• Talvi lauhtuu ja käy lumisemmaksi

    Runsaan pilvisyyden johdosta lämpötilat pysyttelevät pääosin -5 ja -15 asteen välillä.
    Lunta sataa lähipäivinä maan eri osissa.
    Lunta sataa lähipäivinä maan eri osissa. Kuva: Hanne Manelius
    Uutiset|Sää
    9.2.202618:26
    Vendi Pelkonen

    Maanantain aikana sää on lauhtunut nopeasti kohti tavanomaisia lämpötiloja. Lämpötila oli pääosin -5 ja -15 asteen välillä. Myös Lapissa kireimmät pakkaset alkoivat hellittää. Säätyypin muutos sai aikaan myös hajanaisia lumisateita eri puolilla maata. Uutta lunta kertyi noin 16 senttimetriä, itäisessä Lapissa paikoin enemmänkin.

    Tulevat päivät ovat sään osalta maanantain kaltaisia, ja sää jatkuu tavanomaisen talvisena. Tiistai-iltapäivästä alkaen heikko matalapainealue tuo lumisateita maan keskiosaan, jotka keskiviikon aikana heikentyvät ja siirtyvät osin myös Etelä-Suomen ylle. Näistä sateista lunta kertyy pääosin 2‒6 senttimetriä.

    Tiistai-iltapäivästä alkaen heikko matalapainealue tuo lumisateita maan keskiosaan, jotka keskiviikon aikana heikentyvät ja siirtyvät osin myös Etelä-Suomen ylle.

    Runsaan pilvisyyden johdosta lämpötilat pysyttelevät pääosin -5 ja -15 asteen välillä. Selkeillä alueilla lämpötila voi pudota 20 tai jopa 25 pakkasasteeseen etenkin pohjoisessa. Todennäköisemmin selkeitä alueita löytynee tulevina päivinä pohjoisesta ja maan keskivaiheilta.

    Viikonloppuna matalapaine lumisateineen lähestyy Suomea etelästä, minkä johdosta mahdollisuus suuremmille lumikertymille maan eteläosassa kasvaa. Lumisateiden ajoituksessa ja voimakkuudessa on vielä paljon epävarmuutta, mutta tämänhetkisen ennusteen mukaan Etelä-Suomi saisi uutta lunta paikoin jopa 15 senttimetriä.

    Kuitenkin on hyvin mahdollista, että matalapaine ehtisi heikentyä ennen Suomeen saapumista tai se ottaisi kokonaan eteläisemmän reitin, jolloin viikonlopun sää muuttuisi etelän osalta jopa täysin poutaiseksi.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi Vendi Pelkonen.

    Lisää aiheesta
    • Alkanut viikko on keskimäärin kahdeksasta kymmeneen astetta tavanomaista kylmempi koko maassa. Kuva tammikuun alulta Helsingistä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Sää | Kuukausiennuste povaa paukkupakkasten jatkuvan helmikuun lopulle asti

    • Arkistokuva Kittilästä.

      Ympäristö | Lukijalta: Varautumisen stressitesti Kittilän pakkasissa

    Artikkelin aiheet
    sää
    talvi
    lumisade
    Lapin sää
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita