• Maitotila Keski-Suomessa takoo koko maan parasta tulosta ‒ hurjasti lisätehoja toi robotti, kaksi muuta seikkaa tuloksen takeena

    Robottinavettaan siirtyminen mahdollisti Peltolan tilalla tuotannon tehokkuuden roiman kasvattamisen, mutta yksin se ei selitä koko asiaa.
    Tilaajalle
    Peltolan tila Muuramessa on koko Suomen aatelia maidontuotannossa. Kuvassa oleva Kaija-lehmä on lypsänyt yli 130 000 maitolitraa.
    Peltolan tila Muuramessa on koko Suomen aatelia maidontuotannossa. Kuvassa oleva Kaija-lehmä on lypsänyt yli 130 000 maitolitraa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maidontuotanto
    18.1.202505:00
    Jukka Koivula
    Muurame

    Peltolan tila Muuramessa on tuotantomäärillä mitattuna poikkeuksellisen tehokas maidontuotannon yksikkö.

    Tila on saavuttanut Pro Agrian tuotosseurannan kärkisijan vuosina 2022 ja 2023. Tila ylitti ensimmäisenä Suomessa 15 000 litraa vuodessa keskituotoksena lehmää kohden.

    ”Nyt me paraikaa jännitetään, miten käy viime vuoden osalta. Tuotoksessa voi päästä vielä ylöspäin mutta sijoituksessa enää alaspäin”, maatalousyrittäjä Tuomo Kananen lohkaisee.

    Tuotosseuranta viime vuoden osalta valmistuu maaliskuussa.

    Maatalousyrittäjä Hannu Peltola otti tilan nimiinsä vanhemmiltaan vuonna 2002.

    ”Silloin oli 30 lehmää kylmäpihatossa. 2015 pihatto remontoitiin viileäpihatoksi, jossa oli paikka 60 lehmälle. Nuorkarjalle tehtiin omat tilat samana vuonna, ja uusi lypsyasema navettaan tuli vuotta myöhemmin”, Peltola muistelee.

    Tilan pikkuvasikat siirtyivät 2010-luvun puolivälissä vanhaan parsinavettaan.

    Vuonna 2020 Peltolan tilalla siirryttiin robottilypsyn aikaan.

    ”Tuolloin keskituotos lehmää kohden oli hieman yli 12 000 litraa maitoa vuodessa. Neljä vuotta myöhemmin se oli jo yli 15 000 litraa”, Peltola kertoo.

    ”Pellon kasvukunto määrittelee pitkälti sen, miten lehmät lypsävät.” Tuomo Kananen

    Robottinavettaan siirtyminen mahdollisti tuotannon tehokkuuden roiman kasvattamisen, mutta yksin se ei selitä koko asiaa.

    ”Pellon kasvukunto määrittelee pitkälti sen, miten lehmät lypsävät. Jos pellossa ei ole kaikki kohdillaan, se näkyy nopeasti myös eläinten terveydessä. Tasapainoista ruokintaa on melkein mahdotonta korvata muilla toimenpiteillä”, Kananen sanoo.

    Suurin osa Peltolan tilan sadasta peltohehtaarista, omat ja vuokrapellot mukaan laskien, sijaitsee parin kilometrin säteellä tilakeskuksesta. Kaikki pellot ovat nurmella.

    ”Kun aloitin vuosituhannen alussa, oli pellosta pulaa. Mutta nyt on niin monta tilaa lopettanut ympäriltä, että olen saanut paljon peltoja vuokralle”, Peltola sanoo.

    Hannu Peltola (kuvassa vasemmalla) ja Tuomo Kananen ovat onnistuneet luomaan vuodesta toiseen huipputulosta lypsävän karjan.
    Hannu Peltola (kuvassa vasemmalla) ja Tuomo Kananen ovat onnistuneet luomaan vuodesta toiseen huipputulosta lypsävän karjan. Kuva: Petteri Kivimäki

    Maidontuotantoa on lisäksi tehostanut tuntuvasti eläinten jalostus.

    ”Lehmien utarerakennetta ja tuotosta sekä kokonaisterveyttä on määrätietoisesti parannettu. Olen itse siementänyt lehmät viisi vuotta”, Kananen kertoo.

    Siementämisessä hyödynnettävät sonnit valikoidaan tarkoin.

    ”Jalostusneuvoja Elina Janatuisen kanssa on tehty asiassa paljon yhteistyötä”, Kananen toteaa.

    Kaikki Peltolan tilan vasikat lisäksi genomitestataan.

    Kasvukausi 2017 oli Keski-Suomessa poikkeuksellisen kuiva.

    ”Emme saaneet riittävästi säilörehua pelloilta karjamme tarpeisiin. Päädyimme karsimaan kymmenen heikointa maidontuottajaa pois karjasta. Samalla luovuimme kaikista ayrshireistä, jonka jälkeen kaikki eläimet ovat olleet holsteineja”, Peltola kertoo.

    ”Se oli eläinaineksen jalostuksen kannalta ihan paras ratkaisu, joka näkyy nyt maidontuotannossa”, Kananen sanoo.

    Viljelijöiden mukaan ayrshire-karjasta luopuminen on myös yksinkertaistanut eläinten ruokintaa.

    ”Ruokinta on niin erilaista näillä roduilla hiehoina. Ruokinta on helpompaa, kun kaikki eläimet ovat samaa rotua.”

    ”Emme saaneet riittävästi säilörehua pelloilta karjamme tarpeisiin. Päädyimme karsimaan kymmenen heikointa maidontuottajaa pois karjasta.” Hannu Peltola

    Nykyaikainen lypsyrobotti kerää runsaasti hyödyllistä tietoa eläinten käyttäytymisestä ja terveydestä sekä maidon määrästä ja laadusta.
    Nykyaikainen lypsyrobotti kerää runsaasti hyödyllistä tietoa eläinten käyttäytymisestä ja terveydestä sekä maidon määrästä ja laadusta. Kuva: Petteri Kivimäki

    Robottinavettaan siirtyminen on mullistanut Peltolan tilalla maidontuotannon tehokkuuden, mutta se näkyy myös keventyneenä työkuormana.

    ”Ennen robotin tuloa lypsettiin itse kolmesti päivässä kovatuottoisimmat lehmät, eli käytännössä asuttiin navetassa. Aivan todella paljon helpotti omassa työtaakassa, kun robotti tuli. Nyt kerkeää viettää vähän vapaa-aikaakin”, Peltola mainitsee.

    Avarassa pihatossa käyskentelee viisikymmentä lypsävää lehmää. Satatonnareita tilalla on ollut vuosien saatossa peräti tusinan verran, joista kaksi on yhä elävien kirjoissa.

    Laajentamissuunnitelmia ei tilalla ole.

    ”Jos oltaisiin nuorempia, niin uusi navetta tehtäisiin viereen. Muttei siinä enää ole järkeä, kun eläkeikään on kymmenen vuotta. Jatkajaa tilalle ei ole tiedossa”, Peltola sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Hakkeesta saadaan lämpöä yhä useammalle maatilalle, sillä suomalaiset maatilat investoivat viime vuonna varsinkin aurinkopaneeleihin ja hakelämpökeskuksiin. Arkistokuva.

      Energia | Uuteen navettaan pisti viime vuonna rahansa vain harva, energiaratkaisuihin taas investointeja ennätysmäärin

    • Maatalousyrittäjä Päivi Hänninen (kuvassa oikealla) ja lypsykarjatilalla kymmenen vuotta työskennellyt Tiia Hietanen korostavat, että vain hyvinvoiva lehmä tuottaa optimaalisesti maitoa.

      Maatalousyrittäjät | Nykyaikainen pihatto tarjoaa puitteet laatutietoiselle maidontuotannolle ‒ ”Automaattilypsy ja ulkopuolinen työvoima ovat lisänneet hyvinvointia”

      Tilaajalle
    • Vuonna 1943 noin 268 000 tilalla oli lehmiä, tosin vain osasta sitä lähti kodin ulkopuolelle. Vuonna 2023 maitotiloja oli noin 4<strong id="strong-f5119a2e873049bd2021236b40eebb9e"> </strong>360 kappaletta. Kuvituskuva.

      Maidontuotanto | Näin paljon maitotilojen määrä on vähentynyt viimeisen 80 vuoden aikana – jäljellä on enää murto-osa

    • Uusia tutkimustuloksia ja alan kokemuksia on seurattava ja tarvittaessa muutettava toimintatapoja, Maija-Liisa ja Ari Kanniala muistuttavat ja lisäävät, että poikimisajankohdan ruokinta on oltava täsmälleen oikea ja lehmän kunto erinomainen, jotta tuotantokauden aikana ei turhaan tulisi ongelmia.

      Maidontuotanto | Satatonnareita ei voi tehdä, mutta niiden saamiseksi työskennellään tarkasti joka päivä

      Tilaajalle
    • Vuonna 2023 Suomessa 100-tonnariksi ylsi 830 lehmää. Kuvituskuva.

      Maidontuotanto | Nauta-lehti: Nyt pamahti hurja lukema – ennätystilalla jo 70 satatonnaria

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle