Ari Luukkosen seurana myös tyttäret Meilissa (vas.) ja Hanna-Kaisa.

      Maidontuotanto | Suomen parhaat lypsykarjan jalostajat on palkittu – katso täältä kärki

    Artikkelin aiheet
    lehmä
    maatalous
    rikosilmoitus
    Muurame
    eläinten hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle