
Työkoneiden kanssa sattuu kotioloissa vuosittain vakaviakin onnettomuuksia. Ne olisivat usein vältettävissä melko helposti.
Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Eljas Kotilainen huomauttaa, että moni koneiden parissa puuhaileva ei kiinnitä riittävästi huomiota turvalliseen työtapaan.
Osa ihmisistä ottaa koneissa olevia suojia pois, vaikka niiden tarkoitus on parantaa turvallisuutta. Suojat saatetaan kokea häiritseviksi, ja ne tuntuvat olevan tiellä.
Ajatus voi olla, että työt sujuisivat ilman suojia paremmin.
Kotilainen korostaa, että suojia ei silti pidä ottaa pois. Riskinä on se, että vaikka työt ehkä sujuvatkin helpommin, turvallisuus heikentyy.
Erityisasiantuntija rohkaisee ennen töiden aloittamista miettimään, millaisia riskejä koneiden käyttöön liittyy. Olennaista on, että töitä tekee harkitsevasti ja levänneenä.
Oma suojautuminenkin on tärkeää.
Työturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Päivi Sarmala muistuttaa, että koneen pitää soveltua käyttötarkoitukseensa.
Jos koneesta pitää poistaa vaikkapa kahva siksi, että se mahtuu sille varattuun tilaan, kyseessä on väärä työväline tarkoitukseen.
Sarmala painottaa, että suojavälineiden pitää oikeasti sopia käyttöönsä ja vain kunnossa oleva suojain suojaa.

”Rispaantuneet ja kovettuneet sankakuulokkeet tai jo käytetty kertakäyttöinen hengityssuojain ei enää hoida tehtäväänsä.”
Työskentelyn turvallisuutta parantaa se, että pitkät hiukset laittaa kiinni, eikä pyörivien osien lähellä olla löysissä vaatteissa.
Työskentelyolosuhteiden turvallisuudesta pitää huolehtia jo ennen kuin töihin ryhtyy.
”Jos homma alkaa sillä, että vedetään jatkojohtoja toinen toisensa perään pihan poikki ajolinjalle, eikä edes olla varmoja sopivatko johdot ulkokäyttöön, työjärjestelyt on syytä miettiä uudelleen”, Sarmala sanoo.
”Jos homma alkaa sillä, että vedetään jatkojohtoja toinen toisensa perään pihan poikki ajolinjalle, eikä edes olla varmoja sopivatko johdot ulkokäyttöön, työjärjestelyt on syytä miettiä uudelleen.”
Tapaturmien ehkäisyssä tärkeintä on Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Soili Huttusen mielestä käyttöohjeiden lukeminen ja niiden noudattaminen.
Lisäksi Huttunen kehottaa kiinnittämään huomiota laitteen turvamekanismeihin. Niitä ei pidä itse peukaloida, vaikka kuinka tekisi mieli.
”Ne ovat siinä ihan syystä siksi, ettei onnettomuuksia sattuisi”, Huttunen painottaa.
Monen koneonnettomuuden taustalla vaikuttaa käyttäjän liiallinen itseluottamus, joka on perua siitä, että koneiden kanssa on tehnyt töitä pitkään. Käyttöohjeita ei välttämättä viitsitä lukea.
”Kannattaa aina miettiä, haluaako ottaa sen riskin, että voi sattua pahastikin. Se on aika pieni vaiva lukea ne ohjeet ja noudattaa niitä.”