• Pohjois-Norjassa järkyttävä lintuinfluenssatilanne − yli 10 000 lintua kuollut

    Norjan väestönsuojelu on hälytetty paikalle auttamaan kuolleiden lintujen siivoamisessa.
    Vesisaaressa on kuollut yli 10 000 lokinsukuista pikkukajavaa.
    Vesisaaressa on kuollut yli 10 000 lokinsukuista pikkukajavaa. Kuva: Steve Hillebrand, USFWS
    Uutiset|Eläintaudit
    25.7.202317:00
    Santeri Nousjoki

    Pohjois-Norjan Vesisaaressa on kuollut yli 10 000 pikkukajavaa lintuinfluenssaan, kertoo Norjan yleisradio NRK.

    Ennen viime viikonloppua kuolleita lintuja oli noin 5 000, mutta nyt määrä on noussut yli 10 000 lintuun. Norjan yleisradion mukaan väestönsuojelu on hälytetty paikalle siivoustöihin.

    Väestönsuojelun käyttäminen kyseiseen tehtävään on epätavallista.

    "Lintuinfluenssa ei ole arkipäivää”, kertoo Itä-Finnmarkin virkaatekevä väestönsuojelun piiripäällikkö Ola Johansen NRK:lle.

    ”Mutta niin kauan kuin sille on tarvetta ja on tilanne, joka poikkeaa normaalista, niin olemme valmiita auttamaan”, hän jatkaa.

    Vesisaaren kunnan toimintapäällikkö Pål Johnsen sanoo NRK:lle, että apu on ollut erittäin hyödyllistä.

    "Autamme niitä, jotka ovat tehneet kovasti töitä kanssamme. On lomakauden puoliväli, eikä meillä ole niin monta kättä auttamaan”, Johnsen avaa tilannetta.

    ”Ensimmäinen sana, jota haluan käyttää, on katastrofaalinen” Pål Johnsen

    Vesisaaren kunnan henkilöstö siivoaa lintuja pois. Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että lintuinfluenssaepidemia laantuisi lähiaikoina.

    ”Ensimmäinen sana, jota haluan käyttää, on katastrofaalinen. Pelkästään tänä viikonloppuna olemme poimineet 3 000 kuollutta lokkia”, kertoo toimintapäällikkö.

    Norjan elintarviketurvallisuusviranomainen kuvailee NRK:lle tilannetta Norjan suurimmaksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssaepidemiaksi.

    Eläinlääkintäinstituutti, joka avustaa Norjan elintarviketurvallisuusvirastoa Finnmarkissa epidemian hoidossa, on pyytänyt kaikkia lemmikkieläinten omistajia pitämään kissat ja koirat poissa sairaiden ja kuolleiden lintujen ulottuvilta.

    Lintuinfluenssavirus havaittiin viime maanantaina ketun pennusta, joka löydettiin kuolleena Tromssasta.

    Tartuntariskin vähentämiseksi Vesisaaren siivoojat ovat nyt alkaneet laittamaan kuolleita lintuja omiin erikoissäiliöihinsä.

    ”Uutta tänä viikonloppuna on, että laitamme kuolleet linnut suljettuihin astioihin. Se on meille hieman laajempaa työtä, koska meidän on laitettava yksi lintu kerrallaan sen sijaan, että niitä heittäisimme pusseihin, kuten teimme viime viikolla, Johnsen sanoo.

    Norjan kansanterveyslaitos arvioi NRK:lle ihmisten tartuntariskin olevan erittäin alhainen.

    Lisää aiheesta
    • Erityisen paljon tartuntoja on ollut lokeissa ympäri Eurooppaa.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssa on levinnyt kulovalkean tavoin tänä vuonna jo 30:ssa Euroopan maassa

    • Lintuinfluenssa on vakava uhka, jonka torjumiseksi siipikarjatiloilla tehdään nyt kaikki voitava. Tilojen jokapäiväiseen arkeen kuuluvat tautisuojauskäytännöt antavat vahvan suojan tartuntatauteja vastaan. Nyt toivotaan, että se riittää, toteaa Aki Ylinen.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssa uhkaa siipikarjatuotantoa: ”Viranomaisilta ja ministeriöltä vaaditaan nyt ripeitä toimia”

      Tilaajalle
    • Tartuntavyöhykkeellä on kielletty siipikarjan ja vankeudessa pidettävien lintujen pitäminen ulkona.

      Eläintaudit | Ruokavirasto perustaa lintuinfluenssan vuoksi tartuntavyöhykkeen, päätös voimaan heti – Tätä se tarkoittaa

    • Siipikarjatiloille levitessään lintuinfluenssa aiheuttaisi katastrofin alalle.

      Maatalous | Lintuinfluenssan torjunta vaatii järeitä toimia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle